Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Yoko Ogawan romaani Professori ja taloudenhoitaja (博士の愛した数式 hakase no ai shita suushiki 2003, suom. 2016) avaa oven matematiikan ihmeelliseen maailmaan. Matematiikkaa yli kaiken rakastava Professori on joutunut vuonna 1975 onnettomuuteen, jonka seurauksena hän muistaa kerrallaan vain 80 minuuttia. Häntä avustamaan palkataan romaanin minäkertoja, nimettömäksi jäävä  taloudenhoitaja, jolla on 10-vuotias poika. Professorin vaatimuksesta myös Taloudenhoitajan poika alkaa käydä hänen luonaan, ja he alkavat yhdessä ratkoa matemaattisia ongelmia. Poika saa nimen Juuri, sillä hänen päänsä muistuttaa Professoria neliöjuuresta. Juuresta tulee  Professorin silmäterä matematiikan ja baseballin rinnalle. Pysyäkseen kärryillä unohtamistaan asioista Professori kiinnittää pukuunsa erinäisiä muistilappuja.

Professori joutui aloittamaan joka ikisen päivänsä sen sisäistämisellä, kuinka hankala vamma häntä kalvoi. Joskus ihmettelin, kuinka hän siitä huolimatta kykeni miettimään samaa matemaattista ongelmaa niin pitkäjänteisesti. Mutta eihän Professori ennen vuotta 1975, jona sai vammansa, ollut muuta tehnytkään kuin tutkinut matematiikkaa. Siksi hän yhä uudelleen ajautui, kuin vaiston ohjaamana, työpöytänsä ääreen pohtimaan siellä odottavaa ongelmaa. Koko hänen eilisiltaan mennessä kasaamansa, nyt jo mielestä kadonnut tutkimustyö piti löytää uudelleen. Johtolankoina toimivat yksi vihko sekä paperinpaloille raapustetut muistiinpanot, jotka ympäröivät hänen kehoaan kuin kotelo hyönteistä.

Luimme tämän varsin tyypillisen japanilaisen teoksen lukupiirissämme Nean ehdotuksesta ja pidimme siitä kaikki. Teos on ensimmäinen, joka minulla ja Nealla oli vielä kesken kokoontuessamme, mutta jonka Ella oli ainoana lukenut kokonaan. Teos on tyylilajiltaan mono no awarea. Mono no aware on japanilainen elämän filosofia  ja kirjallinen tyylisuunta, joka kuvaa hetken katoavaisuutta ja elämän häilyväisyyttä. Professori ja taloudenhoitaja kuvaa henkilöhahmojen arkea ja pieniä yksittäisiä tapahtumia. Teos on luonteeltaan toteava. Se ei selittele liikoja, ja varsinkin Ella nautti, miten päärakennuksessa asuva leskirouva, Professorin käly ja tämän lähin omainen, jää arvoitukseksi. Hän näyttäytyy Ellan mukaan sellaisena, jollaisena ihmiset usein oikeastikin näyttäytyvät toisille: välähdyksinä, joista tietää vain pienen osan ja joista arvailee kaikenlaista. Nealla puolestaan on viharakkaussuhde tällaiseen slice of life'en. Japanilaiset tarinat ovat hänestä lähes aina sellaisia, että asiat menevät eteenpäin, eikä mitään oikeastaan tapahtunut. Professorissa ja taloudenhoitajassa juonenkaarta sentään on.

Teos olisi ollut sekä minun että  Nean mielestä mielenkiintoisempi, jos teoksen matematiikkajuttuihin olisi keskittynyt. Niistä tuli osasta "Aah, näinpä!" -fiilis. Kummallakaan meistä ei  kuitenkaan ollut aikaa keskittyä niihin. Teoksesta pääsee kyllä perille ilman matematiikan hienouteen keskittymistäkin, mutta antoisampaa lukeminen on, kun matemaattisille luvuille antautuu. Ellalle tuli välillä olo, että  matematiikka oli tietyissä kohdissa tarinaa irrallista, välillä taas ei. Nealle baseballista lukeminen oli tuskaisempaa kuin matematiikka. Molemmista kuitenkin on niin lyhyitä, sujuvia pätkiä, ettei kumpikaan paljoa vaivaa, vaan ne on helposti lukaistavissa.

Kaikissa tilanteissa Professori tahtoi suojella Juurta. Vaikka hänellä itsellään oli ollut miten vaikeaa, Professori uskoi, että Juuri tarvitsi aina enemmän apua kuin hän, ja että  hän oli velvollinen antamaan sitä. Ja tämän velvollisuuden täyttäminen oli hänen suurin ilonsa.

Professori ja taloudenhoitaja on ihmisrakas teos. Siinä on lämpöä, jota ei ihan äkkiä välttämättä odottaisi matematiikan ympärillä pyörivältä romaanilta. Professori rakastaa ei vain Juurta vaan kaikkia lapsia ja on valmis isoihinkin ponnistuksiin tämän vuoksi. Teos ei  ole sellainen, jonka olisin valinnut itsekseni luettavakseni, mutta lukukokemus oli miellyttävä.

Kenelle? Japanilaisesta kirjallisuudesta ja hetkiin pysähtymisestä pitäville, matematiikkafaneille.

Keigo Higashino: The Devotion of Suspect X

The Devotion of Suspect X (Yōgisha X no Kenshin/容疑者Xの献身 2005, engl. 2011) ei ole ihan tavallinen dekkari. Sillä millainen on dekkari, joka paljastaa heti aluksi murhaajan ja murhan tekotavan? Yasuko Hanaoka on lounasta myyvässä liikkeessä työskentelevä yksinhuoltajaäiti, joka on jo vuosia pakoillut entistä aviomiestään. Mies on väkivaltainen juoppo, joka aika ajoin on etsinyt Yasukon käsiinsä saadakseen tältä rahaa. Togashia ei ole näkynyt sen jälkeen, kun Yasuko on muuttanut uuteen asuntoon ja saanut uuden työpaikan. Jotenkin tämä kuitenkin löytää Yasukon ja ilmaantuu tämän työpaikalle Benten-teihin. Yasukon ei auta kuin sopia tapaaminen tämän kanssa töidensä jälkeen.

’How about I come over there now,’ Ishigami said, his voice hushed over the phone. ’Would that be okay?’

’What? No, I don’t think – no, that would not be okay.’ Yasuko stammered, her body breaking out in a cold sweat.

’Ms Hanaoka’, Ishigami went on. ’It’s very  difficult to dispose of a body. A woman can’t do it by herself.’

Joesta löytyy ruumis, jonka murhaa etsivä Kusanagi selvittää apunaan ystävänsä fysiikkanero Manabu Yukawa. Yhdessä he pohtivat käsillä olevaa tapausta. Kusanagi tulee maininneeksi uhrin entisen vaimon, Yasuko Hanaokan, naapurissa asuvan matematiikan opettajan, jonka Yukawa tunnistaa oitis entiseksi koulukaverikseen. Ishigami oli kouluaikoinaan legenda, josta puhuttiin kunnioittavasti Buddha Ishigamina. Mutta miten ihmeessä sellainen nero on päätynyt opettamaan lukion matematiikkaa yliopiston professuurin sijaan?

Murhaa lähestytään sekä Kusanagin etsivän intuition että Yukawan tiedemiehen älyn ja havoinnointikyvyn kautta. Kusanagi, joka on tottunut luottamaan ystävänsä apuun, kokee kuitenkin yllätyksen.

’Hey, wait –’ Kusanagi called to his back.

Yukawa stopped and peered back over his shoulder. ’Now it’s my turn to be frank. I’m afraid I can’t give you my full cooperation with this case. I’m looking into it for personal reasons. So don’t expect me to be of much  help.’

Teos etenee hyvää vauhtia, ja sen matemaattiset ongelmanratkaisuhuomiot ovat mielenkiintoisia. Luin tämän Kartanon kruunaamaton lukija -blogin Elegian suosituksesta nykyaista Japania edustavana japanilaisena dekkarina. Japanilaista kulttuuria teoksessa on kuitenkin varsin vähän, mihin petyin hieman. Dialogeilla on keskeinen rooli rikoksen ratkaisussa, eikä ympäristöä niinkään kuvata. Teos keskittyy tiukasti itse murhaan. Myöskään etsivän elämästä ei kerrota oikeastaan mitään. Parhaimman katsauksen lukija saa Yasukon elämään tämän luoviessa poliisitutkinnan läpi.

The Devotion of Suspect X ei ole, mikään vertahyytävä dekkari  vaikka teos on saanut myös thrillerin luokituksen. Hyvä niin, sillä mitään kovin raakaa en halua lukea. Rikoksen julmuudeltaan ja jännitysasteeltaan The Devotion of Suspect X oli juuri minulle sopiva. Ja kyllä, näinkin alkava dekkari voi tosiaan olla jännittävä. Teoksen erikoisen näkökulman vuoksi The Devotion of Suspect X käsittelee murhaa hyvin toisella tapaa kuin dekkarit yleensä. Murhatutkinnan etenemisen ja murhatun elämän pohtimisen sijaan keskiössä on itse murhaaja. Pitääkö Yasukon ja hänen tyttärensä alibi? Miten kouluikäinen Misato kestää poliisien kyselyjä ja syyllisyyden taakkaa? Entä Yasuko itse? Voiko parhainkin suunnitelma pettää jonkin yllättävän sattuman vuoksi vai voiko murhasta selvitä täysin kuiville?

Lukijana sympatiani olivat Yasukon ja Misaton puolella, mikä varmaan oli teoksen näkökulman valinnan tarkoituskin. Ex-miehen murha ei ole jännittävä tai erikoinen sinänsä, vaan teoksen jännitys tulee nimenomaan siitä, että lukija jännittää Yasukon ja tämän tyttären puolesta, ja sisältääpä teos lopputwistinkin. Teos haastaa pohtimaan olisiko joskus oikein, että murhaaja ei joutuisi teostaan tilille. Mm. Fred Vargasin Adamsberg-sarjassa komisario Adamsberg on joskus ollut tietyssä tilanteessa tätä mieltä.

Kenelle? Japanilaista kirjallisuutta mielellään lukeville, dekkareista pitäville lukijoille, joita ei haittaa lukea englanniksi.