Delia Owens: Suon villi laulu

Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing 2018, suom. 2020) on paljon hehkutettu, Instagrammissa pinnalla ollut teos, johon tartun kuitenkin ystäväni innoittamana. Hän kertoi Kissojen yössä lukevansa parhaillaan sitä. Kyseessä on eläintieteilijä Delia Owensin esikoisteos. 

Kya Clarke eli "rämelikka" on rämeessä oman onnensa nojaan jätetty tyttö, jonka perhe on yksi kerrallaan lähtenyt matkoihinsa. Kya käy koulua vain yhden kiusaannuttavan päivän. Koulu ei tunnu olevan häntä varten. Yhteisön ulkopuolelle suljettu tyttö päättää selvitä omillaan, sillä kukaan ei ole hänen puolellaan. Tyttö tuntee kuitenkin kipeää läheisyyden kaipuuta ja yksinäisyyttä. 

Kya huomasi nauravansa hiljaa heidän mukanaan, kun he roiskivat suolavettä toistensa päälle. Sitten he säntäsivät joukolla kiljuen aaltojen syliin. Kyan hymy haihtui, kun tytöt nousivat vedestä ja kerääntyivät tuttuun ryhmähalaukseensa.

 Heidän kiljahduksensa vain alleviivasivat Kyan mykkyyttä. Heidän yhteenkuuluvaisuutensa vain korosti hänen yksinäisyyttään, mutta hän tiesi lymyilevänsä tammen suojissa, koska häntä pidettiin rämeen roskasakkina.

Kya oppii ansaitsemaan itse elantonsa ja samoaa Pohjois-Carolinan marskimaalla tarkkaillen ihmeellistä luontoa ja keräten omaa sulka- ja simpukkakokoelmaansa. Kun eräälle kannolle alkaa ilmestyä Kyalle jätettyjä sulkia, on Kya varuillaan. Sulkien vaihdosta keskeytyy ystävyyys Kyan kadonneen veljen Jodien ystävän, luontoa Kyan lailla rakastavan Taten kanssa. 

Romaani seuraa Kyan kasvua 50-luvulta eteenpäin. Kerronassa kulkee mukana myös vuosi 1969 ja Chase Andrewsin kuolintapaus. Pidetty nuorukainen löytyy kuolleena palotornin juurelta, ja seriffi alkaakin pian epäillä murhaa. Todisteet viittaavat siihen, että rämelikalla on ollut jotakin tekemistä tapauksen kanssa. Kyseessä on Kyan entinen heila, jolle tämä on aikanaan antanut simpukkakorun. Chase on pitänyt korua siitä lähtien. Epäilyksen kohdistuvat Kyaan, sillä joku on vienyt korun Chasen kuolinyönä.

Suon villi laulu on saanut osan haltioituneeksi, osa ei ole niinkään tykännyt. Minä tykkäsin. Mutta siihen se jääkin. Suon villi laulu on hieno oodi villille luonnolle  ja luonnonläheisyydelle, periksiantamattomuudelle ja itsenäisyydelle. Romaani ei kuitenkaan jätä minuun jälkeään. Minulle se on vain roomani muiden joukossa. Välillä Kya on suorastaan kiusallisen naiivi, ja kirjan lopetus tulee harmillisesti hieman töksähtäen. 

Tarina menee mielestäni jonkin verran siirappisen puolelle. Vaikka kyseessä on nuoren tytön kasvutarina ja vastoinkäymisiä on paljon, Kyalla on myös aikamoinen onni matkassa ja hänen avunaan on hänen häkellyttävä, rämeen keskellä kukkiva kauneutensa. Kya on amerikkalaisen unelman oman onnensa seppä ja todellinen selviytyjä. Itse olisin pitänyt vähän tosenlaisesta narratiivista. 

Kenelle? Luontokuvauksista ja kasvutarinoista pitäville, lukuromaania kaipaaville.

L. M. Montgomery: Sininen linna

Kesä 2017 tai 2016. Työkaverini kirjoittaa minulle sinisen post it -lapun, jossa lukee ison sydämen keskellä "Sininen Linna". Sen alapuolelle hän on kirjoittanut "Mieti tätä lukiessasi:". Mitä kaksoispisteen jälkeen luki ja mitä minun piti miettiä, en muista.

En lukenut Sinistä linnaa.

Pari vuotta myöhemmin istun hänen kanssaan kahvilassa. Olemme juuri käyneet antoisan keskustelun Pikku naisia -kirjasta/leffasta, kun hän yllättäen kysyy minulta: "Haluisitsä alkaa lukee mun kaa tyttökirjoja? Voitais lukee vaikka se Sininen linna." No mikä ettei. Ihanaa, jos joku haluaa lukea kanssani kirjoja ja keskustella niistä! Pari minuuttia myöhemmin kahden naisen lukupiirimme on jo perustettu.

L. M. Montgomeryn tunnen Anna- ja Runotyttö-kirjoista. Sininen linna (The Blue Castle 1926,  alkuperäinen suom. 1930) on hänen vähemmän tunnettua tuotantoaan. Aloittaessani lukemaan Montgomeryn Sinistä linnaa en tiedä siitä paljoakaan. Se ei kuulu niihin tyttökirjoihin, joita itse olisin nuorena lukenut. Tiedän, että päähenkilö on "meidän ikäinen", eikä pikkutyttö. Kyseessä on ennemmin aikuisille suunnattu lukuromaani. Tiedän, että päähenkilö on vanhapiika ja vähän erikoisempi hahmo ja että häntä verrataan jatkuvasti hänen täydelliseen serkkuunsa. Ja että hän saa tietää hänellä olevan elinaikaa jäljellä vain vuosi.

Valancy Stirling muistuttaa minua Jane Austenin Catherine Morlandista (Northanger Abbey). Kirjailija, vaikkakin eri, on sankaritartaan kohtaan aluksi lähes pilkallinen. Valancy on korostetun ruma ja saamaton. Kuten lukija myöhemmin saa huomata, ei Valancyn seinäruusuus ole niinkään Valancya itseään, vaan vastaa sitä roolia ja tilaa, joka hänelle on suvussa annettu. Kun Valancy saa kuulla elämänsä loppuvan lyhyeen, päättää hän, ettei enää ole toisten ovimattona. Täysin sukulaistensa armoilla elänyt hyväkäytöksinen, koko ajan jos jotakin sairasteleva kalpea vanhapiika pistää hyvät tavat sivuun ja alkaa puhua suutaan puhtaaksi. Toisten miellyttäminen saa riittää.

”Pelko on alkuperäinen synti”, sanoi äkkiä hiljainen, pieni ääni kaukana, kaukana Valancyn tajunnan taustalla. ”Melkein kaikki paha on saanut alkunsa siitä tosiasiasta, että joku pelkää jotakin.”

Vääjäämätön kuolema katalysaattorina on mielenkiintoinen. Mitä hävittävää on enää ihmisellä, joka tietää kuolevansa pian? Valancyn saama "kuolemantuomio" antaa hänelle voimia voittaa omat pelkonsa. Toisaalta Valancyn sanoin "Kuka voisi kestää elämää, jollei olisi kuoleman toivoa?" Ikuinen elämä on yksi kamalimmista asioista, joita voin kuvitella. Elämän yksi upeimmista puolista on, että se päättyy aikanaan. Ihmisen ei tarvitse olla täällä iäisyyttä. Ja se tekee jokaisesta hetkestä arvokkaamman.

 
Valancy on selvinnyt suvunsa piinasta pitkälti mielikuvituslinnansa Sinisen linnan ansiosta. Se on paikka, jonne hän pakenee ikävää elämäänsä ja jossa hän on turvassa. Se on Valancyn unelmien täyttymys ja hänen haaveittensa peili. Se mukautuu jonkin verran Valancyn muuttuviin mieltymyksiin ja muuttuu vuosien varrella. Sininen linna vaikuttaa olevan eräänlainen sieluhuone tai mielensisäinen turvapaikka. Muuta turvapaikkaa Valancylla ei olekaan, sillä hän ei saa edes lukita huoneensa ovea tai oleskella siellä muutoin kuin nukkuakseen. 

Valancyn mielen tuotosten lisäksi miellyn teoksessa sen herkkiin luontokuvauksiin. Niitä tuo romaaniin otteet kuuluisan luontokirjailija John Fosterin teoksista, joita Valancy kovasti ihailee. Valancy myös pääsee kokemaan ympäristön, joka on hänen mielestään kaikessa eskapismissaan yhtä ihana kuin hänen Sininen linnansa.

Sininen linna on miellyttävä lukukokemus sekavasta alustaan huolimatta. Jokaista Stirlingin suvun jäsentä kuvataan aluksi kuin kilpaa ja eri tarinat heistä sekoittuvat toisiinsa sekamelskaksi, josta kärryillä pysyminen tuottaa allekirjoittaneelle vaikeuksia. Valancyn alentuva käytös turhauttaa, mutta päästessään vauhtiin hänestä tulee elävämpi. Luemme teoksen kolmessa osassa niin, että keskustelemme aina jokaisen osan välissä lukemastamme. Riikalla on kaivettuna joitakin valmiita lukupiirikysymyksiä. Lopun keskustelusta improvisoimme. 

Yhtenä miettimisen arvoisena kysymyksenä poimin tähän seuraavan: mikä on Cissy Gayn hahmon merkitys tarinassa? Oma vastaukseni on, että Cissy Gay toimii vastakohtana Valancylle. Hänen perheensä ei ole hylännyt häntä, vaan antanut hänelle kaiken rakkautensa kaikesta huolimatta. Valancy taas on jäänyt vailla rakkautta, vaikka on käyttäytynyt enemmän yhteiskunnan normien mukaan kuin Cissy. Kosintaa vain ei ole kuulunut. Cissy hyväksyy Valancyn tavoin oman lähenevän kuolemansa, mutta ei pyri revittelemään Valancyn tavoin. Myös heidän suhtautumisensa avioliittoon on päinvastainen. Vaikka Cissy on monella tavoin enkelimäinen ja "liian hyvä" hahmo ollakseen kovinkaan todellinen, ovat hänen valintansa hienosti kontrastina. Tavallaan hahmon, joka osana on olla sivuosassa ja kuolla, ei välttämättä tarvitsekaan olla kovin moniulotteinen. Cissy hoitaa tehtävänsä tarinan osalta juuri tällaisena. Hän on myös ensimmäinen, joka antaa Valancylle tarkoituksen.

Kyseessä on yksi Riikan lempikirjoista ja hän huvittuneena kyseleekin minulta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, että mitä luulen teoksessa vielä käyvän. En paljasta, mitä arvelin, mutta arveluni osui täsmälleen oikeaan. Sininen linna on juoneltaan mielestäni ennalta arvattava, vaikka joitain yllätyksiäkin on. Osa tapahtumista tuntuu pelkiltä troopeilta. Ne tapahtuvat, koska näin tämän tyyppisessä kirjassa kuuluu käydä.

Suuri kiitos Riikalle suosituksesta ja lukuseurasta <3 P. S. häiritseekö ketään muuta, ettei tämän kansi ole sininen? Kansi tuntuu muutenkin olevan todella huolimattomasti valittu. Valancy ei näytä yhtään Valancylta! 

Kenelle? Tyttökirjoista pitäville, kepeää lukemista kaipaaville

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Olen aiemmin lukenut Johanna Sinisalolta vain joitakin novelleja. Enkelten verta (2011) on ensimmäinen lukemani Sinisalon romaani. Pyrimme valitsemaan lukupiiriimme varsin lyhyitä teoksia, jotta kaikki jaksaisivat lukea ne, vaikka aihe tai tyyli ei olisikaan ihan omaan makuun. Niin myös tällä kertaa, kun luimme ehdotuksestani tämän.

Luettuani teoksesta noin kolmanneksen kysyin ryhmächatissämme, miksi valitsen niin tylsiä kirjoja. Olin valinnut Enkelten verta tietämättä teoksesta oikeastaan mitään muuta, kuin että se oli äidilläni hyllyssä. Paneutuminen itse sisältöön olisi ehkä kannattanut. Toisaalta Ella piti tästä, joten ei tämäkään mikään huti ollut. Minä olin meistä se, joka oli ehtinyt lukea koko teoksen. Kun sanon, että luin sen, tarkoitan siis sitä, että kuuntelin sen äänikirjana jaksamatta kuitenkaan keskittyä kunnolla. Osa asioista meni ohi. Nealla oli ollut niin paljon muuta, ettei hän ollut kuin hakenut kirjan kirjastosta. Ellalla oli puolestaan noin 50 sivua vielä jäljellä. Jotta lukupiirimme toimii ja pääsee kokoontumaan, emme ota liikaa stressiä luettavista kirjoistamme. Tärkeintä on, että näemme toisiamme, laitamme ja syömme hyvää ruokaa ja pääsemme keskustelemaan jotakin kirjoista.

Vergilius kirjoitti, että mehiläiset omasivat jumalallista järkeä.

Intialaisista jumalista Vishnusta, Krishnasta ja Indrasta käytettiin yhteistä nimitystä Madhava, eli medestä syntyneet. (Kyllä vain, sana ”mesi” on yksi suomen kielen vanhimmista ja juontanee juurensa sanskriitista asti – sanan hunaja, ”madhu”, etymologia ulottuu suomen sukukielten lisäksi Kreikkaan ja anglosaksiseen maailmaan asti, missä sana ”mead”, sima, tarkoittaa hunajasta valmistettua päihdyttävää juomaa.)

Enkelten verta rakentuu eläinten oikeudet -teeman ja mehiläisten katoamisen ympärille. Teoksen maailma kärsii niin kutsusta pesäkadosta. Mehiläiset katoavat pesistä jäljettömiin jättäen jälkeensä maailman, jossa kasvien pölytys käy yhä vaikeammaksi ja ruokatuotanto kärsii suuria tappioita. Teoksen päähenkilö on teurastusta paheksuva mehiläisiä tarhaava Orvo, jonka poika Eero on eläintenoikeusaktivisti ja isä taas teurastamon omistaja. Suhde eläimiin menee siis kolmessa polvessa. Romaani kerrotaan keskimmäisen miehen näkökulmasta. Hän on mehiläisten hoitajan lisäksi hautausurakoitsija, joka pyörittää mitä mainiointa hautausyritystä nimeltä Lähtösatama. Hautausurakoinnista kertovat kohdat olivat omia suosikkejani.

Eeron avulla ja neuvosta nettisivuillamme oli mahdollisuus myös valita arkut, hautakivet, uurnat ja kukkalaitteet, suunnitella muistotilaisuuden ruokalista, kuunnella ehdotuksia virsistä ja muusta musiikista (lienee sanomattakin selvää, että koska Eero auttoi, myös musiikkiehdotuksissamme oli runsaasti valinnanvaraa normaalin ”sua kohti Herrani” -materiaalin lisäksi – Celine Dionin ”My Heart Will  Go On” oli pitkään valtaisa hautajaishitti, samoin Sinatran ”My Way” ja Piafin ”Je ne regrette rien”, jopa Black Sabbathin ”Electric Funeral” soi useammissakin heavyhautajaisissa.

Mutta tämä oli vasta alkua.

Teos sijoittuu lähitulevaisuuteen, ja aika paljon Sinisalon vuosikymmenen vaihteen tienoilla luomasta lähitulevaisuuden maailmasta vaikuttaa edelleen ihan uskottavalta. Teoksen päähenkilön poika Eero ammutaan kuoliaaksi, kun hän on tekemässä iskua isoisänsä teurastamoon. Isoisä on itse käräyttänyt iskun tekijät antaakseen pojanpojalleen kunnon näpäytyksen. Isoisä ei vain tajunnut, että taholla jolle hän iskusta kertoi, oli aika paljon hampaan kolossa ja kainalossa ase.

Enkelten verta avaa kolmen polven perhedynamiikkaa, esittelee Eeron vahvasti aktivistisia blogipostauksia ja kertoo päähenkilön mehiläisiä koskevista havainnoista ja tiedonkaivuusta, mehiläisten symboliikasta ja niihin liittyvästä mytologiasta. Eeron blogin kommentit ovat näin vuonna 2019 jo hieman vanhentuneita. Blogi on täynnä kärkeviä kommentteja, että esim. ei kukaan voi olla syömättä lihaa. Näitä on toki edelleen, mutta koimme, että tällaiset asenteet ovat kuitenkin jonkin verran vähentyneet sitten kirjan julkaisun. Vastapainoksi ei esitetä kommentteja siitä, ettei lihansyönti välttämättä ole tarpeellista. Tällaisten mielipiteiden määrä on kuitenkin huomattavasti kasvanut, ja esim. lehmän maitoa korvaavasta kauramaidosta on tullut ruokatavarakauppojen perusvalikoimaa. Vaihtoehtoisia tuotteita on nykyään huomattavasti paremmin saatavilla.

Teos ei ole niinkään juonipainotteinen, vaan tunnelma- ja asiapainotteinen. Enkelten verta sisältää valtavan määrän eläinten oikeuksien puolesta puhuvaa, hyvin perusteltua asiatietoa. Itse koin osan eläinten kohtelua kuvaavasta tekstistä hyvin ahdistavana. Kelasin näiden kohtien yli. Syynä tähän ei  siis ollut se, että olisin niin eri mieltä asiasta, päin vastoin. Ellalle nämä kohdat eivät tuottaneet ongelmia eli kyse lienee herkkyysasteesta.

Juoniromaaneja rakastavalle lukijalle kuten minulle Enkelten verta ei ole se paras lukuvalinta. Ella kuitenkin kovasti tykkäsi tästä teoksesta ja suosittelisi tätä luettavaksi. Erityisesti vihermielisille, mutta niillekin, joilla vihreä ajattelu vasta orastaa. Runsaiden faktatietojensa ansiosta Enkelten verta soveltuu hyvin myös valistavaksi teokseksi. Lukijalla on kuitenkin oltava hieman mielikuvitusta, sillä Sinisalon tyyliin myös Enkelten verta sisältää scifistisiä ja maagisia piirteitä.

Eniten tästä kirjasta oli saanut irti Ella, joka on lukenut paljon Sinisalon muuta tuotantoa ja tykännyt kaikista. Ella mainitsi, että jotkut lauserakenteet häiritsivät lukemista, mutta kun tarinan imuun pääsi mukaan, ei kielen kiireellisyys ja ajoittainen tekotaiteellisuus häirinnyt.

Kenelle? Johanna Sinisalosta pitäville, ympäristöstä ja mehiläisistä kiinnostuneille.