#Weatherbooks-kirjahaaste

Sain Instagrammissa #weatherbooks-kirjahaasteen @allbookedeverydayltä, jota ajattelin purkaa myös täällä blogissa. Kirjasuosituksiahan ei koskaan voi olla liikaa, ja mukana on myös joitakin teoksia, joista en ole täällä kirjoittanut. Jos et vielä seuraa Ruusun nimeä Instagrammissa (@ruusunnimi), niin käyhän klikkaamassa "seuraa", niin saat kätevästi uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi.

🌈 Rainbow (a sweet read): Takeshi Hiraiden Kissavieras, joka on mitä suloisin kissakirja.

⚡️ Lightning (a book that shocked you): Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa, jossa rukoilemisella on joitakin hyvin ikäviä seurauksia... 

🌪 Twister (a book with a lot of plot twists): Fred Vargasin Hyisiä aikoja, joka on yksi parhaista Vargaseista ja syy siihen, miksi haluaisin matkustaa Islantiin. 

❄️ Snow (a book with a cold, cruel character): Dean R. Koontzin Ääniä yössä, jossa kylmäverinen palkkamurhaaja Vincent Nasco uskoo saavansa tappamiensa ihmisten elämän energian  itselleen.  

🌬 Wind (a book you’ve been blowing off): Hannu Rajaniemen Kausaalienkeli. Olen huono lukemaan sarjojen viimeisiä osia, sillä en haluaisi tarinan päättyvän. Vielä huonompi olen purkamaan niitä. Tästä aiheesta varmaan lisää sitten kun joskus saan Kausaalienkelin luettua. Kuvakin on ollut valmiina jo yli puoli vuotta. 

🔥 Forest fire (an action packed book): Homeroksen Odysseia, tietysti Saarikosken suomentamana. Eräs rakastetuimpia kirjojani, kuten kirjan kunnostakin näkee. 

☀️ Sun (a series that ended happily): Elina Rouhiaisen Susiraja-sarja, joka on edelleen suosikkini.

Näistä Kissavieras, Sielut kulkevat sateessa ja Susiraja-sarja viimeistä osaa lukuunottamatta (jonka olen kyllä lukenut!) löytyvät täältä blogista.

Ihanaa pääsiäistä ja mukavia lukuhetkiä kaikille!

Fred Vargas: Kalmankuoriaiset

Tiedättekö sen tunteen, kun jokin asia pulpahtaa pintaan mielen syvyyksistä, epämääräisenä, vielä täysin muotoutumattomana? Fred Vargasin Kalmankuoriaisissa (Quand sort la recluse 2017, suom. 2018) komisario Jean-Baptiste Adamsberg kutsuu tunnetta hiilihappokupliksi.

"Adamsberg pysähtyi yhtäkkiä keskelle katua muistikirja kädessään. Nyt ei pitänyt liikahtaakaan. Lumihiutale, kupla, "aihioajatus" oli tulossa häntä kohti. Hän aisti sen hitaan lähestymisen aiheuttaman kevyen kahinan ja tiesi, että nyt piti pysyä paikoillaan, jos halusi katsoa sitä kasvoista kasvoihin, muuten se saattaisi säikkyä ja kadota." 

Näillä hiilihappokuplilla on Kalmankuoriaisissa ratkaiseva osa murhien selvittämisessä. Adamsbergin tavanomaisesta poikkeavasta ja erittäin intuitiivisesta tavasta ratkaista rikoksia on kerrottu Vargasin Adamsberg-sarjassa ennenkin. Nyt Adamsbergin menetelmiin kaivaudutaan syvemmälle. Adamsbergilla on kyky nähdä sumussa. Hänen mieltään painaa varjo, jonka hän aistii kummallisten erakkohämähäkkikuolemien yhteydessä. Adamsberg raapustaa muistikirjaansa hiilihappokuplia aiheuttavia sanoja ja lauseita, jotka eivät jätä hänen mieltään rauhaan. Kolme vanhaa miestä kuolee Etelä-Ranskassa erakkohämäkkien puremiin, vaikka erakkohämähäkin myrkky ei tapa. Erakkohämähäkit sitäpaitsi ovat nimensä mukaisesti erakkoja ja purevat harvoin. Jokin ei täsmää, ja Adamsbergin on otettava selvää asiasta. "On raavittava pistoskohtaa vaikka vereslihalle", kuten Adamsbergin ystävä Lucio sanoisi. Tapausten tutkiminen murhina on vähällä hajottaa murharyhmän ja ajaa Adamsbergin viralta. 

Rakastan Vargasia ja Vargasin elävää tapaa kirjoittaa dialogeja. Hänen teostensa henkilöhahmoilla on ihan oma tapansa puhua. Ylikonstaapeli Veyrenc puhuu välillä värssyin, Danglard puolestaan suoltaa tunnettuja sitaatteja ja Irene, erakkohämähäkeistä kiinnostunut nettifoorumeilla pyörivä vanha nainen, pyytelee jatkuvasti anteeksi suustaan pääseviä kirosanoja. Dialogien kautta hahmoista tulee todentuntuisia — heistä tulee persoonia. Käydyt dialogit ovat usein humoristisia ja valloittavia. Huumori onkin se, mikä kantaa läpi Kalmankuoriaisten kammottavien rikosten. 

Toinen teosta kannatteleva tekijä on itse murharyhmä. Adamsbergin johtama murharyhmä on nimittäin aivan omaa laatuaan. Siinä kaikki kukat saavat kukkia, kunhan työ tulee hoidettua ja murharyhmän kopiokonetta rakastava kissa sekä pari pesivää mustarastasta  tulee ruokittua siinä ohessa. Sarjan edellisen osan, Hyisiä aikoja (2015), lopusta on Kalmankuoriaisissa kulunut vain muutama viikko. Tapauksen ratkaisussa Adamsbergin ydinjoukkoon nousevatkin Adamsbergin kanssa mukana Islannissa olleet Veyrenc ja Retancourt. Ja pakko sanoa, että Veyrenc on kyllä varsinainen unelmaystävä. Vaikka hän työskenteleekin Adamsbergin alaisena, vallitsee miesten välillä lapsuudenystävien vahva ystävyys. Veyrenc on valmis seuraamaan Adamsbergia vaikka minne, oli kello mitä tahansa. 

Vielä upeampi on Adamsbergin suhde hänen veljeensä Raphaëliin, jota Adamsberg lähtee tapaamaan saadakseen kuplistaan kiinni: "He osasivat tulkita toisiaan sen kummemmin miettimättä, ja jos he olisivat voineet unohtaa naiset, he olisivat voineet tyytyä pelkästään toistensa seuraan. Sen takia he tapasivat harvoin." Kukapa ei haluaisi jonkun läheisen, jolta saada apua omien selvittämättömienkin ajatusten tulkintaan?

Kuten jo edellä vihjasin, ei Kalmankuoriaiset ole kaikilta osin mitenkään miellyttävää luettavaa. Kirja sisältää hyvin traagisia kohtaloita, julmuutta ja käsittämätöntä sadismia. Silti voin sanoa pitäneeni kirjasta. Olen vannoutunut Vargasin lukija, eikä tämä ollut todellakaan hänen huonoimpia teoksiaan. Raskas se kyllä on. Kirjan nimestä huolimatta teos sopii myös ötökkäkammoisille. Henkisesti on valmistauduttava ihan muuhun.

Kenelle? Rikosromaanien ystäville ja hämähäkeistä kiinnostuneille, huumorista pitäville, mutta raskaampaakin tekstiä kestäville lukijoille.