Meri Luttinen: Myrskynsilmä

Meri Luttisen Myrskynsilmä on yksi tämän vuoden Finlandia Junior -ehdokkaista. Myrskynsilmä (2020) jatkaa vuoden 2020 upeiden kansien sarjaa. Myönnän häpeilemättä, että teos valikoitui luettavakseni juuri kannen estetiikan perusteella. On ollut ilo katsoa, miten hienoja kansia tänä vuonna on painettu. Myrskynsilmä valkoisine susineen suorastaan houkuttelee lukemaan. Ja juuri pääsin sanomasta, että en hirveästi lue YA-kirjallisuutta. Ilmeisesti nyt luen, ja mikäpä siinä jos taso on näin hyvä. 

Mitä näet, on totta. Mitä et näe, katoaa. Mitä kuvittelet näkeväsi, tulee näkyväksi. 

Teos sijoittuu Muinais-Suomen kaltaiseen fantasiamaailmaan, jossa tietiöillä on merkittävä rooli. Päähenkilö on 16-vuotias Kainu, jolla on edessään tyttöjen käymä keskikesän aikuistumisriitti. Riitissä kukin astuu kehään, joka määrittää hänen tulevan asemansa. Yleisimpiä kehiä ovat halutut äitiyden kehä ja emännän kehä, mutta myös käsityön kehä, josta tulee useita vanhojapiikoja sekä ruuan kehä. Kehä, johon Kainu päätyy on kymmenes kehä, voimakkain tietiän kehistä. Kainun opettaja Tietiä pyytää Kainua ja muita riittiin osallistuneita tyttöjä pitämään tämän aluksi omana tietonaan, vaalimaan salaisuutta kymmenennestä kehästä. Kainu ei ymmärrä miksi. Ystävät ja perheenjäsenet alkavat karttaa häntä, kun sana tietiyydestä kirii. Kainu saa aikaan asioita, jotka herättävät muissa pelkoa ja saavat toiset ajattelemaan häntä kummajaisena. Miksi hän ei voisi selittää heille, että on kymmenennen kehän tietiä? Kun totuus tulee ilmi, Kainu toivoo, ettei olisi paljastanut sitä. Kymmenennen kehän tietiää ei ole ollut pitkiin aikoihin ja ihmiset ovat uteliaita.

Kainu saa kannettavakseen hopeisen riipuksen, jota hänen Tietiänsä on kantanut omassa kaulassaan. Riipuksella on salaperäisiä voimia, joille myös muilla olisi käyttöä. Suojellakseen korua, mutta myös itseään, Kainun on lähdettävä Kolmen kuninkaan kylästä. Kylä ei ole turvallinen Kainun voimaeläimelle, valkoiselle sudelle, jonka Kainu nimeää Viimaksi. Kyläläiset ovat epäluuloisia niin suden kuin Kainunkin suhteen. 

Matkallaan Kainu kohtaa merkillisiä asioita ja saa ihania ystäviä. Myrskynsilmän ehdoton vahvuus on, että siinä on todella mukavia, sympaattisia hahmoja ja aitoa ystävyyttä Kainun ulkopuolisuuden tunteen vastapainona. Kainu on tuntenut itsensä näkymättömäksi, mutta hänen kohtaamansa ihmiset näkevät hänet ja uskovat häneen. Suosikkihahmoni on Ora, Sarajalan valtiaan poika, joka vaalii kaupungin upeita omenapuita. Omenapuut ovat niin herkkiä, että pienikin liike niiden lähettyvillä riittää tuhoamaan koko sadon. Niiden suojelemiseksi kaupungin kirjasto suljetaan joka vuosi puiden kukinnan ajaksi. Paikka kuulostaa suorastaan lumoavalta. Ora vetää Kainua puoleensa, mutta Kainun on vaikea päästää tätä lähelleen. Kainun mielessä kummittelee ajatus siitä, että tietiän osa on olla yksin, eikä hänellä ole oikeutta rakkauteen ja kumppanuuteen. 

Ovi heilahti äänettömästi auki ja kiinni. Kainu odotti, että sen takaa avautuisi pimeä ja pölyinen kammio, mutta vastaan tulvahtikin raikkaan viileä ilma. Valonsäteet täplittivät kiviseinien ympäröimää tilaa, joka oli täynnä omenapuita. Nämä puut eivät kukkineet mutta näyttivät samalta kuin ne, jotka Ora oli näyttänyt Kainulle puutarhassa. Vaakatasoon kasvavat oksat muodostivat hyllyjä, joilla kirjat ja kääröt seisoivat riveissä, Nahkakantiset niteet hohtivat himmeinä.

Se, mitä olisin kaivannut enemmän, on juuri romantiikka. Sitä on vain häivähdys mukana. Olisin suonut myös Viimalle isomman roolin. Näin ollen jäin miettimään, mikä merkitys tietiän voimaeläimellä Myrskynsilmän maailmassa oikeastaan on. Viima pelastaa Kainun ja Kainu tuntee syvää yhteyttä sutensa kanssa, jopa niin, että tuntee välillä suden kautta. Mukana on myös kohtaus, jossa Viima antaa Kainulle voimiaan. Susi ymmärtää Kainua, mutta kommunikaation ei ainakaan kuvata olevan aivan molemminpuolista. Voimaeläin jää pitkälti maskottitasolle, mihin olen hieman pettynyt. Voimaeläimen idea on kiva, mutta jotakin jää puuttumaan. 

Yöllä Kainu havahtui raapivaan ääneen. Hän oli tuskin nukkunut, ajelehtinut vain kevyessä horteessa. Nyt kuului ulvahdus, ja se tuli selvästi oven suunnalta. Kuuran silmät hohtivat pimeässä, kun se nosti päätään. Kainu sujautti varpaat töppösiin ja nousi. Kun Kainu kiirehti avaamaan oven, sisään pöllähti märkä lumentuoksuinen susi, joka tökkäsi kylmän kuononsa Kainun poskeen.
      Viima oli sittenkin palannut hänen luokseen. Sille oli huudettu, sitä oli ammuttu, mutta silti se oli palannut. Kainu painoi kasvonsa sen karheaan turkkiin. 

Myrskynsilmän kerronta on sujuvaa ja etenee hyvää vauhtia. Teos on mukavaa luettavaa ja viihdyn sen maailmassa. Piristävää on, että kyseessä ei ole osa kirjasarjaa niin kuin monet muut YA-fantasiakirjat. Ainakin näillä näkymin Myrskynsilmä on itsenäinen teos, ja hyvä niin. On myös aina ilahduttavaa nähdä ei-realistiseen perinteeseen kuuluvia teoksia julkaistavan myös täällä Suomessa, jossa realismin juuret ovat syvällä. Vielä kun ne saisivat samanlaista näkyvyyttä.

Lukisin lisää.

Kenelle? YA-fantasiakirjoista tykkääville, nuorille lukijoille ja kevyttä fantasiaa halajaville.

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

Oletteko koskaan selailleet esim. Pinterestiä äänikirjaa kuunnellessanne? Minä tein niin Auringon pimeän puolen kanssa. Tuloksena oli, että klassiset aasialaispiirrokset alkoivat mielessäni kuvittaa romaanin kuvitteellista kaivoskaupunkia.

Kaikki tämä oli osa Suunnitelmaa ja Suunnitelma oli vain osittain maanpinnan yläpuolella. Siihen kuului uimahalli, jäähalli, hiihtoputki, huvipuisto ja eläintarha. Unelmien asuinalue, sellainen jonka Valitut rakensivat itse itselleen. Jos haluat tietää missä paikka sijaitsee, jos tahdot sen koordinaatit tai osoitteen, joudut pettymään. En aio opastaa sinua perille. Siitä kaikesta on kulunut liian vähän aikaa ja on parempi että Voiton Kaivoksen sijainnin tietää niin harva kuin mahdollista. Jos pidät seikkailuista, etsi reittisi itse.

Teoksessa ei sanota, mihin maailman osaan Voiton Kaivos sijoittuu. Eli miksipä ei Aasiaan? Ei ole yhdentekevää, missä silmiään lepuuttaa.

Marisha Rasi-Koskisen vuoden 2019 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Auringon pimeä puoli pyörii rakastamani aiheen ympärillä: ajan. Teoksen päähenkilö, 16-vuotias Emilia Länsikehä päätyy matkustamaan ajassa menneisyyteen. Emilian äiti on kuollut hänen syntyessään, eikä maisemista kadonneesta isästä ole mitään tietoa. Menneisyydessä Emilia saa mahdollisuuden tutustua vanhempiinsa, mutta myös isoäitiinsä, joka on aina tuntunut vihaavan häntä.

Voiko menneisyyttä muuttaa? Emilia tahtoisi ajatella, että voi. Hän tietää äitinsä joutuneen kaivosonnettomuuteen ennen hänen syntymäänsä. Voiton Kaivosta ei vielä ole, on vain Toivon Lähde, kaupungin esiaste. Tulevaisuuden diktatuuri ei ole vielä diktatuuri ja internet on kaikkien vapaassa käytössä. Emilian mielessä alkaa kehittyä suunnitelma, joka muokkaisi toisenlaisen tulevaisuuden.

Kaivoksen mielenosoitukset olivat aina Johtajan järjestämiä ja aikuisten ohella koululuokat osallistuivat niihin opettajiensa johdolla säästä ja vuodenajasta riippumatta. Joskus vastustettiin valtionkontrollia, joskus vahingollisten ajatusten vapaata liikkumista globaalissa tietoverkossa, toisinaan kokoonnuttiin vain ylistämään Kaivosta ja sen Johtajaa. Mielenosoitukset eivät olleet kansalaistottelemattomuutta vaan jokaisen Valitun velvollisuus. Eikä vain velvollisuus, sanottiin julistuksessa, vaan ilo. Mielenosoituksissa liehuivat liput, viirit ja julisteet. Ne olivat kaikki valkoisia ja jokaiseen oli painettu Kaivoksen pyöreä logo tai Johtajan tyylitelty profiili.

Romaani vetää hyvin mukaansa ja juoni kulkee hyvää vauhtia. Suvantokohtia ei ole. Emilian tapaamilla henkilöillä on kaikilla oma merkityksensä ja paikkansa tarinassa. Emilian paras ystävä Mitek häviää kaivokseen samalla kun Emilia sinkoutuu menneisyyteen. Emiliaa painaa aluksi huoli kadonneesta ystävästä, mutta elämä menneisyydessä vie hänet mennessään. Päivät muuttuvat kuukausiksi, eikä takaisinpääsy ole itsestäänselvää. Emilia myös järkeilee, että oli hän sitten koomassa tai todella menneisyydessä, sillä hetkellä kaikki on hyvin ja hän on poissa läheistensä luota joka tapauksessa.

Koska kaikki mikä on kerran tapahtunut, tapahtuu aina. Ja kaikki mikä tapahtuu tulevaisuudessa, on eräällä tavalla jo tapahtunut. Aika ei ole mitenkään yksinkertainen asia. Nykyhetkiä ei ole vain yhtä. Meistä lähtevä valo saavuttaa jonkun toisen planeetan ehkä miljoonan valovuoden päästä. He näkevät meidät, mutta missä me silloin olemme?

Teoksen loppuhuipennus tulee hivenen liian äkkiä. Siihen olisin suonut käytettäneen enemmän tilaa ja aikaa. Loppu jää kiirehdityn tuntuiseksi, vaikka palaset loksahtelevat paikoilleen. Kaikesta huolimatta Auringon pimeä puoli on mukavan kevyttä, mutta älykästä luettavaa. Pidin.

Kenelle? Nuorille, nuorten kirjoista pitäville, kevyttä lukemista kaipaaville ja ajasta ja aikamatkustamisesta kiinnostuneille.