Åsa Hellberg: Hotelli Flanagans

Tykkään valtavasti menneisyyteen sijoittuvista romaaneista. Åsa Hellbergin Hotelli Flanagans (Välkommen till Flanagans 2019, suom. 2020) on kevyt ja mukaansatempaava romaani, jonka seurassa viihtyy hyvin. Mukaan mahtuu niin naisjohtajuutta kuin romanssi, ihana isoäiti ja ruotsalainen pikkukyläkin. Kuuntelin tämän äänikirjana.

Teoksen päähenkilö, Linda Lansing, on varttunut idyllisessä Fjällbackassa rakastavan isoäitinsä helmoissa hänen isänsä johtaessa hotellia Lontoossa. Isän kuolema vie Lindan Lontooseen, jossa hän ei ole käynyt ikuisuuteen. Ainoana perijänä hänestä tulee hotelli Flanagansin omistaja. Linda ei ole omistajuudesta innoissaan, eihän hän ole koskaan oikein halunnut kuulla isänsä puheita siitä, miten hotelli jonain päivänä siirtyisi hänelle. Linda saa kuitenkin pian huomata, että hotellilla on hänelle enemmän merkitystä kuin hän oli ajatellutkaan.

Hotellia hoitaneilla koppavilla serkuilla Laurencella ja Sebastianilla ei ole Lindan parhaat intressit mielessä. He mielivät saada hotellin itselleen – eihän nyt nainen voi sitä hoitaa! Linda on kuitenkin toista mieltä, eletäänhän kuitenkin vuotta 1949, eikä hän halua isänsä elämäntyön päätyvän serkkujensa käsiin. Hänen on keksittävä keino pelastaa hotelli Flanagans vararikolta, johon hänen serkkunsa yrittävät sitä ajaa. Avuksi tulee niin uusi ystävä Mary kuin Lindan isoäitikin. 

Lindan onnistuu saattaa hotelli uuteen loistoonsa ja tehdä siitä luksushotellin, jonka juhliin osallistuvat kaikki merkittävimmät henkilöt. Mutta serkkujen juonittelut eivät ole takanapäin. Romaanin toinen aikataso sijoittuu 60-luvulle, jossa Linda kohtaa uusia haasteita. 

Mukana on kivasti useita naishahmoja hotellin henkilökunnasta, eikä teos näin ollen jää pelkäksi raapaisuksi Lontoon yläluokkaan. Lindan tapa johtaa hotellia on pehmeä, ja hän on hyvin perillä alaistensa asioista. Lindan johtamassa hotellissa teoksen naiset saavat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Suosikkihahmoni oli silti Mary, joka oli kerrassaan ihastuttava ideoineen. 

John Irving: Kaikki isäni hotellit

Kuuntelen John Irvingin Kaikki isäni hotellit (The Hotel New Hampshire 1981) äänikirjana ja nautin lukijan eläytymisestä. Lukija on juuri sellainen, joka onnistuu värittämään tarinaa ja painottamaan joitakin repliikkejä ja sanoja juuri oikein. Eggin "Mitä?"-huudahdukset muiden suusta kuulostavat kaikuna aivan Eggiltä. 

Olen jutellut kaverini kanssa teoksesta ennen sen lukemista. Hän on  kertonut sen olevan lempiteoksensa. "Miksi?" kysyn minä. Kaverini miettii hetken ja sanoo, että pitää niin kovasti siitä, miten teoksessa kuvataan isoa perhettä. Hän on ainokainen, kuten minäkin. Jokin niin monessa sisaruksessa vetoaa häneen. Omaksi lempikirjakseni Kaikki isäni hotellit ei aivan yllä, mutta suurperhettä se kuvaa upeasti. 

John Berryllä on kaksi sisarta ja kaksi veljeä: omapäinen ja kaikkien ihailema Franny, Lilly, joka pinnistelyistään huolimatta ei kasva ja joka havaitsee enemmän kuin muut, Frank, joka tykkää pojista ja Egg, joka pelkää kääpiöitä ja jolla on huono kuulo. Tarinan minäkertoja John on puolestaan rakastunut sisareensa Frannyyn. Tästä tulee jonkin verran mieleeni Paul Austerin Näkymätön, jossa päähenkilön rakkaus sisareensa ei sekään ole täysin sisarellista. Ihailtavaa Berryn perheessä on, miten hyvin he pitävät yhtä ja puhaltavat yhteen hiileen. Berryn perhe on nimittäin Perhe isolla p:llä. Ketään ei jätetä. Tämä tarkoittaa tosin myös sitä, että kaikki ovat sekaantuneita toistensa asioihin. "Franny oli meidän johtajamme: jos hän hukkuisi me kaikki olisimme hukassa. Me kaipasimme hänen mielipidettään ennen kuin osasimme löydä suunnitelman lukkoon."

Perheen vanhempien Winslown ja Maryn tarina alkaa moottoripyörää ajavasta karhusta, State o'Mainesta, ja hotellista, jossa kumpainenkin on rahattomana töissä. Karhun omistaja on juutalainen Freud, erikoinen mies, jolla on näkemys siitä, mitä Winslown ja Maryn tulisi elämällään tehdä. Freudin visiota seurataan vielä vuosikausien jälkeenkin, kun kaikki lapset ovat jo koulussa. Karhusta tulee Winslown ensimmäinen karhu.

Toistuvia elementtejä tarinassa ovat perheen lemmikkikoira Suru, joka löytää aina uuden olomuodon ja jonka uutta ilmestymistä saa odottaa lähes kauhulla, karhu (hyvässä hotellissa on oltava karhu) sekä Hotelli New Hampshire. Ja tietysti jo mainitsemani Eggin kaiku. 

Kaikki isäni hotellit sisältää kirjavaa, hulvatonta dialogia, joka saa suupielet nousemaan. Teoksen huumori on mustaa ja tehokasta sellaista. Perheen eri persoonallisuudet tulevat esiin heille tyypillisinä puheenparsina ja aiheina, joista he mielellään puhuvat. Isä Winslow toistelee Herra Jeesusta, kun taas Franny haluaa kuulla seksistä ja keskeyttää vanhempiensa tarinan tuon tuostakin kommenteillaan. Seksi onkin teoksessa vahvasti läsnä. 

Romaanin tapahtumien aikahaarukka on iso ja hahmojen kehityssuuntia voi arvailla tarinan edetessä. Ehdottomaksi suosikikseni nousee Lilly, joka on pieni, mutta sitäkin tarkkanäköisempi. Lilly näkee yhtäläisyydet kirjallisuuden ja tosielämän välillä, ja Kultahatun loppu jää vaivaamaan häntä. Se on Lillystä lähes täydellinen ja siksi saavuttamaton. Tavoiteltu asia vain loittonee yhä kauemmas, pysyen aina saavuttamattomissa. Juuri Lillyn tarina myös koskettaa minua eniten. 

”Lillyllä on Weltschmerz”, sanoi Frank. ”Meillä muilla on ahdistus, Lillyllä maailmantuska. Me muut murehdimme, me muut vain kärsimme. Mutta Lillyllä”, Frank sanoi, ”Lillyllä on todellinen Weltschmerz sitä ei pitäisi kääntää ’elämään väsymiseksi’”, Frank luennoi, ”se on aivan liian laimea ilmaus Lillyn ahdistukselle. Lillyn Weltschmerz on maailmantuskaa”, Frank sanoi. ”Kirjaimellisesti. Welt tarkoittaa maailmaa ja schmerz tuskaa. Kipua, oikeaa jomotusta. Lilly on sairastunut maailmantuskaan”, Frank kiteytti.

Tapahtumia romaanista ei puutu. Ne ovat absurdeja ja uskomattomia. Myös julmia, todella karuja asioita tapahtuu. Silti Irving onnistuu kuvaamaan kaiken niin, että loppufiilis teoksesta on sydäntälämmittävä. Elämä on satua. Teos itse asiassa loppuu niin hienosti, että se ropauttaa teokselle lisäpisteitä minun silmissäni. 

Kenelle? Perheistä ja mustasta huumorista pitäville, hauskaa luettavaa kaipaaville.