Ann Radcliffe: A Sicilian Romance

Työmatkani piteni, joten latasin BookBeatin puhelimeeni. Aloitin äänikirjataipaleeni Ann Radcliffen goottilaisen romaanin A Sicilian Romancen (1790) parissa. Vaikka aluksi harmittelinkin, ettei lukija ole englantilainen, tuntuu valinta oivalliselta. Tähän jos mihin sopii, että sen saa kuulla ikään kuin kerrottuna. A Sicilian Romance alkaa juuri niin kuin goottilaisen romaanin voi olettaakin alkavan. Matkaaja päätyy vanhan, upean linnan raunioille, ja kuulee vanhasta manuskriptista, joka paljastaa linnaa asuttaneen Mazzinin suvun salat. 

On the northern shore of Sicily are still to be seen the magnificent remains of a castle, which formerly belonged to the noble house of Mazzini. It stands in the centre of a small bay, and upon a gentle acclivity, which, on one side, slopes towards the sea, and on the other rises into  an eminence crowned by dark woods. The situation is admirably beautiful and picturesque, and the ruins have an air of an ancient grandeur, which, contrasted with the present solitude of the scene, impresses the traveller with awe and curiosity.

Tarina sijoittuu 1500-luvun loppupuolelle, Mazzinin linnan kukoistukseen. Tyrannimainen markiisi on ollut pitkään poissa, mutta palaa vaimoineen linnaan kahden tyttärensä ja heidän opettajattarensa Madame de Menonin luo. Lukijan annetaan ymmärtää jo alusta asti, että kreivitär on keinoja kaihtamaton elostelija. 

Julia ja Emilia ovat täydellisiä goottilaisen romaanin sankarittaria. Kauniita, viattomia ja tietenkin äidittömiä. Pyörtyileviä linnanneitoja parhaassa naimaiässä. Julia on erityisen tunteellinen ja herkkä, ja hänen tunteensa purkautuvat goottilaisen romaanin sankarittarelle tyypillisen voimakkaina; kyynelinä, sanattomuutena ja pyörtyilynä. Julian mielikuvitus lähtee laukkaamaan, kun linnan asumattomasta eteläsiivestä näkyy eräänä yönä kummallista valonkajoa ja epäselvä hahmo. Hahmo katoaa torniin, johon yksikään linnan avain ei käy. Linnan oudot tapahtumat, kummalliset valot ja äänet, saavat aikaan jännityksen ja pelon ilmapiirin, jonka rikkoo ainoastaan nuori rakkaus. Julia rakastuu nuoreen kreivi Hippolitus de Verezaan, kotiin palanneen veljensä Ferdinandin ystävään. Julian sydän takoo hänen rinnassaan, kun hän kuulee nuorukaisen öisen sonaatin, ja hän on jo varma, että on löytänyt onnensa.

An interval of silence followed, and the air was repeated; after which the music was heard no more. If before Julia believed that she was loved by Hippolitus, she was now confirmed in the sweet reality. But sleep at length fell upon her senses, and the airy forms of ideal bliss no longer fleeted before her imagination. Morning came, and she arose light and refreshed. How different were her present sensations from those of the preceding day. Her anxiety had now evaporated in joy, and she experienced that airy dance of spirits which accumulates delight from every object; and with a power like the touch of enchantment, can transform a gloomy desert into a smiling Eden.

Markiisi Mazzinilla on kuitenkin tyttärelleen muita suunnitelmia. Hän haluaa naittaa Julian tämän inhoamalle de Luovon herttualle, jonka luonne on kuin markiisin itsensä. Toisin kuin Hippolitus, herttua De Luovo tavoittelee Juliaa ns. vääristä syistä. Hänen motiivinsa Julian tavoittelulle ovat intohimon sytyttämiä, eivät rakkauden. Mutta markiisi ei halua kuulla typerän lapsen vastaväitteitä, ja on päätöksessään ehdoton. Välttääkseen kurjan kohtalonsa Julialla on vain yksi vaihtoehto: paeta. Hänen on jätettävä kotinsa, rakas siskonsa ja Madamensa, ja paettava oman kunniansa ja siveytensä uhalla.

Teoksen kieli on kaunista ja helisevää. Goottilaista tunnelmaa luodaan pitkin paikka- ja maisemakuvauksin. Sisilialaisia maisemia kuvaillaan niiden kaikessa upeudessaan ja ylevyydessään, tunteita niiden hienoimmissa vivahteissa mitä dramaattisemmin sanankääntein ja vertauksin. Teoksen runollisuus sai aikanaan Sir Walter Scottin kunnioituksen ja ihailun, ja hänen kerrotaan saaneen vaikutteita Radcliffen romaaneista. Harva asia ilmaistaan A Siclian Romancessa suoraan ja yksinkertaisesti. Teoksen kieli on kiertelevää ja maalailevaa, tiukasti ajan sovinnaisuussääntöjä noudattelevaa. Hyveitä ylistetään, ja intohimo esitetään turmeltuneena tunteena ylevän rakkauden rinnalla.

Ann Radcliffen roomanit tunnetaan niiden selitetyistä yliluonnollisista elementeistä. Gotiikkaa on kirjallisuudentutkimuksessa jaettu yliluonnollisen käsittelemistapojen mukaan kahteen alalajiin: horror ja terror gothiciin. Radcliffen edustamassa terror gothicissa yliluonnolliseen vihjataan, mutta tapahtumien tulkinta jää lukijan mielikuvituksen varaan. Romaanin lopussa kaikki saa selityksensä. A Sicilian Romancessa tätä ei onneksi tehdä niin koomisen epäuskottavasti kuin The Mysteries of Udolphossa. Tarina pitääkin hyvin otteessaan siitä huolimatta, että A Sicilian Romance on vasta toinen Radcliffen romaani, ja vasta sitä seuraavat romaanit nostivat Radcliffen pinnalle.

Radcliffen suosiosta kertoo, että hänen myöhemmin vuonna 1794 ilmestynyt teoksensa The Mysteries of Udolpho (suom. nimellä Udolpho 2014) oli tuolloin myydyin kirja koskaan Raamatun jälkeen. Se oli ensimmäinen bestseller, eikä teos ollut edes halpa (puhumattakaan siitä, että se olisi ollut lyhyt). Radcliffea on kutsuttu "kokonaisen sukupolven lumoojattareksi", eikä syyttä. Goottilaisesta romaanista tuli aikansa populaarikirjallisuutta, mille mm. Jane Austen on irvaillut romaanissaan Northanger Abbey (Neito vanhassa linnassa). Jos on Austenin ajan kirjallisuudesta ja Northanger Abbeyn taustalla vaikuttaneista teoksista kiinnostunut, kannattaa Radcliffen tuotantoon tutustua. Jotkut tutkijat ovat olleet sitäkin mieltä, että Austen itse asiassa ihaili Radcliffea.

Ann Radcliffe tunnetaan goottilaisen romaanin, mutta erityisesti naisten gotiikan pioneerina. Naisten gotiikka on termi naisten kirjoittamalle gotiikalle, joka kuvaa naisten itsenäisyyttä. Se ilmaisee fantasian, jossa nainen pakenee perinteistä asemaansa. Sankaritar saa kuitenkin huomata painajaismaisen pakoreissunsa päätteeksi, että paras paikka hänelle on patriarkaalisen järjestelmän naiselle määräämä paikka aviomiehen rinnalla ja tämän suojeluksessa. Asemansa jättävää naista ei suojele muu kuin hyvä onni. Hän on täysin muiden hyväntahtoisuuden ja avunannon varassa. Goottilainen romanssi on toisin sanoen kasvutarina, jossa nuoren naisen on löydettävä oma paikkansa yhteiskunnassa. Olemalla taipumatta isänsä tai isähahmonsa tahtoon sokeasti sankaritar vastustaa miesvaltaa. Sankarittaren sopimaton käytös silottuu, kun hän kuitenkin löytää onnensa konservatiivisesta asetelmasta ja palaa velvollisuuksiensa pariin. Patriarkaalinen järjestys palautuu ja tulee sankarittaren hyväksymäksi.

Usein menneeseen aikaan sijoittuva goottilainen romaani kuvastaa omaa aikaansa ja on sidoksissa romanttisen romaanin nousuun. 1780-luvun jälkeen rakkausavioliitoista oli tullut uusi normi. Tätä uutta normia ihaillaan ja puolustetaan goottilaisessa romanssissa, jossa sankaritar lopulta saa rakastamansa miehen. Sankarittaren on helpompi hyväksyä asemansa naisena rakastamansa miehen rinnalla kuin tyrannin määräämässä pakkoavioliitossa. Goottilaisen romaanin tarjoama fantasia voidaankin nähdä keinona sopeutua patriarkaaliseen maailmaan. Feministinen gotiikan tutkimus näkee tämän status quon puolelle asettumisen ongelmallisena, uutena patriarkaalisena loukkuna.

Goottilainen romaani on Suomessa vähän tunnettu genre, jonka ikonisimpia teoksia on vasta tällä vuosikymmenellä suomennettu. Savukeitaan Kauhuklassikot -sarjasta löytyy niin Ann Radcliffen Udolpho kuin Matthew Gregory Lewsin Munkkikin, sekä Sheridan le Fanun legendaarisen Carmillan sisältämä Carmilla ja muita kertomuksia. Myös kaiken aloittanut Horace Walpolen Otranton linna on saatavilla suomeksi. A Sicilian Romancea ei valitettavasti ole suomennettu.

Kenelle? Gotiikasta ja romanttisesta kirjallisuudesta pitäville, naiskuvauksesta ja populaarikirjallisuuden synnystä kiinnostuneille sekä Jane Austenin Northanger Abbeysta tykänneille.