Lähtökohtana tässä YA-romaanissa on, että täysin tavistyttö saa viimeisenä lukiovuonnaan tietää olevansa itse asiassa japanilainen prinsessa. Tapahtumat lähtevät vyörymään, kun Japanin suurlähettiläs tulee kylään ja toimittaa Izumille kruununprinssi Makotonomiya Toshihiton kutsun tulla hänen luokseen Japaniin. Elämä hovissa ja median vahtivan silmän alla ei ole aivan helppoa. Ei etenkään Yhdysvalloissa kasvaneelle prinsessalle, jolla ei ole minkäänlaista käsitystä etiketistä.
Izumi onnistuu töppäämään jo lentokentällä saaden osakseen The Tokyo Tattlerin piikikkäitä huomioita:
Hänen keisarillinen korkeutensa prinsessa Izumi (kuvassa) saapui Naritan kansainväliselle lentokentälle eilen iltapäivällä varsin huolettomassa asussa, yllään legginsit ja collegepusero. Keisarillinen bloggaaja Junko Inogashira oli paikan päällä. ”Vaatetus ei todellakaan ollut protokollan mukainen. Mikä vielä pahempaa, prinsessa ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota väkijoukkoon tai edes vilkuttanut sille. Moni oli odottanut prinsessaa tuntikausia ja joutui pettymään pahoin, kun tämä poistuikin paikalta välittömästi. Erään lentokentän työntekijän mukaan prinsessa kohteli myös keisarillista henkivartijaansa tylysti halutessaan poiketa naistenhuoneessa.”
Tarina on kuin Ökyrikkaat aasialaiset + Amerikan kuninkaalliset, tiedättehän, se kirja jossa kruununprinsessa rakastuu henkivartijaansa. Ja tietenkin Prinsessapäiväkirjat, mutta tarvitseeko sitä edes mainita? Tuttuja trooppeja riittää, eikä yllätyksiä paljon lukeneelle ole. Paitsi Izumin isän lämpimyys tiukasta kasvatuksesta ja hovietiketistä huolimatta, mikä yllättää positiivisesti. Hänellä on ihana suhtautuminen vastalöytyneeseen tyttäreensä, jonka olemassaolosta hänellä ei ole ollut aavistustakaan.
Teoksessa on muitakin suloisia sivuhahmoja kuin Izumin isä. Hänen assistenttinsa ja henkivartijansa ovat molemmat hahmoja, joista huomaan pitäväni. Izumin äidille en sen sijaan lämpene. Inhoan lähtökohtaisesti tällaista, että toisen vanhemman henkilöllisyys on pidetty salassa ja kaikki perustuu olettamukseen siitä, miten tämä toinen vanhempi olisi reagoinut, miten asiat olisivat menneet. Onneksi paljastuksen herättämiä tunteita käsitellään edes jonkin verran ja niihin olettamuksiinkin päästään pureutumaan.
”Olet oikeassa.” Äiti kääntää
hellan pois päältä ja nostaa wokkipannun kuumalta liedeltä. Hän kurottautuu
pöydän ylitse ja ottaa kasvoni käsiinsä. Hänen sormensa ovat kylmät. ”Meillä on
kuitenkin ollut hyvä elämä yhdessä, eikö olekin? En voi oikein sanoa muuta kuin
että olen aina ajatellut sinun parastasi.”
Äidin tehtävä on kaiketi suojella lastaan. Raivoni ja hänen petoksensa jättävät kuitenkin hänen hyvät aikeensa varjoon – vaarallinen yhdistelmä. Sivallan takaisin: ”Ja omaasi.”
Teoksen kirjoitustyyli ei ole ihan mieleeni. Izumi on ärsyttävä toisinaan loputtoman tuntuisessa sisäisessä monologissaan. Izumi osaa olla aika... no, cringe, eikä hänen huumorinsa mätsää omaani lainkaan. Tämä on tietysti aikuisen tulkinta teinihahmosta ja ymmärrän, että oikeaan nuoreen Izuminkin hahmo uppoaisi varmasti paremmin. Tokion prinsessassa on kuitenkin tarpeeksi hyvää, jotta kuuntelen sen hujauksessa. Tekeepä mieleni lukea jatko-osakin. Japaniin sijoittuvat osiot, mainitsemani sivuhahmot, kirjan romanssi ja Izumin kasvava rakkaus Japaniin kannattelevat teosta aivan riittämiin.
Ihan mukava välipala.
