Ihanaa lukea taas Murakamia. Tykkään erityisesti niistä teoksista, jotka eivät ole aivan niin täynnä maagista realismia kuin osa Murakamin kirjoista. Pimeän jälkeen (Afuta daku 2004, suom. 2020) on tiivistunnelmallinen yhdenpäivänromaani – tai ennemminkin tässä tapauksessa yhdenyönromaani. Romaani on kertomus Tokion yöstä ja sen omituisista kulkijoista, Takahashista ja Marista, jotka päätyvät juttelemaan elämästään ja muistoistaan, erityisesti koskien Marin siskoa Eriä. He ovat tavanneet kerran aikaisemmin, Marin siskon järjestämillä tuplatreffeillä. Mari on myöhään illalla lukemassa kirjaa baarissa, kun Takahashi tulee hänen pöytäänsä istumaan. Pasuunaa soittavalla Takahashilla on bändinsä harjoitukset lähistöllä, mutta sitä ennen hänen on syötävä.
Eri on eräänä päivänä ilmoittanut menevänsä nukkumaan. Perhe on toivottanut hänelle hyviä unia, sillä Erin unirytmi on ollut erikoinen jo aiemmin, eikä asia ole heitä sen kummemmin kummastunut. Erin nukkumaanmenosta on kuitenkin kuukausia aikaa, eikä Eri ole vieläkään herännyt. Koomassa Eri ei ole. Hän vain nukkuu. Nukkuessaan Eri lipuu jonkinlaisen toisen ulottuvuuden ja tämän maailman välillä.
Yön tapahtumia kuvaava taho on romaanin me-pronomiinia käyttävä kertoja tai kertojien joukko, näkymätön tarkkailija, jonkinlainen näkökulma, jolla ei ole valtuuksia puuttua tapahtumiin. Romaanin tunnelma on unenomainen, lähes surrealistinen. Selittämätön outous on Murakamille tyypillisesti vahvasti läsnä. Puitteet ovat yksinkertaiset ja tapahtumia vähän, mutta henkilöiden väliset dialogit paljastavat sitäkin enemmän.
Mieleenpainuvin kohtaus kirjassa on kohtaus, jossa kaupan hyllyllä soi unohdettu puhelin. Takahashi vastaa puhelimeen, jossa tuntematon ääni sanoo hänelle, ettei hän pääse pakoon. Onko puhelu tarkoituksella jätetty kauppaan niin, että juuri Takahashi sattuisi siihen vastaamaan? Mistä puhelun uhkauksessa on kyse?
Toinen kohtaus, josta pidin erityisesti, on Marin muisto kerrasta, kun hän on jäänyt sisarensa kanssa hissiin jumiin. Hän on kokenut sisareensa uskomattoman yhteyden hississä ja tuntenut olleensa läheisempi tämän kanssa kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Teoksessa esiintyvä läheisyyden pohdinta on ajatuksia herättävää. Miten omasta mielestään voi olla jonkun kanssa ihan hyvissä väleissä, mutta toisen mielestä ei tarpeeksi läheisissä. Marin käymien keskustelujen myötä hänen sisarestaan paljastuu monenlaisia asioita, joita hän ei ole tullut ajatelleeksi.
Takahashi on keskustelukumppanina filosofinen ja haastava, mutta kuitenkin mutkaton. Mieleeni ihan tulee, että haluaisin itsekin jutella tällaisen syvällisemmän tyypin kanssa.
Pimeän jälkeen toimii erinomaisesti äänikirjana. Lyhyen pituutensa ja vetävän tarinansa vuoksi se on nopeasti kuunneltu. Romaanista jää olo, etten ole ihan kaikkea ymmärtänyt, mutta että se ei ole välttämätöntäkään.
