maanantai 28. joulukuuta 2020

Maurene Goo: Tämä biisi on sinulle

Olen itse kuunnellut K-poppia jo pitkään enemmän ja vähemmän, joten miksipä sitä ei lukisi K-pop-laulajasta kertovaa romaania? Varsinkin kun saa kokea sen ihanan tunteen, kun saa sukeltaa jonkun teoksen maailmaan niin, ettei siitä tiedä mitään etukäteen. 

Tämä biisi on sinulle (Somewhere Only We Know 2019, suom. 2020) kertoo suositusta K-pop-laulajasta Luckysta, jonka nimestä tulee väistämättäkin mieleen Britney Spearsin biisi Lucky. Luckyn hahmon voisikin tiivistää yhtähyvin Britneyn sanoin "She's so lucky, she's a star/But she cry, cry, cries in her lonely heart, thinking/If there's nothing missing in my life/Then why do these tears come at night?"

Seisoin leveässä haara-asennossa hopeisissa piikkikorkosaappaissani, ja jalkoihin sattui törkeästi kuten aina. Näin toistuvia painajaisia saappaista, jotka jahtasivat minua ympäri parkkipaikkaa. Ne olivat ihmisenkokoiset ja juoksivat perässäni päättymätöntä ympyrää. Managerini vaativat minua käyttämään samoja saappaita joka esityksessä – ne olivat osa ”yksilöllistä tyyliäni”. Ylipolvensaappaat, jotka kohosivat ylös huikean pitkiä sääriäni. 

Lucky on nuori K-pop-prinsessa ja Aasian suosituin artisti, mutta onnellinen hän ei ole. Katsoessaan viimeisimmän esityksensä taltiointia Lucky tajuaa, että hänen katseensa on aivan tyhjä. Aivan toisenlainen kuin aiemmin hänen urallaan. Samana iltana Lucky karkaa turvamieheltään ja suunnistaa ahdistus- ja unilääkkeistään tokkuraisena metsästämään hampurilaista Hongkongin öisiltä kaduilta. Ajatus on juuri niin hyvä kuin miltä kuulostaakin. Lucky nukahtaa bussiin, jossa hänen onnekseen söpö amerikankorealainen poika tulee häntä herättelemään. 

Jack päätyy Luckyn lapsenvahdiksi, kun lääkkeistään sekaisin oleva, hotellin tossuissa liikkuva tyttö sinnikkäästi haluaa jatkaa matkaansa. Jokin tytössä saa Jackin huolestumaan tämän puolesta, eikä hän voi jättää tätä oman onnensa nojaan. Yö päätyy Jackin asunnolle, jossa Jackille selviää sammuneen tytön todellinen henkilöllisyys. Juorulehdelle julkkiksia sivuhomminaan myyvä Jack vainuaa heti kunnon jymyjutun. Jos hän vain saa Luckyn viettämään kanssaan vielä seuraavan päivän ja saa otettua tästä muutaman kuvan, on Jackin uran nousujohteisuus taattu. Jackin onneksi päivä tavallisena nuorena on juuri sitä, mitä kurinalaista, minuuttiaikataulutettua elämää elävä Lucky tarvitsee.

Jack haaveilee valokuvaamisesta, unelmansa toteuttamisesta. Lucky puolestaan elää unelmaansa. Hänen unelmansa ei vain enää oikein tunnu siltä, miltä ennen. Jokin on hukassa. Ja nyt hänen uransa on Jackin käsissä todellisessa vaarassa, sillä yksikin skandaali saattaisi riittää hänen uransa pilaamiseen. 

Lukiessa minua häiritsee, miten lapsellinen Lucky on ja miten tyhmiä tämän päähänpistot ovat. Juoni junnaa paikallaan, eikä henkilöhahmoilla ole karismaa nimeksikään. K-pop-artistien kurinalaista elämää sivutaan (aihe, josta jaksan katsoa Youtube-videoita toisensa jälkeen), mutta suuri osa sivuista kuluu irrotteluun, kompurointiin ja totuuden kätkemiseen toiselta. Kertojana toimii sekä Lucky että Jack, ja kertoja vaihtuu välillä turhankin tiheään. Oikeastaan minua kiinnostaisi kaiken tämän draaman sijaan lukea sellainen kirja, jossa keskityttäisiin K-pop-tähdeksi treenaamiseen ja sen raadollisuuteen, mitä kaikkea tähteyteen vaaditaan. 

Jos jokin K-popparien ja sellaisiksi treenaavien elämästä tulee Tämä biisi on sinulle -kirjassa selväksi, niin se on jatkuva laihdutus ja dieetillä olo. Idolien minimalistiset dieetit ovat surullisenkuuluisia. Ja Luckylla on koko ajan nälkä. 

Sillä silmänräpäyksellä, kun aloitin treenikoulun, minulle määrättiin sama ruokavalio kuin muillekin. Meidät punnittiin joka viikko, ja meitä arvioitiin yhtä lailla painon kuin tanssitaitojemmekin perusteella. Eikä se mikään salaisuus ollut. Fanit olivat tyrmistyneitä puolestamme saadessaan kuulla vaikkapa ”yhden kupin” dieetistä (kaikkien päivän aikana syötyjen annosten tuli mahtua pikkuruiseen kuppiin). Syömishäiriökeskusteluja käytiin aina, kun jonkun täytyi jättäytyä ryhmästä kuntoutusklinikalle menon kanssa.

Mutta sitten kaikki unohdettiin.

Tässä teoksessa on kuitenkin minun makuuni liikaa kaikkea muuta kuin K-popin maailmaa. Kun teos ei edes sijoitu Koreaan, jää romaani selvästi alle odotuksieni. Jack ja Lucky pohtivat yhdessä amerikankorealaisuutta, mutta varsinaiseen korealaiseen kulttuuriin Tämä biisi on sinulle ei ole mikään kurkistusikkuna. Tämä biisi on sinulle on selvästi itseäni nuorempaa yleisöä silmälläpitäen kirjoitettu. Hyvän YA-kirjan tunnistaa siitä, että siitä löytää vanhempanakin lukijana itselleen jotain. Tämän teoksen kohdalla niin ei käy. Teoksen kieli on keskinkertaista, eikä Luckyn elämä onnistu koskettamaan. Romanssikin tuntuu lähinnä keinotekoiselta, sellaisen henkilön ensi-ihastumiselta, joka ei koskaan ennen ole saanut kokea vapautta ja joka rakastuu ensimmäiseen tielleen sattuvaan kaksilahkeiseen. 

Pitkästä aikaa joudunkin sanomaan: en tykkää. 

Kenelle? Kevyttä välipalaluettavaa kaipaaville ja nuorille. 

lauantai 26. joulukuuta 2020

Katharine McGee: Amerikan kuninkaalliset

Ihana, ihana Amerikan kuninkaalliset (American Royals 2019, suom. 2020) kruunaa joulukuuni ja kirjavuoden 2020. Äänikirjaa on noin puolet jäljellä, kun päätän, että eikä, tämä on pakko saada omaksi. Kirjan lukemisesta on nyt jo muutama päivä, eikä kirjan taika ole vieläkään haihtunut. Olen edelleen innoissani.

Nautin kevyestä, hyvinkirjoitetusta luettavasta, jossa on vetävä juoni. Amerikan kuninkaalliset on suorastaan lumoavan vetävä. En oikein piittaa kuninkaallisista, mutta on ihanaa lukea Amerikan kuninkaallisten rakkaushuolista (ja skandaaleista) modernissa vaihtoehtoismaailmassa, jossa Washingtonit hallitsevat Amerikkaa. Beatrice on historian ensimmäinen nainen, joka tulee perimään Amerikan kruunun. Hänet on kasvatettu tehtävään pienestä pitäen. Kruunun tuoma vastuu on Beatricelle tuttua:

Tästä hetkestä lähtien sinä olet kaksi erillistä ihmistä: tyttö nimeltä Beatrice ja kruununprinsessa Beatrice. Ja kun ne kaksi erillistä ihmistä kohtaavat ristiriitaisia vaatimuksia, kruunun tulee voittaa. Aina.

Amerikan kuninkaallisten rikkaan eliitin kuvaamisesta ja useista fokalisoijista tulee jonkin verran Ökyrikkaat aasialaiset mieleen. Amerikan kuninkaalliset on kuitenkin suloisempi, se on yllättäen enemmän jalat maassa ja se on rehellisesti sanoen paremmin kirjoitettu. Romaani sisältää ihastuttavan ilmaisuvoimaisia kielikuvia. Henkilöhahmot ovat taitavasti kuvattuja ja kiinnostavia erikseenkin. Itsensä löytäminen ei ole helppoa. Oli sitten Amerikan prinsessan ex-tyttöystävä ja kansan suosikki, prinssin uusi tyttöystävä ja tämän kaksoissisaren paras ystävä, villi kaksoissisar tai kruununprinsessa, joka on yhtä kylmä kuin Arandelin kuningatar.

Teoksen henkilöhahmot kietoutuvat kutkuttaviin ihmissuhdekiemuroihin, joista osa yllättää hahmot itsensä. Jopa Beatrice, joka ei ole koskaan saanut kokea mitään romanttista, saa huomata sydämensä sykkivän. Mutta voittaako kruunu? Beatricen vanhemmat ovat järjestäneet Beatricelle kokonaisen listan sopivia sulhasehdokkaita. 

Romanttisesta kääreestään huolimatta Amerikan kuninkaallisissa puhuttelee juuri paineiden ja odotusten kanssa eläminen, velvollisuus, rakkaus ja näiden kaikkien yhteensovittaminen. 

Joskus Beatrice toivoi, että muistuttaisi enemmän sisartaan. Sam oli marssinut tanssisaliin aiemmin illalla täysin välittämättä siitä, että oli neljäkymmentä minuuttia myöhässä. Mutta toisaalta Sam oli aina nauttinut dramaattisista sisääntuloista ja vielä dramaattisemmista poistumisista. Ja Beatrice taas eli jatkuvassa pelossa, että onnistuisi äidin sanoin ”aiheuttamaan kohtauksen”. 

Beatricen ja tämän nuoremman sisaren Samanthan välinen dynamiikka ja heidän hyvin erilaiset roolinsa ovat mielenkiintoista seurattavaa. Mieleeni nousee väistämättäkin Frozenin Elsa ja Anna. Hillitty, pidättyväinen kruununprinsessa ja tämän eloisa, rempseä pikkusisar, jota koskee aivan erilaiset säännöt kuin vanhempaa sisartaan. Myöskään Beatrice ja Samantha eivät ole olleet lapsuuden jälkeen läheisiä, vaan Beatricen viileys ja velvollisuudet ovat vieneet sisarukset eri suuntiin ja etäännyttäneet heidät toisistaan. 

Salaa Beatrice toivoisi, että hänelläkin olisi valinnanvaraa ja että hän voisi edes joskus olla välittämättä imagostaan. Sam puolestaan kamppailee mitättömyyden tunteen ja isosiskonsa täydellisen varjon kanssa. Beatrice on aina saanut kaiken ja ollut kaiken huomion keskipiste: 

Hän ei ollut kärsivällinen kuten isosiskonsa. Hänellä ei myöskään ollut samanlaista numeropäätä eikä mitä än kiinnostusta järjestöihin ja komiteoihin. Monta kertaa Sam oli kuullut opettajien puhuvan hänestä keskenään hiljaisella äänellä: Hän ei tosiaan ole Beatrice, he olivat sanoneet turhautuneeseen sävyyn. Vähitellen Sam alkoi uskoa sen itsekin. Beatrice oli älykäs ja kaunis tuleva kuningatar. Hän itse oli se toinen tyttö.

Sen toisen tytön roolin Samantha on oppinut hallitsemaan mitä parhaiten. Hän tekee asiat tahallaan päinvastoin kuin Beatrice ja aiheuttaa närää niin kuningasperheen kuin kansankin keskuudessa. Todellisuudessa Samantha ei itsekään tiedä, mitä oikein on tekemässä tai mitä hän haluaisi. Samanthasta tuntuu, että hänet on tuomittu unohtumaan historiankirjoista merkityksettömänä kruununperillisen sisaruksena, kun Beatrice taas tultaisiin aina muistamaan.  

Oletko lukenut Amerikan kuninkaalliset? Ketkä olivat lempiparisi? Kuten kirjoituksestani saattaa jo aavistaa, on Beatrice oma suosikkihahmoni. Lempipariini kuuluu kuitenkin Daphne ja eräs toinen. 

Kenelle? Kevyttä luettavaa kaipaaville, loistosta, draamasta ja rakkaussuhdekiemuroista nauttiville.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

En muista missä yhteydessä joku suositteli minulle Pienen hauen pyydystystä (2019) siinä olevien maagisten elementtien vuoksi, mutta tartun viimein tuumasta toimeen ja kuuntelen romaanin äänikirjana. 

Teoksen päähenkilö Elina Ylijaako palaa jokakesäiselle vierailulle syrjäiselle kotiseudulleen Itä-Lappiin pyydystääkseen pienen hauen lammesta. Kyläläiset ovat kummissaan Elinan halusta lähteä Seiväslammelle, josta häntä varoitellaan. Lukijana minäkin olen kummissani. 

Hauen pyydystys ei niin vain onnistu, sillä Näkki päättää asettua Elinan tielle ja suojella sitä. Eikä Elinalla ole paljoa aikaa. Hauki tulee katoamaan lammesta neljässä päivässä. Päästäkseen siihen käsiksi, Elinan on kuitenkin voitettava Näkki korttipelissä. Mutta miksikäs ilkikurinen Näkki tyytyisi tappioon, kun voi väittää toisen huijanneen? 

Tästä alkaakin mystisten olentojen ja kummajaisten esiinpomppailu. Suomalainen mytologia herää eloon Pienen hauen pyydystyksen nokkelassa ja mielikuviteksekkaassa maailmassa .Kyläläisille nämä olennot ovat täyttä arkipäivää, ja Elinan kuollut äiti on jättänyt jälkeensä päiväkirjan, jossa on kuvailtuna jos jonkinlaista oliota ja kirousta. Mitään ei selitellä turhia, vaan teoksen maailma tarjotaan lukijalle sellaisenaan.

Lämpenen hitaasti teokselle, koska en vain pääse kärryille. Osaksi tämä johtuu varmasti siitä, että puuhastelen kuunnellessani muuta. Kun syy Elinan matkaan alkaa selvitä, ollaan jo todella kiinnostavilla vesillä. Kyseessä on elämä ja kuolema, kirous, jota Elinan on estettävä täyttymästä. Samaan aikaan Elinan perässä on mutkaton poliisinainen nimeltään Janatuinen, joka tulee pidättämään Elinaa murhasta epäiltynä. Silminnäkijä on nähnyt Elinan polttaneen pihalla ruumiin.

Teoksen dialogi on ihanan eläväistä ja luontevaa. Luettuna se kuulostaa vielä paremmalta, sillä lukijana Anna Saksman eläytyy lukemaansa antaumuksella. Teos on piristävä tuulahdus jotakin muuta, ja tarina pysyy hyvin kasassa. 

Elina joutuu matkallaan pohtimaan rakkautta, syyllisyyttä ja anteeksiantoa. Ennen kaikkea Elinan on kuitenkin opittava antamaan anteeksi itselleen. Teos saa miettimään sanojen ja intention voimaa. Kuinka usein ihminen tuomitseekaan jonkun, toisen tai itsensä johonkin? 

Kenelle? Maagisesta realismista ja suomalaisesta mytologiasta pitäville, humoristista luettavaa kaipaaville.