Laurie ja Sarah ovat parhaat ystävät ja kämppikset, läheiset kuin siskokset. Vaikka Sarah saa kaikkien miesten päät kääntymään ja on menestyksekäs, ei ystävysten välillä ole kateutta. Jouluruuhkassa Laurie näkee bussin ikkunasta bussipysäkillä maailman kauneimman miehen. Heidän katseensa kohtaavat yhtenä taianomaisena hetkenä, ja Laurie yrittää viestittää lasin läpi miehelle, että astuisi bussiin. Mies lähteekin liikkeelle, mutta liian myöhään. Bussi lähtee liikkeelle ja vie Laurien pois hänen elämänsä rakkauden luota. Hän viettää kokonaisen vuoden etsien bussipoikaa, mutta tuloksetta. Kun Sarah sitten eräänä päivänä esittelee Laurielle suuren rakkautensa Jackin, ei Laurie voi uskoa silmiään. Mies on hänen bussipoikansa. Näin alkaa Josie Silverin romaani Ole minun (One Day in December 2018).
Lähtöasetelma on mehukas. Rakkautta ensisilmäyksellä, parhaan ystävän rakastuminen samaan mieheen, totuuden paljastumisen kanssa kamppailu ja ystävyyden hinta. Tarina on koukeroinen ja seuraa romaanin kertojia Laurieta ja Jackia vuosikymmenen ajan. Romaanissa etsitään rakkautta ja sitä oikeaa. Elämä ei aina kuljeta kahta ihmistä samaan suuntaan, ja teoksen hahmot joutuvat vaikeiden valintojen eteen. Moni käännekohta sijoittuu jouluun, ja tätä olisikin varmasti ollut mukavaa lukea lumisina joulukuun iltoina vilttiin kääriytyneenä.
Romaanin heikoimpana kohtana pidän sitä, miten vähän lukijalle oikeastaan kerrotaan. Tärkeät tapahtumat hypätään yli ja pikakelataan. Suoraa kerrontaa on loppujen lopuksi aivan liian vähän ja hypyt liian suuria. Aivan kuin kirjailija olisi ollut liian kunnianhimoinen yrittäessään mahduttaa vuosikymmenen tapahtumat yksiin kansiin niin, että tarina vielä pysyisi kasassa.
Teos ei jättänyt minulle "Vau, olipa romanttista!" -fiilistä. Olisi kiva lukea myös sellaista chick litiä, jossa pitäisin pääparin molemmista osapuolista. Mitä pidemmälle romaanissa edettiin, sitä vähemmän pidin Jackistä. Hän oli välillä aikamoinen kusipää ja kohteli niin Sarahia kuin Laurietakin alhaisesti. Noin puolivälin jälkeen minun oli vaikea enää ymmärtää, mitä Laurie hänessä näki tai miten heidän välillään on muka mitään kemiaa. Mutta yksi teoksen tärkeimmistä teemoista onkin luja, kaiken kestävä ystävyys ja toisen tukeminen. Huononakaan aikana ystävälle ei käännetä selkää. Ja Jack on Laurien ystävä.
Kauneinta romaanissa on Laurien ja Saran välinen ystävyys. Ystävyys, jossa ei kilpailla, vaan jossa kukoistetaan yhdessä. Sen kuvauksesta todella pidin. Romaanista tulee jonkin verran mieleen Emily Giffinin Rakkaus lainassa, jossa paras kaveri myös vie nenän edestä päähenkilön suuren rakkauden, eikä päähenkilö saa sanaakaan sanottua. Onneksi tässä ystäväpari ei ole samaan tyyliin täysin epäsuhtainen ja mustasukkaisuuden ja manipuloinnin värittämä, vaan lämmin ja aito. Mikä tietenkin tekee kaikesta Laurielle vielä vaikeampaa. Hänellä ei ole Rachelin tapaan "Mutta niin Darcykin tekisi minulle" -oikeutusta tunteilleen. Sillä Sarah ei ikinä hakkailisi Laurien poikaystävää.
Pidin tästä enemmän kuin aiemmin kesäkuussa lukemastani Tähtiin kirjoitetusta, mutta vähemmän kuin esimerkiksi mainitsemastani Rakkaus lainassa -romaanista, josta tehty elokuva on muuten viihdyttävä.
Kenelle? Chick litistä ja kevyestä romanttisestä luettavasta pitäville, joululukemista tai muuten vain lomalukemista tai välipalakirjaa kaipaileville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti