C. S. Pacat: Dark Heir

Dark Rise on Rooman imperiumini. Sarjan toinen osa, Dark Heir (2023), on huikeaa edeltäjäänsäkin parempi. Ja piinallisempi.

1800-luku + uudelleensyntyminen + Dark King = täydellistä.

Teos jatkaa heti Dark Risen intensiivisestä lopusta, ja siitä jatkan minäkin. Saatuani ensimmäisen osan päätökseen BookBeat kyselee olenko valmis sarjan seuraavaan osaan. "EN TOD", kirjoitan ystävälleni Elviiralle itkuhymiöiden ja näyttökuvan kera. Hän nauraa ja sanoo, ettei siihen voi olla valmis. Ystävänmuotoinen piru olkapäälläni yllyttää minut hyppäämään suoraan syvään päätyyn. Ja niinhän minä teen.

⚠️ Stop! Arvio spoilaa sarjan edellisen osan isosti. Pilaat lukukokemuksesi täysin, jos luet tämän arvion ennen kuin olet lukenut Dark Risen. ⚠️⁣⁣⁣⁣

Will on päähenkilönä mieletön. Siis ihan mielettömän kiinnostava. Hän yrittää todella kovasti olla hyvä, ja kaiken aikaa hänen pimeä salaisuutensa repii häntä. Tietoisuus siitä, että hänen omat ystävänsä kääntyisivät häntä vastaan hetkessä, painaa raskaana. Menneisyys tuntuu valuvan nykyisyyteen yhä enemmän ja enemmän. Se kietoo Willin pimeään verkkoonsa ja kullanhohtoisiin flashbackeihin, jotka vetävät häntä puoleensa kuin liekki yöperhosta.

"He's loyal to us", said Will.

"Is he?" Cyprian's voice was hard. "Don't forget  that he was reborn to serve the Dark King."

"I never forget that", said Will.

⁣⁣⁣⁣Rakas omistushaluinen Will. Kuolen joka kerta kun Will puhuu Sarceanista. Tai istuu kuuntelemassa, kun muut puhuvat hänestä.

Teoksessa on niin paljon jännitystä että sitä on vaikea edes lähteä purkamaan. Syrjäisten italialaisvuorten kaivaukset ovat pahaenteiset ja aiheuttavat minulle kylmiä väreitä. Uhka on koko ajan läsnä. Dark Heirissä juostaan kohti kohtaloa, jota ei ole koskaan halunnut. Kyllä, sanon että kohti. Koska tässä tapauksessa toiseen suuntaan juokseminen saa juoksijan vain pläjähtämään suoraan päin pakoilemaansa kohtaloa.

⁣⁣⁣⁣Shippaan Visanderia ja Phillipiä, vaikka Visander onkin väärällä puolella. (Kukaan ei silti peittoa Elizabethia ärsyttävässä oikeamielisyydessään.) Heissä on jotain. Kemiat Willin ja Jamesin välillä intensiivisyydessään ovat täysin omaa luokkaansa ja rakastan, rakastan, rakastan jokaista kohtausta heidän välillään. Tulen vielä viettämään seuraaavat vuodet tuskissani, teorioiden mitä vielä tuleekaan tapahtumaan.

Kirjan loppu nimittäin tuhoaa minut. Se murskaa sydämeni miljoonaan palaseen. Jään huutamaan. On pakko saada tietää enemmän. Mutta on tässä toivoakin. Toivoa siitä, että tiedossa on lisää plot twistejä ja paljastettuja totuuksia. (Siis toivoinko juuri plot twistejä? Kyllä vain.)

En tiedä toivunko hetkeen – koskaan – Dark Heiristä. Kuuntelen sen lopulta putkeen niin, että nukun välissä joitakin tunteja. Olo on kuin järistyksen jälkeen, mutta myös tyhjä. 

Näyttökuvaa reaktiostani välittömästi Dark Heirin lukemisen jälkeen:

Onko mitään parempaa kuin ystävä, joka suosittelee cliffhangeriin päättyvää keskeneräistä fantasiasarjaa, joka murskaa sielusi ja repii sykkivän sydämesi miljoonaan palaseen, niin ettei paluuta ole? Jep. Nimittäin se, kun samainen ystävä hehkuttaa kirjaa kanssasi ja toimii emotionaalisena tukenasi lukukokemuksen ajan tarjoten tukea sen jälkimaininkeihin. Ja jaksaa vielä fanittaa kanssasi useita viikkoja sen jälkeen.

Lisää Sarceania kiitos. Ja pian. Jos kolmannen osan nimi ei ole Dark King, niin en tiedä mikä sitten.