Stephanie Garber: A Curse for True Love / Ikuisen rakkauden kirous

I am a monster, but whether you remember it or not, I'm your monster, Evangeline.

Ole hyvä, saat sydämeni, Jacks. Mutta mielellään kahden ensimmäisen osan Jacks, sillä tällä kertaa Jacksille tyypillinen magnetismi ja karisma jäävät uupumaan. En ihan ymmärrä hänen valintojaan tässä kirjassa tai sitä, mihin mitä vain haluamansa eteen tekevä Jacks on kadonnut. Hän tuntuu ponnettomalta. Onhan tässä toki tapahtunutkin paljon ja panokset ovat kovat, mutta silti. Hän ei tunnu Jacksilta, eivätkä hänen valintansa käy järkeen. 

⁣⁣

⁣⁣⁣Kolmatta osaa Olipa kerran särkynyt sydän -sarjasta siis viedään. Saanen esitellä: A Curse for True Love (2023). Sormeni ovat syyhynneet ihan valtavasti odottaessani pääseväni tähän käsiksi, mutta olen pakottanut itseni malttamaan. En ole halunnut ahmaista koko sarjaa aivan kerralla. 

Toivoin mahtavaa loppua, jossa viimein saataisiin se suudelma ja mielellään enemmänkin. Odotin A Curse for True Loven nojaavan isosti romantiikkaan. Mikä hölmö olenkaan. Onhan tässä romanssia. Mutta ei se oikein riitä mihinkää. Tämä osa ei tarjoile sitä, mitä sen pitäisi. A Curse for True Love on suorastaan antikliimaksinen. En tule koskaan ymmärtämään sitä, että kahden kirjan ajan rakennetaan aivan uskomatonta romanttista jännitettä vain sitä varten, että trilogian kolmas osa sitten ei keskitykään romanssiin. Teoksessa on vähemmän Jacksia kuin aikaisemmin, mikä on suoraan sanottuna hyvin hämmentävä valinta kirjailijalta. Jacks on hädintuskin läsnä.

⁣

Tavanomaisen Evangelinen näkökulman sijaan teoksessa on kaksi uutta näkökulmahahmoa: Jacks ja Apollo. Jacks menee, mutta Apollo? En ole missään vaiheessa välittänyt Apollosta. Häneen hukataan aivan liikaa tilaa ja sanoja, enkä kerta kaikkiaan ymmärrä miksi. Miksi hänet on nostettu keskiöön keskelle tätä ihanaa romantasiaa? Toivoiko joku hänen näkökulmaansa? Ei? Sitä minäkin.

Samaan aikaan kun useita hahmoja on vain kadonnut tarinasta, on tässä viimeiseessä osassa aikamoinen räjähdys pahisten määrässä. Vähempikin olisi riittänyt. Emmekö olisi voineet saada kirjaa, joka olisi keskittynyt niihin tunteisiin tämän mash upin sijaan?

⁣⁣⁣Luulin, että edessä olisi palkitsevan emotionaalinen lukukokemus, mutta sen sijaan sain APOLLON, liikaa kummallista, randomia toimintaa ja... hitaan alun. Jälkimmäinen osuus sen sijaan on hyvinkin ruuhkautunut, ja kirja tuntuu kiirehdityltä. Kansien väliin on ahdattuna aivan liikaa, ja fokus tuntuu olevan hukassa. Juoni hoi, mihin olet menossa? Evangelinen ja Jacksin välejen setvimisessä olisi ollut todellista potentiaalia. Nyt kysymyksiä jää auki, mikä puolestaan nakertaa tarinan taianomaisuutta. 

Positiivista on, että epäröinti on jäänyt Evangelinen kohdalla taakse. Ilman muistojakin Evangelinella on selkeä käsitys siitä, että hänen piti sanoa jollekulle jotakin hyvin, hyvin tärkeää, mutta hän on unohtanut mitä. Hänen päätöksensä ovat määrätietoisia, ja vaikka Evangeline uskoo edelleen rakkauden voimaan, ei hän enää ole yhtä hyväuskoinen kuin ennen. Muistojen menettäminen ja niiden takaisin saaminen on kiinnostava aihe, ja siitäkin olisi saanut enemmän irti kuin mitä Garber on tässä saanut. Evangelinen muistojen paluun kuvaus tuntuu valitettavasti laiskalta, kun Garber on copy & pastettanut kokonaisia kohtauksia sellaisenaan kirjansa sivuille. 

Jacks wasn't safe. He came with no promises of happily ever after. If anything, he guaranteed the opposite. He didn't believe that heroes got happy endings. Loving Jacks felt doomed from the start. But Evangeline had learned that love was more than a feeling. And it didn't have to be the safe choice, because love was more powerful than fear. It was the ultimate form of hope. It was stronger than curses.

SPOILERIOSUUS. Maalaa teksti lukeaksesi. Se, mikä tässä särkee sydämeni on, että vaikka Evangeline on täysillä mukana, Jacks ei ole. Evangeline haluaisi niin kovasti, että Jacks valitsisi hänet, mutta Jacks ei tee sitä. Jacks kääntyy aina pois, valitsee aina tien, joka vie pois Evangelinen luota. Ensin Jacks haluaa kovasti Evangelinen muistavan, mutta luovuttaa tuosta noin vain, kun muistot eivät virtaakaan Evangelinen mieleen pyynnöstä. Jacks ei edes yritä. Ja sitä on todella sydäntäsärkevää lukea. Heidän tarinansa ei mene eikä pääty ihan niin kuin olisin toivonut ja mitä Evangeline olisi ansainnut. Kuten alussa mainitsin, Jacksin käytös on tässä osassa outoa. Siitä tulee vaikutelma, että Garber on jostain syystä vain juonen (Siis minä juonen? Ehkä oikeammin tarpeettoman draaman) takia halunnut viivytellä heidän päätymistään yhteen. Minun on vaikea uskoa, että Jacks kaiken aiemman perusteella käyttäytyisi näin. Loppu ei tunnu lainkaan niin suloiselta kuin se voisi tuntua. Evajacksille ei anneta aikaa ja sivutilaa tarpeeksi, mutta Jacksin käytös tässä viimeisessä osassa on myös vain niin off ja vaikuttaa pakotetulta. Jopa odotettu suudelmakohtaus tuntuu voimattomalta ja kiirehdityltä. 

Ihanat hetket eivät ole yhtä muistiinpainuvia kuin kahdessa aiemmassa osassa. Voisin lonkalta kuvailla niissä esiintyneet parhaat romanttiset kohtaukset, mutta tästä en. "The Greatest Love Story Ever Told" lukee tämän Fairyloot-version kannessa. No, ei ihan. Tämä olisi voinut olla sitä. Kaikki ainekset siihen kyllä oli. 

Kirja jättää oloni tyhjäksi. Olen odottanut tältä osalta paljon ja olo kuin korkeuksista pudonneella. Karvas pettymykseni varjostaa lukukokemustani paljon. Tarkempi odotusteni tarkastelu kuitenkin kertoo, että ei, en minä ole kuuta taivaalta odottanut. Odotukseni ovat olleet ihan realistiset. Tässä osassa on vain lähdetty todella kummaliselle reitille. 

Rakastan silti tätä sarjaa. Olisin vain toivonut niin paljon enemmän tältä päätösosalta. Myös sivumäärässä. Itkin kyllä lukiessani, ja uskon, että tokalla lukukerralla osaisin nauttia tästä enmmän ilman pettymyksen karvasta makua. Halusin pitää tästä niin kovasti, että se sattuu.

Ihmettelen edelleen, mitä tällä tyhjällä fiiliksellä pitäisi tehdä. Joskus mietin, että voisi jonkun rakkaan sarjan jättää vain yksinkertaisesti kesken. Sitten sen maailman ovi ei ikinä sulkeutuisi, ja sinne saisi vain jäädä.