John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

"Tulee sellainen aika, jolloin me kaikki olemme kuolleet. [...] Me kaikki. Tulee sellainen aika, jolloin jäljellä ei ole ainoatakaan ihmistä, joka muistaisi olemassaolomme tai lajimme aikaansaannokset. Jäljellä ei ole ketään, joka muistaisi Aristoteleen tai Kleopatran, sinusta puhumattakaan. Kaikki mitä teimme, rakensimme tai kirjoitimme, ajattelimme tai keksimme painuu unohduksiin, ja tämä tässä" - tein kädelläni laajan kaaren - "on ollut yhtä tyhjän kanssa. Se aika voi tulla pian tai vasta miljoonan vuoden päästä, mutta vaikka ihmiskunta kestäisikin auringon sammumisen, se ei silti kestä loputtomiin. Oli aika jolloin organismeilla ei ollut tietoisuutta, ja tulee aika jolloin sitä ei enää ole. Unohdus on väistämätön--"

En pidä sairauksista. Syöpä kammottaa jotenkin jo pelkkänä ajatuksena. Kuolema kammottaa. Ehkä se on ihan inhimillistä. Jopa syöpäsairasta Hazelia inhottaa sairaus. Tarttuessani John Greenin Tähtiin kirjoitettuun virheeseen (The Fault in Our Stars, 2012) en tiennyt, että siinä oli kyse syövästä. Tiesin Tähtiin kirjoitetusta virheestä vain sen, että sitä pidetiin itkuromaanina. Ja itkettihän se. Kuulun toisaalta niihin ihmisiin, jotka joutuvat nieleskelemään kyyneleitään täysin odottamatta kesken uutisten tietämättä itsekään, mistä äkillinen tunnekuohuni on tarkalleen johtunut.

Tähtiin kirjoitettu virhe muistutti minua jotenkin Twilightista. Koko se asetelma, että poika on todella hyvännäköinen ja haluttu ja rakastuu tyttöön, joka ei omasta mielestään näytä yhtään miltään. Myös Twilightin Bella huomaa Edwardin tuijottavan häntä heidän ensitapaamisellaan. Näin käy myös Hazelille, joka vertaistukiryhmässä huomaa uuden pojan tuijottavan häntä. "Vilkaisin silti poikaa uudestaan, ja hän tuijotti minua yhä. Minulle valkeni, miksi sitä sanotaan katsekontaktiksi."

Kirjassa on huumoria ja paikoittain tiettyä kepeyttä. Kirjasta jäi jotenkin tyhjä olo, en saanut siitä otetta enkä saanut siitä oikeastaan mitään. Kuvaukset videopelien pelaamisesta olivat hauskoja, jotenkin raikkaita. Tarina oli sen verran mukaansatempaava, että luin kyllä Tähtiin kirjoitettua virhettä useampana iltana tuntikausia.  Jäljellä jäi silti ei mitään -fiilis. Kun seuraa tarinaa kahta syöpäpotilasta, joista toinen on jo selviytynyt omastaan, mutta joista toisella ei ole toivoakaan, tulee mietittyä, mitä tässä tarinassa on järkeä. Mitä järkeä elämässä ylipäätään on? Tai syövässä? Syöpä on tosiasia, jonka kanssa monet todelliset ihmiset elävät ja kuolevat. 

Hazel ei tee mitään ylvästä. Hän ei ole niitä syöpäpotilaita, jotka pyrkivät maailmanparantajiksi. Hazelissa ei itseasiassa ole mitään erityistä, hän on vain syöpäpotilas muiden joukossa. Ehkä siinä piileekin jotain Tähtiin kirjoitetun virheen tarkoitusperistä. Myös kuolemansairaat ihmiset elävät ja tuntevat voimakkaita tunteita, myös he rakastuvat ja luovat ystävyyssuhteita. Eivät he lopeta elämistään kuullessaan syöpädiagnoosinsa. Elämä jatkuu. Hazelin äiti hokeekin tytölle, että tämän on elettävä elämäänsä: "Hazel, sinä ansaitset elämän."

Äidin sanat kääntyvät myöhemmin myös toisin päin. Hazelin äiti on jättäytynyt pois töistä ja viettää kokopäiväisesti aikaa Hazelin kanssa. Saadessaan elämälleen lisää sisältöä Hazel alkaa miettiä, että äiti onkin se, jonka pitäisi hankkia elämä. Kiinnostavimmaksi hahmoksi nouseekin ehkä  juuri Hazelin äiti, etenkin tämän salaisuuden paljastuttua teoksen lopussa. 

Myös Hazelin isä, joka sentään käy päivätyössä, on kovasti liimautuvaa sorttia. Hazelin perheessä isä on se, joka itkee vähän väliä. Molemmat vanhemmat takertuva Hazeliin kuin olisivat itse hukkumassa – ja ovathan he. Eikä Hazel voi heitä siltä pelastaa. 

Ehkä tyhjä oloni liittyy siihen tajunnan hetkelliseen laajenemiseen, että meidät kaikki todella joskus unohdetaan, ja jonka Tähtiin kirjoitettu virhe kuitenkin sai liikkeelle Me kaikki kuolemme. Eikä sille voi mitään. Silti rakkaan kuolema vaikuttaa tähtiin kirjoitetulta virheeltä. Erehdykseltä. Asialta, jota ei voi muuten käsittää. "Unohdus on väistämätön, ja jos se huolettaa sinua, unohda koko juttu. Taivas tietää, että niin kaikki muutkin tekevät."