Elina Rouhiainen: Uhanalainen

Kulta kimalsi hänen silmissään, eikä se voinut olla muistuttamatta minua kaikista niistä muista kerroista, jolloin olin nähnyt saman kimalluksen. Kylmästä huolimatta poskiani kuumotti. Kumpikaan meistä ei halunnut liikkua. Seisoimme ulkona niin kauan, että sade ehti saada hampaani kalisemaan.

Uhanalainen (2013), Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan toinen osa, alkaa vauhdilla. Raisa ja Niko viettävät railakasta elämää Helsingissä. Raisa on onnistunut saamaan vanhan asuntonsa takaisin ja palannut kuvataidelukioon. Niko on aloittanut vaatesuunnittelun opiskelun ja asuu Raisan kämppiksenä. Molemmat luulevat jättäneensä Hukkavaaran lopullisesti taakseen, mutta kun Mikael ilmestyy riutuneena Raisan asunnon porraskäytävään, lähtevät tapahtumat rytisten liikkeelle. Daniel on kadonnut. Danielin kakkosmies on ottanut vallan, ja Mikael on ajettu pois Hukkavaarasta. Ja niin paljon kuin Raisa inhoaakin Danielia, ei hän voi olla haluamatta auttaa omaisuutensa menettänyttä Mikaelia. Niko, joka on sopeutunut Helsinkiin enemmän kuin hyvin, on Raisalle vihainen, kun tämä ilmoittaa lähtevänsä Hukkavaaraan, mutta ei kuitenkaan voi olla lähtemättä mukaan.

Koska Mikael on matkannut Helsinkiin sutena, ei hänellä ole nimeksikään omia vaatteita mukanaan. Seikka, jolla revitellään teoksen läpi. Keskellä aurinkoista Helsinkiä Mikael mm. kävelee päällään Nikon paita, jossa komeilee teksti I don’t even think straight – eikä se näytä häntä edes vaivaavan. Myös Raisan vaatteet joutuvat käyttöön, kun Konstan mökkiin majoittuneeseen seurueeseen liittyy yllättävä vieras.

Nikokin liittyi tupaan kerääntyneeseen seurueeseen. Hän ei näyttänyt erityisen iloiselta nähdessään suden, mutta päätti hetken kuluttua ottaa sen läsnäolon välttämättömänä pahana.
      ”Makuuhuoneessa on joitain Raisan vaatteita”, hän sanoi ja osoitti taakseen. Susi jolkutteli saman tien hänen osoittamaansa suuntaan, ja Niko sulki oven hänen perässään.
      ”Miksi minun vaatteeni?” kysyin.
     Nikon katse antoi ymmärtää, kuinka tyhmä kysymys se oli. ”Ehkä siksi, että sinä olet ainoa tyttö.”

Tulija on Jenni, Mikaelin entinen tyttöystävä ja Raisan vihamies. Ennen lähinnä laumanjohtajan poikaa kuuliaisesti seuraava ja totteleva Jenni on Uhanalaisessa saanut uutta potkua. Opiskelupaikan saanti Oulusta ja muutto pois Hukkavaarasta on tehnyt Jennille hyvää, ja tehnyt tästä entistä kipakamman – eikä ainoastaan Raisaa kohtaan. Jennistä paljastuu myös todella uskalias ja laumalle lojaali puoli. Hän on valmis uhmaamaan vaikka mitä auttaakseen palauttamaan asiat oikeaan järjestykseen. Olosuhteiden pakostakin saman katon alla Raisa ja Jenni ystävystyvät. Raisan pyynnöstä Jenni myös uhmaa tiukan paikan tullen Mikaelin käskyä: ”En nähnyt takaovelle, mutta äänestä päätellen Jenni ei suinkaan totellut. Kuulin älähdyksen, ja sitten ovi paiskattiin kiinni – ja olisin voinut vaikka vannoa, ettei Jenni ollut enää sen sisäpuolella.”
Toinen yllättävä henkilöhahmon muutos on Juhassa. Kaikista Hukkavaaran lukion susista juuri Juha on se, jolle Mikael lähettää junasta viestin Jennin lisäksi. Päätös osoittautuu sitäkin oivallisemmaksi, kun Juha ryhtyy lukemaan Danielin Raisalle lähettämää Hukkapojan, susien eepoksen, ensimmäistä painosta. Hukkapoika on kaikille laumatiedon tunnilta tuttu (paitsi tietysti Raisalle, jota ei lauman kaikkiin salaisuuksiin ole haluttu vihkiä), mutta Juha huomaa pian ensimmäisen painoksen poikkeavan tutusta tekstistä melkoisesti.

Statuksestaan ja omaisuudestaankin riistetty Mikael seisoo suorana, ei häntä koipien välissä. Mikaelissa ole mitään alentuvaa, vaikka tämä tyytyykin mukisematta pysyttelemään pois kylältä ja jättäytymään lähes kaikesta actionista pois. Uhanalaisen Mikaelissa on surumielisyyttä ja vakavuutta, jota Kesyttömän Mikaelissa ei vielä ole. Raisan tempaus jättää Hukkavaara ja samalla myös Mikael noin vain on jättänyt häneen omat jälkensä. Mikaelista kuultaa kuitenkin edelleen läpi alfan karismaattisuus ja voimakas velvollisuudentunto. Sillä sitä Mikael juuri on – velvollisuudentuntoinen. Raisan ja Mikaelin kohtaamisissa on Kesyttömän sähköisen energian sijaan kaihoa ja pidättyvyyttä, sanomattomia sanoja. Mikaelin lumoavuus vain ei ole kadonnut mihinkään, kuten Raisa saa pian huomata.

Uhanalainen piirtää mieltä kutkuttavan kuvan Hukkavaaran ihmissusista ja muovaa ihmissusimyyttiä omanlaisekseen. Se saa minut hihkumaan. Parhaat palat välitän edelleen kaverilleni, joka on kirjasta ei nyt ihan yhtä innoissaan kuin minä, mutta innoissaan kumminkin. Jossain vaiheessa huomaan selostavani lähes kaiken. Tämä annettakon anteeksi, sillä Susiraja-sarjaa ei ole käännetty englanniksi. (Eli jos satut lukemaan tätä Rouhiainen, niin pistähän homma rullaamaan.)

Ihmissusikirjoissa on se jännä piirre, että niitä varten kirjailija joutuu käyttämään aikalailla enemmän päätään kuin vampyyrikirjoja varten. Ihmissusien kuvaus kirjallisuudessa kun ei ole yhtä konventoitunutta. Rouhiainen pistää tällä saralla parastaan ja luo ihmissuden, joka ”käy ihan järkeen”. Rakastan ja ihailen sitä, mitä Rouhiaisen susissa säilyy suden laumaeläimen leima. Eikä vain siinä mielessä, että sudet asuvat Hukkavaarassa laumana, vaan myös siinä, miten Rouhiaisen suden tarvitsevat toista sutta. Susien laumaenergian kuvaaminen itsessään on puolestaan ihan next leveliä. Ehkä Rouhiaisen seuraava teos onkin scifiä?

Ja tottakai, tuleehan se sieltä, kiista ihmissusien herruudesta ja ihmisen asemasta. Kiista, joka liittyy lähes kaikkeen ihmissusikirjallisuuteen. Ilmeisesti ihmissusista on mahodotonta kirjoittaa joutumatta tätä jollain tavoin pohtimaan. Rouhiainen tekee tämän tyylillä. Joku on saattanut jotain jo arvellakin, mutta suuri paljastus tulee silti ihanasti puskan takaa. Niinpä tietysti.

Tuntuu, että melkein missä tahansa muussa kirjassa cliffhanger ärsyttäisi. Vaan eipä ärsytä tässä. Asiaan ei tietenkään vaikuta se, että olen jo heti valmiiksi lainannut kolmososan odottamaan. Tai siis miten niin odottamaan? Käteni eivät moisesta ole kuulleetkaan.