Keeping Up With The Cavendishes -sarjan toinen osa seuraa nuorinta Cavendishien tyttöä Lady Ameliaa. On kuin lukisin juuri edellisenä kirjana lukemaani Tämä biisi on sinulle -kirjaa uudelleen, mutta vain toisenlaisessa miljöössä. Juoni on pitkälti täsmälleen sama.
Lady Amelia on amerikkalainen perijätär, joka sisaruksineen on vasta astunut Lontoon seurapiireihin. Seurapiirielämä ei kuitenkaan ole hevostilalla kasvaneen nuoren naisen mieleen. Amelia päätyy hortoilemaan ulkona iltamyöhään juopumusta muistuttavassa tilassa ja törmää tuntemattomaan herrasmieheen, joka korjaa sekavan tytön talteen ja vie tämän omaan asuntoonsa nukkumaan. Tästä seuraa imelä yhden päivän romanssi, jonka aikana Amelia jatkaa pakoreissuaan perheensä luonta ja rientää nähtävyydestä toiseen Alistair Finley-Jonesin seurassa. Alistair on tietysti tässä vaiheessa jo tietoinen Amelian, "Amy Dishin", oikeasta henkilöllisyydestä ja saanut tehtäväkseen napata tyttö avioliittoon kanssaan. Tyttö herättää hänessä kuitenkin vastustamattomia tunteita, eikä Alistarilla ole varaa antaa tytön päästä selville hänen suunnitelmistaan liian varhain, hänellä kun todella on kunnialliset aikomukset tämän suhteen.
It was because of that moment when he'd opened
the door to his flat and found her there waiting. It was because of the way his
heart beat faster with the appearance of her dimple when she smiled, because of
the sparks of delight when she laughed, and the feeling of connection when her
fingers were intertwined with his.
It might be something like love.
Tällainen nopea rakastuminen ja tunteiden roihahtaminen ei sytytä. Amelian ja Alistairin välit eivät oikein tunnu miltään. Kaikki tapahtuu aivan liian nopeasti. Lukisin paljon mieluummin hitaammasta tunteiden kehityksestä ja kunnon kosiskelusta. Asiaa ei auta, että dialogi kömmähtelee ja etten pidä kummastakaan päähenkilöstä.
Amelian kapinallinen käytös on tietysti omiaan poikimaan skandaalin, mikäli kukaan saisi koskaan tietää, ettei Cavendishien nuorin olekaan ollut kotona äkillisen sairauden vankina. Seuraa romanttiselle romaanille tyypillisiä väärinymmärryksiä ja läheltä piti -tilanteita. Chasing Lady Amelia (2016) ei oikeastaan tarjoa lukijalle mitään uutta. Ei edes hyvää romanssia.
Teos on niin köykäinen, että sanon täten hyvästit Cavendishien sisaruksille ja siirryn lukemaan vastaisuudessa jotakin kiinnostavampaa. Intertekstuaaliset viitteet, jotka Lady Bridget's Diaryssa vielä toimivat ja olivat hupaisia, ovat Chasing Lady Ameliassa päälleliimatun kömpelöitä. Onpa tähän jatko-osaan tugettu jopa jo sarjan ensimmäisessä osassa kulutettu Ylpeyden ja ennakkoluulon aloituslausekin "It is a truth universally acknowledged, that---". Ei näin.
Kenelle? Romanttista välipalakirjaa hakeville, kapinallisista seurapiirien sääntöjä uhmaavista sankarittarista pitäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti