Toscanan tytöt (The Star-Crossed Sisters of Tuscany 2018, suom. 2020) kertoo Fontanan suvun sisaruksista. Tarinan mukaan eräs suvun vanhempi sisar kirosi mustasukkaisuudessaan nuoremman sisarensa ja kaikki suvun nuoremmat tytöt tämän jälkeen. Aikaa tästä on jo yli 200 vuotta. Eikä yksikään suvun nuoremmista tytöistä ole mennyt naimisiin sen jälkeen. Teoksen päähenkilö, nuorempi tytär Emilia, ei usko kiroukseen – tai ei ainakaan halua uskoa.
Melkein kolmpikymppisen Emilian elämä muuttuu, kun hänen isotätinsä Poppy ottaa häneen yhteyttä ja pyytää hänet mukaansa synnyinmaahansa Italiaan. Poppy-täti on suvun musta lammas, jonka kanssa kirjeenvaihto on katkaistu Emilian ollessa pieni. Lumoava, itsenäinen nuorempi tytär Poppy säihkyy elämää ja on aivan toisenlainen kuin sisarensa, Emilian nuna. Jokin Poppyssa vastaa Emilian sisäiseen kaipuuseen ja saa hänet uskaltautumaan uhkaamaan isoäitiään, nonnaa, ja perhettään ja ilmoittamaan heille matkasta. Ehkä nuoremman tyttären osa voisi olla jotain muutakin. Poppy-täti on luvannut murtaa kirouksen, ja niinpä mukaan Italiaan lähtee myös vastahakoinen, mutta kirouksesta eroon haluava Emilian serkku Lucy.
Tytöt ovat kuin yö ja päivä. Emilia on kirouksen varjolla tyytynyt osaansa ja luovuttanut. Hän ei ole panostanut sen enempää miessuhteisiin kuin ulkonäköönsäkään. Omien sanojensa mukaan Emilia ei kuitenkaan ole luovuttanut: "En minä olen lopettanut. Päätin olla pelaamatta. Ihan oikeasti, treffailu ei kiinnosta minua, olin sitten kirottu tai en." Elämäänsä hän viettää perheensä kynnysmattona. Emilia kiikuttaa kiitostakaan lausumattomalle sisarelleen leivonnaisia kirjapiiriin ja joutuukin sitten viettämään tuntikaupalla tämän tyttären läksyjen parissa ja tottelee nonnansa jokaista sanaa.
Lucy puolestaan tekee kaikkensa murtaakseen kirouksen, osoittaakseen olevansa haluttu ja saadakseen janoamaansa rakkautta. Miehet eivät vain oikein tahdo pysyä Lucyn kanssa. Heidän matkansa Italiaan on täynnä hyvää ruokaa, kauniita maisemia ja rakennuksia, mutta myös muutoksen tuulia. Sekä Emilia että Lucy joutuvat miettimään omaa elämäänsä ja omia valintojaan ja opettelemaan heittäytymään.
Poppy kietaisee käsivarren
meidän kummankin ympärille, ja veden rentouttava liplatus tuudittaa minua.
Hengitän syvään kanavan tuoksua, joka on ainutlaatuinen sekoitus kosteaa,
kalaisaa ja raikasta – kaikkea yhtä aikaa. Me alitamme vanhoja kivisiltoja
jotka ovat niin matalia että tekee mieli kumartua, ja kellumme kauniiden,
hienojen hotellien reunustamien kujien vierellä. Valurautaiseen parvekkeeseen
on kiinnitetty punaisen, kullan, sinisen ja vihreän kirjavia lippuja, jotka
hohtavat auringonvalossa. Gondoli ajautuu lähelle kanavamuuria, ja kuskimme
käyttää melaansa työntääkseen meidät kauemmas. Lucy silmäilee häntä kuin
mehukasta lihanpalaa.
Emilian tarinan rinnalla kulkee Poppy-tädin tarina, jota tämä kertoo vähä vähältä paljastaen asioita, joista Emilialla ei ole ollut aavistustakaan. Poppyn vuosien takainen rakkaustarina on romanttinen ja kyyneliin asti liikuttava, täynnä kipeitä aiheita ja sukusalaisuuksia. Kirouksen aiheuttama tuska on vaikuttanut sisarusten väleihin sukupolvesta toiseen ja saanut perheet kohtelemaan tyttäriään eriarvoisesti.
Ajattelen määräilevää
Carol-tätiä ja nonnaa, sitä kuinka tottelen hänen jokaista toivettaan ja
unohdan omat tarpeeni miellyttääkseni häntä, aivan kuten Matt sanoi. Voiko Lucy
olla oikeassa? Olemmeko kumpikin myyneet sielumme ja toivoneet turhaan, että
voisimme voittaa puolellemme jonkun, jonka rakkauteen emme ole koskaan voineet
täysin luottaa?
Toscanan tytöt on ihanan lämminhenkinen hyvän mielen kirja. Serkukset ovat kärjistettyjä, mutta 80 vuotta täyttävä Poppy-täti on suorastaan hurmaava ja ohjailee tyttöjään lempeästi, mutta suorasanaisesti. Tätä oli ihana kuunnella. Toscanan tytöt sopisi erinomaisesti kesäluettavaksi. Hassua muuten, että tän äänikirjan kannesta puuttuu kokonaan Lucy! Kovakantisessa tyttöjä nimittäin on kaksi.
Kenelle? Hyvänmielenkirjoja kaipaaville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti