Ryūnosuke Akutagawa on yksi kuuluisimpia 1900-luvun alun klassisia
japanilaisia kirjailijoita. Kaikki Japanissa tuntevat Akutagawan. Markus
Mäkisen suomentamassa ja kokoamassa kymmenen novellin novellikokoelmassa Hammasrattaat ja muita novelleja esiintyvistä novelleista Seittilankaa ja Rashomonia luetaan
japanilaisissa kouluissa niin, että niiden lukemiselta on vaikea välttyä. Tartuimme näihin klassikkokirjailijan novelleihin lukupiirimme voimin.
Akutagawan novelleissa on Taishō-kauden (1912–26) japanilaisen
kirjallisuuden leimaa, vaikka Akutagawa hylkäsikin naturalismin ja huolen proletariaatista.
Ajan kirjailijoilla oli omantyyppinen fiilistelykoulukuntansa, joka käsitteli tiettyjä
teemoja ja elämän sekopäisyyttä. Taishō-kausi tunnetaan Meiji-kauden sensuurin
ja Showa-kauden sorron välisenä todella progressiivisena ja liberalistisena
aikana. Venäjän voittaneessa Japanissa otettiin edistysaskelia ja kirjallisuus
kukoisti ennen Showa-kauden militaristisen kehityksen alkamista. Uusia keksintöjä
kokoelman novelleissa on silti varsin vähän verrattuna monen muun ajan
kirjailijan tuotoksiin. On sähkövaloja, junia, autoja ja joitakin länsimaalaisia vaatteita ja kampauksia. Moni novelleista sijoittuu silti ikään kuin välitilaan,
kuvaamatta mitään tiettyä aikaa sinänsä. Pohdimme, mihin aikaan selvästi
menneeseen aikaan sijoittuva Helvetinsermi
voisi sijoittua. Nea oli sitä mieltä, että se voisi hyvinkin sijoittua 1800-luvun
loppupuolelle, jolloin Japanissa elettiin vielä feodaaliaikaa ja
palvelusneitojen polttaminen oli sallittua toisin kuin Euroopassa.
Akutagawa punoo novellinsa ammentaen perinteisestä japanilaisesta kansanperinteestä yhdistäen siihen vaikutteita niin kiinalaisesta kuin länsimaisestakin kirjallisuudesta. Hänen novellinsa
ovat satiirisia taideteoksia, joissa mennään tyyli edellä. Akutagawan merkityksestä kertoo, että hänen vuonna 1926 tekemänsä itsemurha määrittää monelle Taishō-kauten loppua, vaikka kauden keisari oli kuollut jo kuusi kuukautta aikaisemmin.
Suosikkinovellini tästä novellikokoelmasta oli karmaiseva, mutta taidokas Helvetinsermi, kun taas Ellalle se oli kaikista vähiten mieluisa.
Ilmeisesti tässä onkin mielipiteen jakajaa. Jos novellikokoelma on jäädäkseen
kesken, tyssää se todennäköisimmin juuri Helvetinsermiin.
Nealle novelleista jäi parhaiten mieleen juuri Helvetinsermi, Seittilanka ja Rashomon. Ellaa ilahdutti Nanjingin Kristus -novelli, joka on kestänyt hyvin aikaa ja jonka loppuratkaisu kuvaa eräänlaista win-win-tilannetta. Hapokkain novelli minulle oli yhteiskuntakritiikkiä hyvin alleviivaavasti esittävä Kappa, jonka jätin kesken. En saanut siitä kiinni, eivätkä kappat kiinnostaneet. Ella puolestaan rakasti myös Kappan loppua. Novellikokoelma istuikin erinomaisesti sekä minun maagisuutta rakastavaan kirjallisuusmakuuni että Ellan tunnelmoivaan kirjallisuusmakuun. Nea puolestaan nautti Itä-Aasian tutkimusta opiskelleena novellien japanilaisesta maailmasta ja japanilaiseen klassikkokirjailijaan lähemmin tutustumisesta.
Ehkäpä tämä riitti antamaan teille jonkinlaisen käsityksen siitä, miten
mielipuolisen pahaa enteilevällä tavalla Yoshihide uppoutui työhönsä? Kerron
teille kuitenkin vielä yhdestä hirvittävästä tapauksesta, jonka takia eräs vain
noin kolmentoista ikäinen oppipoika oli vähällä päästä hengestään tuon Helvetinsermin
tähden. Tuo oppipoika, luonnostaan naismainen ja vaaleahipiäinen nuorukainen,
tuli eräänä iltana pahaa aavistamatta mestarin kutsusta tämän huoneeseen, missä
mestari syötti öljylampun valossa kämmeneltään raa’alta haisevaa lihaa oudon
näköiselle linnulle. Lintu oli jotakuinkin kissan kokoinen. Ja korvamaisesti törrötävine höyhentupsuineen ja suurine, meripihkan värisine silmineen se oli muutenkin jotenkin kissamainen.
Nealle novelleista jäi parhaiten mieleen juuri Helvetinsermi, Seittilanka ja Rashomon. Ellaa ilahdutti Nanjingin Kristus -novelli, joka on kestänyt hyvin aikaa ja jonka loppuratkaisu kuvaa eräänlaista win-win-tilannetta. Hapokkain novelli minulle oli yhteiskuntakritiikkiä hyvin alleviivaavasti esittävä Kappa, jonka jätin kesken. En saanut siitä kiinni, eivätkä kappat kiinnostaneet. Ella puolestaan rakasti myös Kappan loppua. Novellikokoelma istuikin erinomaisesti sekä minun maagisuutta rakastavaan kirjallisuusmakuuni että Ellan tunnelmoivaan kirjallisuusmakuun. Nea puolestaan nautti Itä-Aasian tutkimusta opiskelleena novellien japanilaisesta maailmasta ja japanilaiseen klassikkokirjailijaan lähemmin tutustumisesta.
Kokoelman novellit eivät ole varsinaisesti pelottavia, mutta
sisältävät tietynlaisen tunnelatauksen. Ne ovat maagisen synkkiä, makaabereja
ja vahvatunnelmaisia. Kunnianhimo ja ahneus ovat toistuvia teemoja. Kokoelman
novellit sisältävät japanilaisten kauhutarinoiden kuvastoa, mutta monessa on
jokin opetus. Kauhun herättäminen ei ole novellien tarkoituksena.
Kokoelman suomennos on erinomainen. Japaninkielinen あばばばば
eli "Ababababa"-novelli on nerokkaasti käännetty hilpeyttä herättävään
muotoon Ät-tät-tät-tät-tää. Kieli on värikästä ja monipuolista, mistä on
varmasti kiittäminen niin itse Akutagawaa kuin suomentajaakin. Tekstiin on
jätetty japaninkielisiä sanoja, joita ei ole selitetty. Pidimme tätä kaikki
hyvänä asiana, sillä näillä esineillä ei ollut tarinan kannalta niinkään väliä.
Jokainen novelli aukesi kyllä, mutta etäisyys japanilaiseen kulttuuriin
säilyi.
Vastaavanlainen mutkattomuus näkyy myös itse novelleissa.
Selityksiä ei ole. Kummallisia asioita tapahtuu, ja niistä saatetaan heittää
joitakin arvailuja, mutta tapahtumia ei käydä tyhjentävästi läpi. Lukijalle jää
itselleen pohdittavaksi mitä haluaa kustakin novellista uskoa. Synkkää parempia
sanoja kuvaamaan Akutagawan novelleja olisivatkin Nean mielestä "yliluonnollinen" ja "selittämättömyys". Novellien tapahtumista moni on sellaisia, ettei niitä voi
ymmärtää – eikä tarvitse.
Silloin minua vastaan harppoi likinäköisen oloinen noin nelikymppinen
ulkomaalainen. Hän oli paikkakunnalla asuva vainoharhaisuutta sairastava
ruotsalainen. Hänen nimensä oli vieläpä Strindberg. Kun hän ohitti minut,
tunsin kehossani jonkinlaisen ruumiillisen reaktion.
Novellikokoelman kruunaa sen postuumisti julkaistu viimeinen
novelli Hammasrattaat. Akutagawa on
sijoittanut itsensä novellin keskiöön, ja novellissa kiteytyy hänen elämänsä
kurjuus. Novelli on kuin itsemurhaa hautovan viimeinen kirje ja enteilee
Akutagawan itsemurhaa. Akutagawan hulluus ja päänsisäinen kaaos kulminoituvat Hammasrattaissa, kun kirjailijan
mielenmaisema pääsee valloilleen. Tekstissä vilisee viittauksia muihin hulluksi tulleisiin kirjailijoihin. Nykylukijalle kuvauksesta tulee migreeni- ja
psykoosikohtaukset mieleen, minulle Maupassant.
Kenelle? Synkille
tunnelmoijille, maailmankirjallisuuden klassikoita halajaville, selittämättömästä
yliluonnollisesta kirjallisuudessa pitäville ja ihan vain erilaista luettavaa
kaipaaville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti