Legendary hurmasi minut, joten jatkoin suoraan Finaleen (2019) . Mutta sarjojen lopetukset ovat Garberille vaikeita. Ja jostain syystä hänellä on tapana antaa sille toiselle (ja tylsemmälle) miesvaihtoehdolle mahdollisuus silloin, kun riittäisi, että keskitytään siihen pääpariin ja heidän romanssinsa kehitykseen. En tarkoita nyt Jacksia, vaan kreiviä. Scarlettista tulee kiinnostavampi kirjan jälkimmäisellä puoliskolla, mutta hänen kolmiodraamansa tuntuu turhalta. Finalessa kolmiodraamoja riittää. Niitä on peräti kolme.
He was trying to dazzle her. But dazzle was a lot like romance—fantastic while it lasted, but it never lasted long enough.
Lopetus on jälleen hivenen kiirehditty ja, no, varsin antikliimaksinen. Kirjalta, jonka nimi on Finale, odottaisi suuria asioita. Ja tapahtuuhan niitäkin, mutta ne menevät ohi liian nopeasti tai niitä ei rakennetta kunnolla.
Pidän silti Finalesta enemmän kuin Ikuisen rakkauden kirouksesta. Nautin erityisesti jaetuista unista ja toisesta puoliskosta. Tella ja Legend ovat ihania. Olisin halunnut lukea heistä enemmänkin. Yksi parhaista yksittäisistä kohtauksista on vierailu ajattomilla markkinoilla ja hinta, jonka Tella eräästä salaisuudesta maksaa. Lukisin mielelläni sen seurauksista. Ja the Fallen Star?! Niin kiinnostava!
Koko Caraval-trilogian luettuani ymmärrän Jacksin hahmoa paremmin. Niitä valintoja, joita hän OUABH:issa tekee. Finalessa hänellä on joitakin todella upeita lauseita. Sydäntäsärkevin on: "I am the villain, even in my own story." 💔💔💔
Ihania sitaatteja tässä löytyisi paljon muutakin, mutta moni niistä menee spoilerien puolelle.
Tämän jälkeen olisi ihana lukea OUABH uudelleen. Nyt en malta odottaa Spectacularia, jonka erikoispainoksen olen luonnollisesti ennakkotilannut jo viime keväänä. Toivottavasti siinä on paljon Legendiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti