Shirley Jackson tunnetaan amerikkalaisen kirjallisuuden kaanonissa laajasti luetusta novellistaan "The Lottery". The Hauntig of Hill House (1959) on THE haunted house novel. Se on teos, joka genreytti kummitustalon ja muutti kauhukirjallisuuden genreä pysyvästi. Lyhyydestään huolimatta teos on mitä herkullisin ja sisältää niin paljon kerroksia, että on suorastaan vaikeaa päättää, mihin niistä keskittyisi.
Joukko toisilleen tuntemattomia yksityishenkilöitä kokoontuu Hill Housiin tohtori Montaguen kutsusta tarkoituksenaan osallistua kummitustaloksi väitetyn talon tutkimiseen. He ovat; tohtorin lisäksi joukon ainoa mies ja talon seuraava perijä, nainen, jolla saattaa tai ei saata olla telekineettisiä kykyjä sekä toinen, mahdollisilla telepaattisilla kyvyillä varustettu nainen. Heillä klikkaa heti, ja heistä muodostuu omanlaisensa ystäväpiiri, jonka dynamiikkaa Hill House koettelee.
Teoksen alku on upein, minkä tiedän.
No live organism can continue for long to exist sanely under conditions of absolute reality; even larks and katydids are supposed, by some, to dream. Hill House, not sane, stood by itself against its hills, holding darkness within; it had stood so for eighty years and might stand for eighty more. Within, walls continued upright, bricks met nearly, floors were firm, and doors were sensibly shut; silence lay steadily against the wood and stone of Hill House, and whatever walked there, walked alone.
Nauru ja huvittelu yhdistyvät pelkoon ja hulluuteen läpi teoksen. Tarina seuraa Eleanoria, hänen kasvavaa hulluuttaan ja hänessä tapahtuvaa muutosta. Kirjan kauhu on vaivihkaista, hiipivää kauhua. Jos ajatellaan gotiikkaa, niin The Haunting of Hill Housen voidaankin katsoa lukeutuvan niin kutsuttuun terror gothiciin. Vihjailun, salaperäisyyden ja tunnelman kautta luodaan kauhua, joka ei räväytä kaikkea lukijan kasvoille, eikä pyri shokeeraamaan, vaan ujuttautumaan lukijan (ja hahmojen) mieleen. Mielikuvitus ja se, mitä voisi tapahtua, ovat keskeisessä asemassa. Allan Lloyd-Smith kiteyttää tämän erinomaisesti:
In Gothic the terror of what might happen, or
might be happening, is largely foregrounded over the visceral horror of the
event. But both are frequently present at once in an interplay not unlike the
interplay between reason and emotion, unreason and passion. These states are
both opposed and related to one another, often in the mind of a protagonist who
hovers indecisively between them; and in parallel, in the narrative itself
which veers from rational explanation to emotion and intuition. (Lloyd-Smith, 8)
Erään mahdollisen tulkinnan mukaan Elanor ja Theodora sujahtavat talossa aiemmin asuneiden sisarusten rooleihin tuon kummallisen talon vaikutuksesta. Talon cold spothan on lastenhuoneessa, joka on kummittelun päälähde. Paljoakaan ei silti tapahdu itse lastenhuoneessa. Itse asiassa rouva Montague viettää siellä täydellisen tapahtumaköyhän yön, mutta mikään Hill Housessa ei ole niin yksinkertaista.
Jacksonin kynänjälki on nerokasta, suorastaan vangitsevaa. Dialogi on niin elävää, että sen voi käytännössä kuulla kirjan sivuilta.
Haluaisin sanoa tästä kirjasta paljon. Voisin kirjoittaa tästä kokonaisen esseen, toisenkin. Samalla en haluaisi sanoa paljoa, koska parasta on, kun lukija saa itse solahtaa tähän tarinaan sisään ja tehdä omat tulkintansa.
Teoksesta on tehty soveltaen samanniminen Netflix-sarja Mike Flanaganin ohjaamana. Jacksonin ihastuttavaa dialogia on jätetty käsikirjoitukseen mukaan, mutta tarina on hyvin toisenlainen ja hahmot aivan eri lähtökohdista. Se on myös adaptoitu nykyaikaan. Huono sarja ei ole, päinvastoin. Siltä ei vain kannata odottaa, että se uskollisesti seuraisi Jacksonin romaania. Sen äitihahmo on yksi ihanimmista äitihahmoista, joita olen televisiossa nähnyt. Yhtä pikkupikkujuttua lukuunottamatta.
Koska kaikenlaiset anekdootit ovat hauskoja, kerron myös sen, että kun äitini suunnitteli tämän romaanin ostamista minulle joululahjaksi, hän laitteli minulle kuvia niistä kansista, jotka olivat saatavilla. Yhdet niistä olivat nämä:
Vastasin hänelle, että ovat vähän turhan creepyt. Äitini lohdutti, tuntien rakkauteni elokuvaan Bram Stockerin Dracula, että voinhan aina ajatella, että kannessa on jokeen heittäytyvä prinsessa. Niin. Voihan sitä näinkin ajatella...
Rakastan Shirley Jacksonin tyyliä kirjoittaa romaanejaan, enkä pysty ymmärtämään, miksei tätä oman genrensä klassikkoteosta ole käännetty. Stephen Kingin mielestä kyseessä on parhaista kummitustarinoista, joita on kirjoitettu.
Lähteitä:
LLOYD-SMITH, ALAN 2004. American Gothic Fiction: an Introduction. New York: Continuum.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti