Iiris Leimu: Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia

Talvista tammikuuta! Luin tämän itse asiassa silloin, kun jouluun oli enää tovi ja oli lunta maassa. Yhtä erinomainen hetki tähän hyvänmielenkirjaan tarttumiseen on nyt. Kunhan sää vain kunnolla pakastuisi ja tulisi sitä luntakin, niin voilà. Korvaapuusti ja lämmin juoma kruunaavat lukukokemuksen. Ja tietysti lukukaverina kissa (tai laama), jos sellainen kotoa löytyy. ⁣

Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia (2023) on siitä aivan erityinen, että se on ystäväni (kirjailijanimeltään) Iiris Leimun esikoisromaani. Kirjoitusprosessia olen saanut seurata alusta lähtien, käsikirjoitus kun on saanut alkunsa yhteiseltä romaantikan kirjoituskurssilta. (Lämmin suositus sanataideohjaaja Anna Kaijan kursseille! Ne ovat mahtavia.) Niinpä tuttuja kohtauksia oli lukiessa hauska bongata, mutta tarina on saanut myös ympärilleen paljon. Kirjailijalta on aiemmin julkaistu toisella nimellä spefinovelleja ja raapaleita.  ⁣

Melinda on mainostoimiston kovimpia työntekijöitä, aikamoinen bilehile ja ehdoton kaupunki-ihminen. Parhaan ystävän varaama kylpyläloma vie kuitenkin läheiselle laamafarmille, jonka komea omistaja saa yllättäen Melindassa aikaan kuumia tuntemuksia. Vaihtoehtojakin on. Melinda ei vähään tyydy, ja mielestään hänellä on elämälleen selvä suunta. Kahden kilpakosijan asetelma tuo esiin Melindan oman sisäisen kamppailun siitä, mikä elämässä on todella tärkeää. ⁣

Pidin Melindalle annetusta taustasta. Italialaisjuuret ja nonna maalatuivat mieleen hyvin elävästi. Taustaa myös tuotiin lempeällä tavalla esiin, herkkänä kahta ihmistä yhdistävänä hetkenä.⁣

Hän henkäisi syvään ja avasi oven. Aaron seisoi käytävässä muhkea pipo päässään ja talvitakissa. Hänen harteillaan pipon päällä oli lunta, joka alkoi sulaa. Katsoessaan miestä silmiin Melinda tunsi matkivansa hiutaleita ja valuvansa pian lammikoksi Aaronin jalkojen juureen. Ruskeissa silmissä oli lämpöä, joka sai sydämen lyönnit kohisemaan korvissa, ja hymynkare oli nostaa Melindan ilmaan.

Sitten Aaro näytti, mitä hänellä oli kädessään. Melinda kuuli epävireisen viulun riutasoinnun, kun romanttinen kohtaus päättyi miehen kämmenellä lepäävään kanelipussiin.

Teoksesta löytyy lämpöä ja ilahduttavaa hauskuutta. Se saa nauramaan ääneen. Juuri huumori on minut alunperin tähän tekstiin vetänytkin sisään. Melindalla on suorastaan upea mielikuvitus, joka värittää todellisuutta leffamaisin mielikuvin. Erityisesti kauhuleffat ovat Melindalla mielessä, ja niistä puhumisen äärellä lähennytään oikein toimivasti. Kemiat pääparin välillä ovatkin erityisesti alkupuolella kohdillaan. Toiselle kosijalle en lämmennyt. Tämä kakkosmies oli omaan makuun ehkä vähän liiankin niljake. ⁣⁣

Feelgood ei ole se omin genreni, ja joudunkin ottamaan siitä selvää ymmärtääkseni sitä paremmin. Feelgoodin käsitteen alle mahtuu monenmoisia kirjoja. Vaikka kyse on hyvänmielenkirjoista, eivät ne sisällä pelkkää hattaraa ja sateenkaria, vaan ihmissuhteissa voi olla kiemuroita ja käsiteltävät aiheet rankemmanpuoleisia. Vaikeuksien kautta päästään kuitenkin voittoon, ja loppu on onnellinen. Oma käsitykseni genrestä on ollut kevyempi kuin mitä todellisuus on. Genre on itseasiassa niin hämärärajainen, että sitä googlettelemalla löytyy jos jonkinlaisia suosituksia termin feel good alla. Termiä avaavia selityksiä sen sijaan ei juurikaan. Ajatuksena kuitenkin on, että nämä kirjat jättävät lukijalle lämpöisen ja ilahtuneen mielen.

Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia on talvinen yllättävine lumimyrskyineen, mutta jouluakin siinä vietetään. Jos siis kaipaa ripauksella joulua varustettua talvikirjaa, joka ei kuitenkaan ole aivan joulukirja, niin tämä on siihen oiva. Teos sopii myös eläinrakkaille. Erään hyvin persoonallisen laaman nimeäminen draamalaamaksi hymyilytti erityisesti. 

Kirja löytyy myös äänikirjana.

*Arvostelukappale on saatu kirjailijalta.