Jill Santopolo: Kun sanat eivät riitä

Kun sanat eivät riitä (More Than Words 2019, suom. 2019) voisi tiivistää kolmeen sanaan: isä, isä ja isä. Tai vielä tarkemmin sanaan isi. Hotelliketjun perijätär Nina Gregory on isän tyttö. Kaikkea, mitä hän on ja mitä hän tekee määrittelee hänen isänsä mieltymykset ja opetukset. Mutta isä on parantumattomasti sairas.

”Joseph Gregory riemuitsee saadessaan tyttärensä brunssiseuraksi”, isä sutkaisi. Hänellä oli tapana väsätä iskeviä otsikoita asiakkaiden räpsimille valokuville. Isä oli keksinyt leikin silloin, kun Nina oli pikkutyttö, ja hän kehitteli aina sekä parhaimman että pahimman mahdollisen otsikon – sillä tavalla Nina oli oppinut ymmärtämään, minkälaisia seurauksia hänen teoillaan saattoi olla. Mutta kun syöpä oli uusiutunut tammikuussa, isä oli alkanut jättää pahimman mahdollisen vaihtoehdon väliin.

Isän menetys muuttaa Ninan. Hänen elämänsä on edennyt kuin ennaltamäärättyä polkua, mutta yhtäkkiä Nina onkin yksin. Ninan äiti on kuollut jo tämän lapsuudessa, mutta Nina on onnekas. Hänellä on toiset vanhemmat isänsä parhaassa ystävässä ja tämän vaimossa. Heidän poikansa Tim on ollut Ninan paras ystävä syntymästä lähtien. He ovat vastikään alkaneet seurustella, mikä on sujunut kuin tanssi. Mikä olisikaan parempaa kuin olla sellaisen ihmisen kanssa, joka jo tuntee sinut läpikohtaisesti ja jonka kanssa olet jakanut elämäsi isot hetket?

Paitsi ettei Nina ole enää se sama Nina kuin ennen. Surun ja kaipauksen keskellä isän tytöstä kuoriutuu oma persoonansa. Näennäisen täydellinen tuttu elämä ilman todellista intohimoa alkaa epäilyttää. Ninan pomo, New Yorkin kuvernööriksi pyrkivä Rafael saa Ninan tuntemaan jotakin, mikä hänen ja Timin suhteesta puuttuu tyystin. Minulle tämä viehätysvoima ei ihan välity, enkä havaitse Ninan ja Rafaelin välillä erityistä kemiaa. Huolenpitoa ja toisen hyväksymistä sellaisenaan kyllä.

Nina tunsi itsensä nuhdelluksi. Hän kuuli isän äänen päässään: Kyllähän sinä nyt fiksumpi olet. Ja hän oli. Mutta joskus kyse ei ollut älystä. Ei silloin, kun sydän oli mukana. Isä ei tainnut koskaan ymmärtää sitä. Tai ehkä hän olikin ymmärtänyt. Aivan liian hyvin.

Romanttisista juonikuvioistaan huolimatta Kun sanat eivät riitä on minusta ennen kaikkea kirja isän menettämisestä ja itsensä löytämisestä, mutta kevyemmällä otteella. Kirjan loppusanoissa Santopolo kertoo, että romaaniin on vaikuttanut hänen oman isänsä kuolema. Teos on myös omistettu hänelle. Itkuromaani Kun sanat eivät riitä ei kuitenkaan ole. Henkilöhahmot ovat stereotyyppisiä ja latteita ja juoni ennalta-arvattava. Erityisesti teoksen alkupuoli tökkii hyvin lyhyillä luvuillaan. Mutta meneehän tämä kirjojen välissä, tuumaan ja kuuntelen teoksen loppuun. Teos jää mitäänsanomattomaksi.

Kenelle? Välipalakirjallisuutta ja kevyttä kesälukemista kaipaaville.