Sissi Katz on helsinkiläinen silmälääkäri, jonka teoksessa Maxwell Sternin tutkimukset (2019) helsinkiläinen hammaslääkäri on poliisin kuulusteltavana. Hän kirjoittaa romaania yksityisetsivä Maxwell Sternistä, joka toisaalta selvittää mineraali- ja fossiiliviraston johtajan Trevor Blanchetin murhaa 50-luvun Pariisissa, toisaalta etsii Liz Londonia eräältä kaukaiselta saarelta. Romaanissa vilisee henkilöitä ja tapahtumia, jotka vastaavat romaania kirjoittavan Maxwell Sternin tutkimusten päähenkilön elämää.
Ylempi konstaapeli Trotski uskoo, että tekeillä olevaan romaaniin sisältyy tunnustus tai vähintäänkin ratkaisu hänen selvittämäänsä murhaan. Mutta kuka oikeastaan on murhattu ja mitä tekemistä hammaslääkärin romaanilla on asian kanssa?
- Teksti kätkee aina tunnustuksen. Syyllinen paljastuu hätäisesti kyhätyssä sivulauseessa, ohimennen heitetyssä huomiossa, jolla ensi katsomalla ei tunnu olevan painoarvoa. Murhaajan motiivit löytyvät tekstin täytesanoista ja hänen pahin virheensä on se, että hän haluaa kirjoittaa tapahtuneesta vaikkei halua paljastua. Murhaaja on kuin pelokas itsensäpaljastaja. Ja peloissaan hänen on syytä ollakin, Trotski sanoi painokkaasti, - sillä minä löydän hänet. Kahlaan kirjaa nopeasti ja huolettomasti, nuolaisen etusormea, käännän sivuja ja murhaaja nuolaisee huuliaan, juoksee seuraavalle sivulle ja sitä seuraavalle, livahtaa tosielämään, jossa minä jo odotan häntä. Sinä puolestasi kerrot minulle joulukuun kuudennesta päivästä.
Samaan aikaan Trotski arvostelee epäiltynsä romaania, joka elää kuin omaa elämäänsä.
- Oletko koskaan
kurkistanut kustannustoimittajan pöydän alle? Trotski kysyi äkkiä.
- En, kuinka niin?
- Siellä on tekstien
helvetiksi nimetty suuri kori ja se täyttyy niin valtavalla vauhdilla, että
intialainen siivooja joutuu tyhjentämään sen kolmesti päivässä. Kolmesti
päivässä, Trotski toisti. – Tarinasi on juuri joutumaisillaan sinne, pidä
varasi.
Yhtäältä teos on salapoliisiromaani, toisaalta siinä on kyse kirjan kirjoittamisesta. Monessa kohtaa ei voi kuin yhtyä Trotskin huomioihin. Tuntuu, että teksti suorastaan pakenee ymmärrystäni. En ole koskaan lukenut mitään näin sekavaa. Lauseet ovat järjettömiä, tapahtumat ovat järjettömiä. Mikä on "totta", mikä romaania? Samannimiset hahmot seikkailevat romaanimaailman molemmin puolin ja siirtymät ovat välillä huomaamattomia. Missä ajassa ollaan? Missä kronologisuus?
Maxwell Sternin tutkimukset on raskassoutuinen lukea. Olen luovuttamaisillani koko teoksen suhteen, mutta toivon loppuun asti, että teokseen tulisi jotakin järkeä. Niin ei kuitenkaan käy. En saa tarinasta mitenkään loogista, enkä ymmärrä tapahtunutta. Teos on liian postmoderni, kerronta liian symbolista ja kummallista. En saa otetta. Eikä mikään tunnu ratkeavan.
Suzu ei voinut olla tuo nainen, ei tässä
galleriassa, ei yhdessäkään huoneistossa tai kahvilassa, ei kirkossa eikä
synagogassa, ei tänään eikä kirsikkapuiden kukinnan aikaan. Maxwell irrottautui
Suzun lonkeroista, mutta Suzulle kasvoi niitä aina vain lisää ja lopulta
hänestä kuoriutui yönmusta mustekala, jolla oli tuhat lonkeroa ympärillään.
Lonkerot hamusivat Maxwellia, joka väisteli niitä nopeasti suurten
osmankäämivaasien taakse. Suzu-mustekala oli sekoittanut hetkessä miehen ja
naisen viisikymmentälukulaiset roolit, niin kuin tinkimättömän taiteilijan
kuuluukin tehdä. Suzu-mustekala oli seonnut hetkessä, niin kuin herkkä
taiteilija sekoaa nähdessään komean ja saavuttamattoman Maxwell Sternin.
Kenelle? Postmodernista tajunnanvirrasta ja metafiktiosta pitäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti