tiistai 6. heinäkuuta 2021

Åsa Hellberg: Hotelli Flanagans

Tykkään valtavasti menneisyyteen sijoittuvista romaaneista. Åsa Hellbergin Hotelli Flanagans (Välkommen till Flanagans 2019, suom. 2020) on kevyt ja mukaansatempaava romaani, jonka seurassa viihtyy hyvin. Mukaan mahtuu niin naisjohtajuutta kuin romanssi, ihana isoäiti ja ruotsalainen pikkukyläkin. Kuuntelin tämän äänikirjana.

Teoksen päähenkilö, Linda Lansing, on varttunut idyllisessä Fjällbackassa rakastavan isoäitinsä helmoissa hänen isänsä johtaessa hotellia Lontoossa. Isän kuolema vie Lindan Lontooseen, jossa hän ei ole käynyt ikuisuuteen. Ainoana perijänä hänestä tulee hotelli Flanagansin omistaja. Linda ei ole omistajuudesta innoissaan, eihän hän ole koskaan oikein halunnut kuulla isänsä puheita siitä, miten hotelli jonain päivänä siirtyisi hänelle. Linda saa kuitenkin pian huomata, että hotellilla on hänelle enemmän merkitystä kuin hän oli ajatellutkaan.

Hotellia hoitaneilla koppavilla serkuilla Laurencella ja Sebastianilla ei ole Lindan parhaat intressit mielessä. He mielivät saada hotellin itselleen – eihän nyt nainen voi sitä hoitaa! Linda on kuitenkin toista mieltä, eletäänhän kuitenkin vuotta 1949, eikä hän halua isänsä elämäntyön päätyvän serkkujensa käsiin. Hänen on keksittävä keino pelastaa hotelli Flanagans vararikolta, johon hänen serkkunsa yrittävät sitä ajaa. Avuksi tulee niin uusi ystävä Mary kuin Lindan isoäitikin. 

Lindan onnistuu saattaa hotelli uuteen loistoonsa ja tehdä siitä luksushotellin, jonka juhliin osallistuvat kaikki merkittävimmät henkilöt. Mutta serkkujen juonittelut eivät ole takanapäin. Romaanin toinen aikataso sijoittuu 60-luvulle, jossa Linda kohtaa uusia haasteita. 

Mukana on kivasti useita naishahmoja hotellin henkilökunnasta, eikä teos näin ollen jää pelkäksi raapaisuksi Lontoon yläluokkaan. Lindan tapa johtaa hotellia on pehmeä, ja hän on hyvin perillä alaistensa asioista. Lindan johtamassa hotellissa teoksen naiset saavat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Suosikkihahmoni oli silti Mary, joka oli kerrassaan ihastuttava ideoineen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti