Lucy Vine: Hot Mess

Hot mess = "a person or thing that is spectacularly unsuccessful or disordered, especially one that is a source of peculiar fascination". 

Lucy Vinen esikoisromaanin Hot Messin  (2017) päähenkilö Eleanor Knight on kaikkea tätä. Hän on 29-vuotias, hänellä on kauhea kämppä Lontoossa, kusipääkämppis ja työ, jota hän inhoaa. Ihanaakin ihanamman poikaystävänsä Ellie on heittänyt menemään missäpä muuallakaan kuin äitinsä hautajaisissa. Sinkkuna olo on ihanaa, varsinkin kun vertailukohtana on Ellien paras ystävä, joka on lapsen saatuaan joutunut äidin roolin vangiksi. Ainoa vain, ettei kukaan Ellien ympärillä tunnu ajattelevan samoin. Päinvastoin. Kaikilla on sama tavoite: saada Ellie taas seurustelemaan. Paine sopia yhteiskunnan käsityksiin siitä, mitä naisen pitää olla (seurustelusuhteessa, jollei jo naimisissa, äidiksi haluava, jollei jo äiti) on kova.

Seurauksena on lukemattomia Tinder-treffejä, joista suurin osa on lähinnä surkuhupaisia. Ellien haaveena ei ole hääkakku, eikä Ellie ota rakkautta turhan tosissaan. Yhden yön jutut kelpaavat ja huonoista treffeistä saa hauskaa kerrottavaa, jos ei muuta. Hän on Tinderissä vain ystäviensä Sophien ja Thomasin pakottamana. Thomas on myös sinkku, mutta toisin kuin Ellien parisuhdestatus, Thomasin tilanne ei tule koskaan esiin. Sosiaalista painetta parisuhteessa oloon käsitelläänkin monelta kantilta. Teoksen keskeisimmät henkilöt voidaan määritellä seuraavasti:

Ellie, joka on sinkku, jonka ei ole ok olla sinkku, mutta joka haluaa olla sinkku.
Thomas, joka on sinkku, mutta jonka on ok olla sinkku. 
Sophie, joka on naimisissa ja haluaa olla naimisissa ja äiti, mutta joka samalla kamppailee vauvan myötä tulleen uuden elämän tuomien muutosten kanssa ja kaipaa vanhaa.
Ellien sisko Jen, joka on naimisissa ja äiti, mutta todella kireä, eikä kovin onnellinen.
Ellien isä Alan, joka on jäänyt leskeksi, mutta joka haluaisi löytää jonkun uuden.

Jokainen hahmoista tuo jotakin näkökulmaa sinkkuuteen. Hot Mess on monin paikoin kursailematon ja vaikuttaa todella kevyeltä luettavalta. Teoksen aiheissa on kuitenkin itua. Teos on osin oivaltava ja samaistuttava, monelta osin taas ei yhtään.

Just when I start to give up hope for this event, a large group of eight or so bland-looking men arrive, stopping at the door to regard the room with disapproval. There’s one woman with them, mid-forties I’d guess, dark blue trouser suit, and taller than all of them. She’s frowning too, but in a sort-of-amused way as she surveys the scene. She seems relaxed, like she’s used to being  the only lonely smurfette in the group at events like these, and I get a sudden rush of feeling that I want to be her when I grow up. She’s got that that kind of gravitas – that pull some people are just born with. […] I want to be the kind of person who can walk into a room full of strangers and not feel like I’m pretending to belong. Imagine that.

Suosikkihahmoni on Elizabeth, taidegallerian avaamista suunnitteleva itsevarmuutta huokuva menestykäs ja tyylikäs uranainen, joka ei juhlissa edes yritä sopeutua joukkoon, mutta joka on myös todella mukava ja oikeastaan kaikkea sitä, mitä itsekin haluaisin olla. En voi kuin kompata Ellien ajatuksia. Harmikseni hänen roolinsa jää teoksessa mitättömän pieneksi. Liian suurta tilaa saa sen sijaan Ellien kuusikymppinen isä ja tämän kirjoittama huonosti kirjoitettu, korni jatkokertomus. Kertomus on epäilemättä tarkoitettu hauskaksi, mutta en jaksa muutaman osan jälkeen enää edes lukea Ellien isän lähettämiä uusia osia läpi.

Ellien perhe on lämmin ja rakastava. Jopa Jen, joka tekee parhaansa työntääkseen kaikki luotaan, osoittaa omalla tavallaan välittävänsä. Ellien reissu Los Angelesiin tyttöjen äidin kuoleman jälkeen Yhdysvaltoihin karanneen siskon luokse onkin yksi teoksen lempiosuuksiani. Teoksessa käsitellään Ellien ongelmia suuremmassakin kaavassa kuin vain parisuhdekaavan kautta. Suuressa osassa on Ellien ystävät Sophie ja Thomas, joista hän on ollut erottamaton kouluajoista lähtien. Ystävyys rakoilee muuttuneiden olosuhteiden myötä, ja Ellien on mietittävä omia toimintatapojaan ja valintojaan elämässään. Seisooko hän itse oman onnensa tiellä? Jälleen päästään siihen, miksi Hot Messissä on paljon lupausta. Se pureutuu tiettyihin käyttäytymistapoihin, pohtii muuttuvia ihmissuhteita ja nostaa kissan pöydälle. 

”When you’re little […] you have all these idea of how your life will turn out. As a girl, everyone assumes you will aspire to the only approved fairytale – marriage and babies. That you will be planning and dreaming of your wedding  day from the age of five, but trust me, Ellie, there is so much more to life. And, for me, especially as a woman, there was always too much self-sacrifice associated with getting married. Self-sacrifice I never wanted to make. I didn’t want to give my life up to someone else. I wanted to be happy, and  that meant being on my own. Go be happy, Ellie, choose your own path.”

Moni chick lit on pelkkää miesjahtia. Hot Mess ei sitä ole. Teoksen sanomana on, että on ihan OK olla sinkku. Elämässä on muutakin, mutta elämässä on uskallettava mennä eteenpäin. Kirja ei noussut lempikirjojeni joukkoon, mutta siinä oli ehdottomasti enemmän sisältöä kuin missään muussa lukemassani chick litissä. (Ei sillä, ei chick litissä välttämättä tarvitse ollakaan.) Yllätys oli positiivinen.

Teoksesta on kirjoittanut myös Romance & Revenge -blogin Veera, joka suositteli teosta minulle koukuttavana chick litinä ja joka kuvailee teosta "millenniaalien Bridget Jonesina". Kiitos tästä suosituksesta Veera!

Kenelle? Millenniaaleille, chick litistä pitäville, kevyttä (kesä)lukemista kaipaaville.