Anna Gavaldan Kimpassa (Ensemble c'est tout 2004, suom. 2005) yllätti. Odotin rakkausromaania, mutta sain kokea jotain muuta. Ystävyys, yhdessäolo ja yhteisöllisyys nousevat Ensemble c'est toutin tärkeimmiksi teemoiksi. Käytän teoksen ranskankielistä nimeä, sillä se kuvaa osuvammin kirjan sanomaa kuin Kimpassa. Englantiin käännettynä se merkitsisi, että "together is everything". Ja näin teoksessa todella on.Ihastuin siihen, miten kolme toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä, joiden kaikkien perhe on pettänyt, muovaa itselleen oman perheen. Sillä se heistä tulee - perhe. Mopoihin rakastuneesta, naisia vikittelevästä kokista ja intellektuellista, pahasti änkyttävästä aristokraatista sekä siivoushommia tekevästä syömishäiriöisestä taiteilijatytöstä, jonka urhea aristokraattimme pelastaa pulasta.
Teos on lämmin. Siinä on nostalgiaa, mutta siinä on myös toisten tukemista. Mukaan kun lisätään vielä vanhainkotiin kirjan alussa joutuva isoäiti, keitos on soma.
Rikki revityt enkelit parantelevat haavojaan - omiaan ja toistensa. Teoksen kerrontatekniikka ja henkilöhahmojen voimakas fokalisointi tekee teoksesta kiehtovan. Erityisesti Camillen ironia on osuvaa, eikä huumoria kirjasta puutu. Tämä uusi itseluotu kämppisten perhe nimittäin mm. kutsutaan varsin surkuhupaisten aatelisten - Philibertin vanhempien - luokse.
Teoksen dialogeissa Gavalda käyttää keinoa, jota en ole usein nähnyt käytettävän. Keskustelijat eivät toisinaan vastaa tai menevät hiljaisiksi, aivan kuten todellisessa elämässä. Tämän Gavalda merkitsee lainausmerkkien sisäisillä kolmella pisteellä. Keino tekee keskusteluista eläviä ja todentuntuisia.
Ensemble c'est tout huokuu positiivinen elämänasenne, vaikka kukaan sen hahmoista ei erityisen positiivinen olekaan. Positiivisuus onkin monen summa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti