Julia Quinn: Väärä sulhanen

Viimeistä Bridgertonia viedään. Kyseessä on Bridgerton, jossa Julia Quinn on tehnyt merkittävän uuden aluevaltauksen: varpaat, jotka on tietysti mainittava tuon tuostakin. Gregory Bridgerton puolestaan toistelee papukaijan lailla kolmea suosikkisanaansa, ”Minä rakastan sinua”, aivan kuin kyseessä olisi taikasanat. Ilmeisesti onkin, sillä minut ne saavat totaalisesti tylsistymään ja ihmettelemään, mitä lady Lucinda oikein näkeekään tässä rikkinäistä levysoitinta muistuttavassa miekkosessa.⁣

Bridgerton-sarjan kahdeksannessa osassa on paljon toistoa aiempien osien juonikuvioista. Mutta on Väärässä sulhasessa (On the Way to the Wedding 2006, suom. 2022) vähän omaakin. Yllätyin jopa yhdestä käänteestä. Kahdestakin. Kolmesta. Ja kolmas onkin aikamoinen wtf-hetki, kun naishenkilö sidotaan vesiklosettiin. Olisin siinä tilanteessa aika paljon suuttuneempi kuin kyseinen hahmo!⁣

Gregory Bridgerton rakastuu päätäpahkaa Hermione Watsoniin, joka on kaikin puolin ihastuttava ja, niin, muidenkin miesten mieleen. Hermionen paras ystävä Lucinda antaa Gregorylle vinkkejä siitä, miten tämän tulisi toimia, mutta onnistuu saamaan vain omat tunteensa solmuun. Kaikki ei muutenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan. 

Jos he palaisivat kolme päivää ajassa taaksepäin, Hermione olisi edelleen rakastunut herra Edmondsiin, mikä ei juuri haitannut, sillä se ei johtaisi mihinkään, ja Lucy puolestaan olisi…

Hän olisi edelleen oma itsensä, onnellinen ja itsevarma ja vain käytännöllisesti katsoen kihloissa.

Ihmettelen miksi joka osassa pitää olla toisteisen päälleliimattu teenjuontikohtaus ah-niin-viisaan Violet Bridgertonin kanssa. Violetin ainoita luonteenpiirteitä tuntuu olevan hänen ainainen herkistymisensä edesmenneestä aviomiehestä puhuttaessa. Sekin toki on enemmän kuin mitä muistan Gregorysta.  ⁣Muistelisin että olen jossakin kohti pitänyt Violetista, eli joitakin onnistuneempiakin kohtauksia hänellä on tainnut olla. Mutta eikö Violetkin ansaitsisi tehdä muutakin kuin juoda teetä?

Katen läsnäolo romaanissa on sen sijaan tervetullut raikas tuulahdus, ja Hyacinth on mainio oma itsensä. Lady Lucinda Abernathy naispäähenkilönä ei ole myöskään hassumpi, eikä Gregorykaan ole aivan yhtä ikävä kuin veljensä. (Anthonya ei lasketa.)   

Kunnon floppina teoksessa on synnyttämiseen keskittyvä epilogi, joka on entisiäkin epilogeja kamalampi. ⁣Kaiken rehellisyyden nimissä edellisessä osassa epilogi oli vain ärsyttävä. 

Ihan viihdyttävä Väärä sulhanen silti on, Bridgertonien tapaan nimittäin. ⁣Se ei ole erityisen ärsyttävä, mutta ei sarjan suosikkinikaan. Lopettelen sarjaa hieman haikein mielin. Nämä ovat olleet kevyttä viihdettä, jonka parissa aika on kulunut varsin rattoisasti. Jäljellä on enää novellikokoelma, jonka suhteen en ole tekemässä mitään rynnäkköä. Katsotaan tuleeko se edes luetuksi.