Julia Quinn: Bridgerton: Vastustamaton kiusaus

Niin oliko jollakulla jo ikävä Bridgertoneja? 

Tämä kuudes osa vie minut täysin mennessään. Tässä on nyt hieman enemmän historiaakin! 

Vastustamaton kiusaus (When He Was Wicked 2004, suom. 2021) on kuin raikas tuulahdus samaa kaavaa pitkälti seuranneessa Bridgertonien perheenjäsenten rakkausseikkailuja (lue: avioitumisia) seuraavassa kirjasarjassa. Kaikki tapahtumat eivät sijoitu Lontooseen tai edes Englantiin, vaan Skotlantiin! Ah. 

Francesca ja Michael ovat ihania. Ja mikä parasta, tässä ei ole punastelevaa viatonta neitsyttä. Lesken asema on ihanan paljon vapaampi, sen saa Francescacin todeta, vaikka mieluiten olisikin säästynyt miehensä kuolemalta.

Michael Stirling on Kilmartinin jaarlin serkku, käytännössä veli, perimisjärjestyksessä seuraava. Francesca Bridgerton on jaarlin ihana morsian, johon eloisana elostelijana tunnettu Michael rakastuu silmittömästi. Kun John kuolee, vaipuvat sekä Francesca että myös Francescan parhaaksi ystäväksi noussut Michael epätoivoon ja suruun. Mutta edes neljän vuoden pako Intiaan ei saa Michaelia unohtamaan Francescaa. Michael ei ole koskaan halunnut Johnin asemaa, hän haluaisi vain serkkunsa takaisin. Ja Francescan. Vaikka eihän hän tietysti saisi häpäistä Johnia niin. 

Michaelin ja Francescan välinen sanailu, huumori ja kiusoittelu on nokkelaa ja hyvin eläväistä. Michaelin tuskastuminen ja kova pyrkimys pitää yllä elostelijan mielikuvaa on huvittavaa seurattavaa. Nauran jälleen lukiessani. 

Teos on edeltäjiään lyhyempi ja silti minusta tuntuu, että sitä olisi voinut tiivistää loppupuolelta. Mistä pääsenkin aiheeseen teoksen miinukset.

Miinusta: Francescan oikut loppupuolella tuntuvat pitkitetyiltä ja Francesca olisi voinut olla kokeneempikin. On sääli, että Quinn ei ota kaikkea irti nuoresta leskihahmostaan. Francesca on toki uskaliaampi kuin muut kirjasarjassa esiintyneet naiset, mutta silti Michael joutuu opettamaan Francescalle seksistä yhtä sun toista. Ilmeisesti Francescan ja hänen ah-niin-ihanan Johninsa auvoinen avioelämä on makuukamarissa koostunut lähinnä lähetyssaarnaajasta. 

Naureskelen sille, että kureliivit puuttuvat. Taas. Pukua kuin vetää alas, niin rinnat tulevat esiin. ”Miten hän rakastikaan naisten nykymuotia”, kerrotaan Michaelista tämän kätevän konstin yhdessä. Ööh. Vuonna 1824 naiset käyttivät edelleen kureliivejä, jotka peittivät myös rinnan. Mutta mitäpä tuosta. Francescalla kuitenkin mainitaan ainakin yhdessä kohtaa olevan aluspaita, loistavaa. Edistystä sekin. Hyvä Quinn!

Teoksen käännös tökkii tällä kertaa. Sanavalinnoissa on ihan turhaa kikkailua kummallisilla vanhoilla sanoilla. Arina? Mielenköyhä? Skandalöösi? Romantillinen? Ymmärrämme kyllä, että kyse on historiallisesta romaanista muutenkin. Näistä kaksi viimeisintä vielä menee, mutta kaksi ensimmäistä ovat hyvin outoja. Yönmustan suortuvan kerrotaan myös tipahtavan Michaelin otsalle. Taivaaltako? 

Voi tietysti olla, että Quinn kuudetta romaaniaan kirjoittaessaan päätti käyttää joitakin vanhahtavampia termejä. On silti kääntäjän vastuulla, mitä sanavalintoja hän ottaa käännökseensä mukaan. 

Tavallaan en haluaisi pitää tästä osasta niin paljoa, se kun kuuluu trooppiin, jossa naisen olisi ymmärretävä miehen tylyys vain osoituksena tämän rakkaudesta. Luin gradua tehdessäni paljon romanttiseen kirjallisuuteen liittyvää tutkimuskirjallisuutta, ja mm. Janice A. Radway on teoksessaan Reading the Romance tästä huolissaan.

Lainatakseni omaa graduani:

Romanttinen romaani kannustaa Radwayn mukaan naisia ottamaan vastaan kaikki miehen vähäisetkin huomionosoitukset osoituksena tämän todellisesta, paremmasta luonteesta. Näin on ajateltava, vaikka mies jatkuvasti näyttäisi osoittavan mielenkiinnon puutettaan. Romanttisen romaanin konventionaalinen loppu lupaa, että oppimalla ymmärtämään sankarin käytöstä sankaritar saavuttaa kaiken mitä voi toivoa (Radway 1987, 148–149). Radway osoittaa, miten romanttinen romaani ylläpitää illuusiota siitä, että miehen välinpitämättömyys on muutettavissa omistautumiseksi. Saadessaan sankarittaren uskomaan, että sankarin aiempi julmuus ja välinpitämättömyys ovat tosiasiassa lähtöisin rakkaudesta ja kiintymyksestä romanttinen romaani esittää, että näille tunteille on muitakin ilmenemismuotoja kuin perinteiset hellyyden osoitukset. Romanttinen romaani toimii ohjenuorana lukijoilleen taivuttaen nämä sopeutumaan välinpitämättömään käytökseen ja naisen rooliin miehen käytöksen tulkitsijana. Oppiessaan lukemaan loukkauksetkin rakkauden osoituksina nainen Radwayn mukaan irtautuu tarpeesta vaatia tällaisen käytöksen muuttumista (1987, 151, 188).

Samasta ilmiöstä voi lukea mm. Eva Illouzia, joka yhdistää sen myös self help -kulttuuriin ja vastuun romanttisissa suhteissa epäonnistumisesta sysäämiseen naisille. 

Pehmentävänä tekijänä Vastustamattomassa kiusauksessa on, että Michael osoitetaan koko ajan myös välittävänä. Lukijalle hänen todelliset tunteensa Francescaa kohtaan ovat täysin selviä. Francescalle näin ei kuitenkaan ole.

Francesca henkäisi järkyttyneenä, otti askeleen taaksepäin ja kietoi kätensä tiukemmin ympärilleen.

Kommentti oli ollut julkea, mutta Michael oli itseensä varsin tyytyväinen, kun oli onnistunut loukkaamaan naista. Francescan oli astuttava kauemmas, pois hänen ulottuviltaan. Francescan olisi asetettava rajat.

Sillä Michael ei siihen pystyisi.

Tästä huolimatta teos on hujauksessa luettu, ja se nousee Bridgerton-sarjan suosikikseni. Dramatiikkaa tästä ei puutu, ja teksti on oivasti rytmitettyä. Mietin, miksi pidän tästä eniten, ja oikeastaan juuri sen erilaisuuden vuoksi. (Muihin sarjan osiin nähden.) Pidän siitä, että ikävästi käyttäytyvää miestä kuvataan myös hänen omasta näkökulmastaan, eikä pelkästään sankarittaren. 

Lisälukemista:

RADWAY, JANICE A. 1987. Reading the Romance. London: Verso.

ILLOUZ, EVA 2012. Why Love Hurts: a Sociological Explanation. Cambridge; Malden, MA: Polity Press.