Kesämyrsky on tunnelmallinen kesäromaani Summersuttonin huvilassa vietetystä kesästä. Eliittikoulua käyvä 12-vuotias Penelope Roy on ollut silminnäkijänä murhassa, mutta ei ole pystynyt tunnistamaan ketään. Andrew Appletonin psykologi-isä pitää Penelopelle istuntoja yrittäessään saada mieleltään järkkyneen tytön muistamaan. Andrew on tarttunut tilaisuuteen päästä kesäksi mukaan huvilalle, onhan paikalla myös Penelopen veli Josh, Andrewn ihastus ja Nokisiipien johtaja. Andrew ei ole vielä Nokisiipien jäsen, eikä hänen tulonsa herätä kaikissa ihastusta.
Summersuttonin huvila sijaitsi kaksikymmentäviisi mailia Queensbridgestä etelään, meren rannalla Orlow’s Endin kylän tuntumassa. Valo oli keltaisempaa siellä, ilma oli kosteaa, tuulenviri höyryävä suudelma. Kolmen mailin säteellä ei ollut yhtäkään toista taloa, kaikki nämä maat kuuluivat Royn perheelle, metsät, pellot ja niityt, puronpätkä joka laski mereen, pieni kimmeltävä lampi sen kainalossa. Kaiken sen Andrew näki ylhäältä. Huvila oli kuin satukirjasta, pehmeän harmaata kiveä, kaksikerroksinen ja harjakattoinen, ja merenpuoleisella sivulla talon kyljessä kimmelsi lasikattoinen kuisti kuin jalokivi.
Hemmoteltu Penelope saa kaikkien huomion ja nautiskelee valokeilassa. Jokin on kuitenkin rikkoutunut tytön sisällä ja välillä tytön arvaamattomat päähänpistot saavat kaikki tolaltaan. Kaikki odottavat, että Penelope paljastaisi murhaajan, eikä sittenkään kukaan. Murhamysteeri häilyy jossakin taustalla. Tunnelma on lähes unenomainen.
Summersuttonissa kaikki lukivat. Lawrence lausui Amandalle runoja ranskaksi, kun Amanda makasi divaanilla jalat miehensä sylissä, käsivarsi silmien yli heitettynä, ja Andrew mietti, oliko kuvaelma heitä itseään varten vai muita, saattoiko sellainen olla totta? Keveitä, toisiinsa sulautuvia tavuja, pehmeitä naukaisuja, r-kirjainten hiekkainen ropina. Amanda nauroi ja kutitti varpaillaan Lawrencen kainaloita, tai kohotti kätensä ja sanoi: ”Tauko!” Pysähtyi maistelemaan kuulemaansa. ”Jatka.” Hänen helmansa valuivan divaanin reunan yli matolle.
Juuri nämä pysähtyneet hetket ovat romaanin parasta antia.
Kesämyrsky on ennemmin ihmissuhderomaani kuin murhamysteeri, kun huvilalla majailevat nuoret selvittelevät välejään. Nuorien julmuus, kuohahtelevat tunteet ja sanomattomat sanat nousevat pintaan. Aikuiset elävät omassa maailmassaan. Lawrence Roylla ei ole hajuakaan lastensa todellisesta luonteesta ja Amanda Roy esittää jatkuvaa kepeää rooliaan.
Luen yleensä harvoin YA-kirjoja, mutta Kesämyrsky nousi Instagram-feedissäni ja kiinnosti jo lupaavan nimensä puolesta. Kesämyrsky. Mikä ihana nimi romaanille! Romaani tarjoaakin lumoavaa kieltä omaleimaisen kerronnan kuorrutteena. Erikoinen ratkaisu teoksessa on, että heti alussa kerrotaan dramaattisesti, mitä romaanissa tulee tapahtumaan. "Tällä lailla se tapahtui", alkaa Kesämyrsky. Alku toimii uteliaisuuden herättelijänä ja säilyttää vielä edessä olevat salaisuudet juonen pääpiirteiden auki julistamisesta huolimatta. Sama tehokeino toistuu romaanin eri osien alussa. Mitä oikeastaan on tapahtunut? Totuus tulee vähitellen kerros kerrokselta esiin eri fokalisoijien avulla.
Kesämyrskyn maailma on steampunk-henkinen vaihtoehtoinen Englanti, jossa on ilmalaivoja ja salaperäinen patentoitu energianlähde nimeltä indigo. Sen edistynein kaupunki on lentoajoväyliä täynnä oleva Queensbridge. Jostain syystä en ollut hoksannut IG-arvioista, ettei teos ole realismia, joten olin aluksi hieman yllättynyt. Mutta mikäs siinä, sopii minulle. En yleensäkään lue lukulistalleni päätyvistä teoksista kovinkaan tyhjentävästi, jotta en spoilaantuisi liikaa. Ihan odotuksieni mukaista huvilakesä-/murhamysteerijännitystä Kesämyrskyssä ei ole, sillä kerronta palaa tuon tuostakin aiempiin tapahtumiin ja kahden nuorisojengin välisiin kiistoihin. Jännitys uupuu ja tunnelma on ennemmin outo kuin jännittävä. Kaupunkitakaumia enemmän minua kiinnostavat huvilan tapahtumat, hetkien pysähtyneisyys ja kerronnan viipyilevyys, henkilöhahmojen eri persoonallisuudet ja mielenliikkeet.
Kesämyrsky ei kiehtovista henkilöhahmoistaan, omaperäisyydestään ja taidokkaan soljuvasta tarinankerronnastaan huolimatta ole teos, joka kolahtaisi minuun. En ole romaanin kohderyhmää, enkä saa siitä itselleni sen kummempaa ajatuksenruokaa. Henkilöhahmot tuntuvat kovin pikkuvanhoilta, mutta kuitenkin niin nuorilta, etteivät puhuttele. Enorannan kirjallisista lahjoista tulee silti sellainen olo, että haluaisin lukea lisää. Kirjoitustyyliä ei voi olla ihailematta. Ehkä perehdyn Enorannan muuhun tuotantoon vielä.
Kenelle? YA-kirjallisuutta ja sateenkaarirakkautta kaipaaville, tunnelmoiville kotimaisen kirjallisuuden ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti