Seurasin yhdessä vaiheessa miten hulluna opiskelukaverini oli Jojo Moyesin kirjoihin. "Okei sori, tää vielä... Koitan seuraavaks lukee jotain muuta ku Moyesia", kaverini pahoitteli lukiessaan jo useampaa Moyesia putkeen. Pitäisiköhän sitä kokeilla ja lukea joku Jojo Moyesin teos? Onhan Jojo Moyes kuitenkin bestseller. Valintani osui sattumoisin kirjastossa paikalla olleeseen Moyesin teokseen Parillisia ja parittomia (The One Plus One 2014, suom. 2017), joka pääsi joululomaluettavakseni.
Teos kertoo erilaisesta Jessistä, joka on 17-vuotiaana saanut tyttärensä Tanzen. Elämä ei ole ollut helppoa, ja Tanzen jälkeen Jess on saanut holhottavakseen myös miehensä lapsen Nickyn. Miehen lähdettyä Nicky on jäänyt.
"Ei siinä sen kummempaa [...] Nicky on minulle kuin oma lapsi. Hän
on ollut luonani kahdenvuotiaasta. Hän katsoo Tanzien perään. Sitä paitsi
perheitä on nykyään monenlaisia. Muitakin kuin normiperheitä, joissa on äiti,
isä ja kaksi pilkku neljä lasta."
Jessin on painettava töitä niin siivoojana kuin tarjoilijanakin. Aikaa lapsille jää vähän, ja ripsiväriä ja silmänrajauksia käyttävää Nickyä kiusataan. Skotlannissa asti järjestettävät matematiikan olympialaiset (Tanzen on osallistuttava!) saavat Jessin pakkaamaan perheensä kuolaavine koirineen miehensä rämäautoon ja lähtemään tien päälle. Matka tyssää lyhyeen, kun poliisi huomaa heidät. Paikalle saapuu herra Ed Nicholls, jonka luona Jess siivoaa ja jonka hän on joutunut auttamaan kotiin baristaan umpikännissä. Herra Nicholls tekee odottamattoman ehdotuksen viedä heidät perille. Matka kestää päiväkausia, koska Tanze ei kestä yli kuudenkympin vauhtia. Herra Nichollsin motiiviksi annetaan, että hän yrittää pakoilla omaa sisäpiirikauppojen romuttamaa elämäänsä entisenä pelifirman johtajana. Jotakin on tehtävä oikein. Hän on sitäpaitsi joka tapauksessa menossa siihen suuntaan sairasta isäänsä katsomaan.
Lukiessa tulee mieleen, että tämä on vähän niin kuin kanavasurffaillessa jäisi katsomaan jotakin satunnaista elokuvaa, joka ei oikeastaan kiinnosta mitenkään erityisesti, mutta joka menee silti paremman puutteessa. Kirjan juoni on kömpelön epäuskottava. Toisaalta moni tosielämän tapahtuma kuulostaa kerrottaessa ihan uskomattomalta. Silti jo kirjan lähtökohta vieraasta miehestä kyyditsemässä epämääräistä ja vähintäänkin vaativaa perhettä on aika cringe. Onneksi kerronta on sujuvaa, ja kirjassa on joitakin oikeasti ihan hellyyttäviäkin juttuja. Niiden liioiteltujen ongelmien seassa.
Jojo Moyes ei itse pidä naisten kirjoittaman kirjallisuuden määrittelemisestä liian usein chick litin alle. Hänestä se rajaa liikaa ja saattaa pitää loitolla lukijoita, jotka muuten saattaisivat lukea näitä laajoja ja tärkeitäkin asioita käsitteleviä kirjoja. Olen samaa mieltä, ja vaikka Moyes luokitellaan usein juuri chick litiksi, ei ainakaan Parillisia ja parittomia vastannut omaa käsitystäni chick litistä. Mutta ehkä tässä onkin kyse juuri siitä mistä Moyeskin puhuu BBC:n haastattelussaan. Chick litin alle mahtuu vaikka mitä.
En oikein tiedä. En sanoisi että Parillisia ja parittomia oli huonokaan. Sanoisin ennemmin, ettei se ollut minun makuuni ja sisälsi liikaa oksentelua ja piereskelyä. Aika omituista huumoria minusta. Nyt olen ainakin lukenut yhden Jojo Moyesin, ja siihen olen tyytyväinen. Toivottavasti muiden joululoman lukuvalinnat ovat osuneet enemmän kohdilleen. Ihanaa joulua kaikille!
Kenelle? Jojo Moyesista ja perhekuvauksista pitäville, helppoa arkista luettavaa kaipaaville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti