Danielle Trussoni: Enkelioppi

Toisinaan jokin kirja on niin mukaansatempaava ja jännittävä, että sitä jännitystä haluaisi vain pitkittää. Danielle Trussonin Enkeliopin (Angelology 2010, suom. 2011) kanssa minulle kävi näin. Luin hitaasti. Annostelin kerta-annoksiani kuin sääntelyn aikana ikään. Kirjan käsistä laskeminen oli piinallista. Silti tuntuu, että ahmaisin sen.

Heidän ei olisi pitänyt hämmästyä löytäessään enkelin niin hyvin säilyneenä. Enkelin sormien kynnet, jotka hohtivat kuin helmisimpukan sisäpinta; sileä, navaton vatsa; luonnottoman läpikuultava iho - kaikki vastasi heidän odotuksiaan, jopa siipien asento oli oikea. Ja silti se oli liian ihana, liian elävän näköinen olennoksi, johon he olivat tutustuneet vain ummehtuneissa kirjoissa renessanssimaalausten painokuvien avulla. Sen näkeminen oli ollut heidän tähtäimessään koko heidän ammatillisen ikänsä ajan.

Doctor Whota seuranneena enkelit ovat lähtökohtaisesti mielestäni pelottavia. Trussonin kuvaamina ne ovat hämmästyttävän kauniita ja karmaisevia. Trussoni on onnistunut vangitsemaan Enkeliopin enkeleihin enkelien taivaallisen olemuksen ylevyyden, sen lumon ja sen kauhun. Ne ovat vaikuttavia ja hypnoottisia.

Enkelioppi pyyhkäisi minut mennessään. Teos alkaa hitaasti kuvauksella Yhdysvallloissa sijaitsevasta Pyhän Rosan luostarista ja nuoren sisar Evangelinen päivittäisistä toimista. Sitä ennen lukijalle on kuitenkin annettu jo varsinainen  namipala – fragmentti kohtauksesta, jossa retkikunta löytää kuolleen enkelin ruumiin. Evangelinen jokapäiväinen rytmi häiriintyy, kun jokin luostariin tulleessa kirjeessä jää vaivaamaan häntä. Verlaine-niminen tutkija pyytää pääsyä luostarin arkistoon etsiäkseen  edesmenneen äiti Innocentan ja Abigail Rockefellerin välisiä kirjeitä vuodelta 1944. Vuosiluku pistää Evangelinen silmään. Se on sama, jona koko luostari paloi. Kun nuori ja komea taiteentutkija Verlaine sitten vielä putkahtaa paikan päälle ja näyttää Evangelinelle Innocentan kummallista  kirjettä ja luostarin vanhoja pohjapiirrustuksia, alkavat Evangelinen päivät Pyhän Rosan luostarissa olla luetut.

Evangeline tempaistaan mukaan enkelitutkijoiden salaisuuksien matkaan. Enkeliopilla tarkoitetaan enkelien ja heidän jälkeläistensä systemaattista tutkimista. Sen perinteet juontavat juurensa historian hamaan. Tutkimustyö on vaarallista, sillä enkelit ovat todellisia. Evangelille selviää miten läheisesti hänen oma historiansa liittyy enkelitutkijoiden työhön. Evangelinen edesmenneet vanhemmat ovat olleet enkelitutkijoita kuten myös hänen isoäitinsä Gabrielle.

Trussoni kehittelee enkelimytologiaa upeasti. Nuo raamatulliset olennot heräävät Enkeliopin sivuilla henkiin. Maata kansoittaa langenneiden enkeleiden ja ihmisten jälkeläiset, suuresta synnistä syntyneet nefilit. Antiikin taruissa jumalien ja ihmisten jälkeläiset olivat sankareita. Enkelioppi opettaa, että he olivat oikeastaan nefilejä. Vallanhimoiset ja julmat nefilit arvostavat puhdasverisyyttä enemmän kuin mitään. Puhdasverisyyden mittana ovat heidän siipensä, niiden uljas kauneus ja koko. Mitä useammat siivet, sitä puhtaammat enkeliominaisuudet.

Mikä pahinta, nefilejä on kaikkialla ja niillä on yliluonnollisia voimia. Nefilit on kuitenkin helppo tunnistaa, kun tietää mihin kiinnittää huomiota. Nefileillä on kirkkaat siniset silmät, he ovat vaaleita, heidän ihonsa on läpikuultava ja he ovat ihmisiä kookkaampia. Siipensä he pitävät usein supussa, suojassa ihmisten katseilta. Nefilien eliitti, Grigorien ylväs suku, on pesiytynyt New Yorkiin, jonne se tuntuu sopivan kuin hansikas käteen. Missä muualla ylettömiä rikkauksia ja valtaa olisikaan? 

Enkeliopissa liikutaan useassa aikatasossa, menneessä ja nykyisyydessä. Kerronta hyödyntää henkilöhahmojen muistoja, kirjeitä, vanhoja käsikirjoituksia ja matkakertomuksia. Teoksessa on vanhanajan tuntua, jopa entisaikojen glamouria kuten Gabriellen punaisessa Chanelin mekossa ja nefilien ylenpalttisissa juhlissa. Henkilöhahmot ihastuttavat ja kiehtovat. Evangeline, hänen isoäitinsä Gabrielle, tämän Pariisin enkeliopiston aikainen ystävä sisar Celestine, Verlaine. Kaikki ovat mielenkiintoisia, ja lukijana haluaisin kuulla heistä aina vain lisää. Tarinaa kerrotaan vaihtaen välillä toisen henkilöhahmon näkökulmaan, mikä tuo romaaniin elokuvamaisen rytmin ja pitää jännitystä yllä. Tarina etenee kuin kohtaus kohtaukselta.

”Käsitätkö”, tohtori Raphael jatkoi, ”ettei tämä ole vain taistelua muutaman vastarintasoturin ja miehitysarmeijan välillä. Tämä on ollut näännytyssotaa. Tämä on ollut yhtä keskeytymätöntä taistelua alusta asti. Tuomas Akvinolainen uskoi, että mustat enkelit lankesivat kaksikymmentä sekuntia luomisen jälkeen – niiden pahuus rikkoi universumin täydellisyyden melkein heti, repäisten kauhistuttavan kuilun hyvän ja pahan väliin. Kahdenkymmenen sekunnin ajan maailmankaikkeus oli puhdas, täydellinen, rikkumaton. Kuvittele, millaista oli olla olemassa noiden kahdenkymmenen sekunnin ajan – elää ilman kuolemanpelkoa, ilman kipua, ilman sitä epäilystä, jonka kanssa joudumme elämään. Kuvittele.”

Enkelioppi muistuttaa aarteenmetsästykseksi huipentuvassa juonessaan Dan Brownia, mutta on hienostuneempi. Se on välillä yllättävä, jopa hätkähdyttävä. Enkelioppi on älykästä luettavaa, jonka salaisuuksien vyyhti selviää vihje vihjeeltä. Silti läheskään kaikkea ei selitetä. Teos ikään kuin hengittää; sen ympärille jää tyhjää tilaa. Mieleni askartelee sen parissa niinä päivinä, joina luen Enkelioppia. Sen mysteerit eivät jätä minua rauhaan. Teos on paksu, mutta siinä ei ole mitään liikaa. Alun hidas kuvailu ja rauhallisuus toimivat oikeutettuna vastakohtana sille yliluonnollisten olentojen ja vauhdin maailmalle, jolta Pyhän Rosan muurit eivät voi enää Evangelinea suojella.

Enkeliopissa olisi aineksia vaikka mihin. Voin kuvitella, miten toisen maailmansodan aikaisista Pariisin tapahtumista saisi oman kirjansa, samoin Evangelinen äidistä ja tämän tutkimustyöstä. Onneksi yksi jatko-osa on kirjoitettu.

Enkelioppi päättyy cliffhangeriin. Saatuani Enkeliopin luettua suuntaan saman tien kirjastoon hakemaan sen jatko-osan, Enkelikaupungin. Sydämeni läpättää teoksen jäljiltä vieläkin.

Kenelle? Mytologiasta, enkeleistä ja taidehistoriasta kiinnostuneille sekä urbaanista fantasiasta ja älykkäästä luettavasta nauttiville.