Seuraavana iltana jatkoin lukemista, sillä juoni kutkutti kuitenkin mieltäni. Alun kauhuelementtien jälkeen kirjan pelottavuustaso (tai ehkä ennemmin karmivuus) laski. Silti pohjatunteena kirjan lukemisen jälkeenkin on jokin epämäärinen epämukava fiilis. Ehkä uskontojutut uppoavat minuun erityisen hyvin. Teoksesta on vaikea sanoa paljoa paljastamatta sen juonta. Sanon kuitenkin, että luettuani Sielut kulkevat sateessa ei ole tehnyt mieli rukoilla.
Pohdin kirjan alussa myös sitä, jaksaisiko se kiinnostaa minua. Olen alle kolmikymppinen, enkä kokenut voivani samaistua keski-ikäiseen naiseen päähenkilönä. Ei tarvinnut. Kirjassa riitti kyllä kiinnostavaa ainesta, ja se on kirjoitettu mukaansatempaavasti.
Olisi pitänyt kiertää kaukaa puutarhan pimeimmät kolkat. Tai palata juoksujalkaa juhliin ja soittaa sieltä poliisi ja taksi. Judit kuitenkin jäi tuijottamaan sateeseen. Asiaa tarkemmin ajattelematta hän kaivoi puhelimen esille, avasi mysteeriviestin ja soitti sen lähettäjälle. Pimeässä alkoi soida Nokian klassinen soittoääni. Se kuului puiden ja pensaiden keskeltä. Kännykän valo syttyi, heilahti ja katosi. Puhelin hiljeni.Sielut kulkevat sateessa kertoo Juditista, joka ottaa avioeron ja muuttaa Helsinkiin työskennelläkseen lapsuudenystävänsä Martan johtamassa F-Remediumin Helsingin toimipisteessä lähihoitajana. Firma maksaa tuntuvasti parempaa palkkaa "jopa Norjaan verrattuna", sisäilmaongelmia ei ole ja Juditin toimikuvaan ei kuulu turha hoppuilu. Asiakkaille on annettava aikaa ja heidän kanssaan on juotava kahvia ja keskusteltava. Ainoa asia, mikä Juditia kiusaa, on se, että firma vaatii hoitajia hoitamaan myös asiakkaittensa sielua. Judit ei ole varma sieluista tai Jumalasta, johon hän on pienenä uskonut. Firma on kuitenkin syvän uskonnollinen, ja sen työntekijöiltä odotetaan sielun kultivointia. Tähän kuuluu firman salaperäinen Persinger-laite, jonka avulla voidaan aistia jumalallinen ja kohdata Jumala. Kaikkien kokemukset siitä eivät ole positiivisia. Judit myös saa merkillisen varoituksen tekstiviestillä, jossa kehotetaan häntä lähtemään firmasta.
Juditilla on rintansa alla köynnösmäinen arpi, joka hänellä on ollut siitä lähtien, kun hän nuorena putosi kalliolta. Arpea kuumottaa ja se saa hänet pahoinvoimaan jonkin koskiessa siihen. Judit pistää merkille, että myös hänen kuolemansairaalla 8-vuotiaalla kummipojallaan Maurilla, Martan pojalla, on omituinen, joskin haalea naarmu otsassa. Myös agnostikko Moreaulla, jota Judit lähetetään hoitamaan ja samalla vakoilemaan firman arkkivihollisena, on samantapainen arpi jalassaan. Arpien samankaltaisuus vaivaa Juditia ja johdattaa hänet salaisuuksien jäljille. Myös Moreaun talolla ja Juditin siellä vaellellessaan näkemällään kummallisella nuorella naisella on merkittävä roolinsa mysteerin selvittämisessä.
Siinä oli Lukija. [...] Vaaleanharmaaseen mekkoon pukeutunut, hoikka, piirteiltään veistoksellinen ja samalla myös veistosmaisen kalvakka nainen istui laatikolla jalat tiukasti yhdessä, ja nojasi kyynärpäillä polviinsa. Hän piteli kirjaa käsissään [...] Sormet kääntelivät sivuja luonnottoman nopeasti. Katse pyyhki rivejä hahmottaen koko sivun muutamalla silmäyksellä. Keskittynyt ilme paljasti, ettei kyse ollut selailusta, vaan kirjan jokainen virke, lause ja sana tulivat luetuiksi. Lukijan koko olemus oli kirjan merkityksiä kohti ammuttu nuoli.Lukija, jonka nimeksi paljastuu myöhemmin Nomi, ei huomaa Juditia. Hänelle olemassa ovat vain hänen lukemansa kirja ja sitä seuraava kirja. Nomin olemus on arvoituksellinen, lähes hypnoottinen. Hahmosta ei ole vaikeaa tehdä tiettyjä päätelmiä, kun ympäristönä on Moreaun salaperäisestä talo, jonka kokoelmiin kuuluu uskonnollisia tekstejä siteeraava lintu ja kuuluisan kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin kirjeitä.
Juditilla on hoidettavanaan toinenkin tehtävä: pelastaa kuolevan kummipoikansa sielu. Pikkupojan sielun pelastaminen ei ole helppoa, sillä Mauri on todella kyyninen, eikä usko Jumalan olemassaoloon. Operaatio Mauri ja operaatio Morau kietoutuvat yhteen, osittain samaksi tehtäväksi: löytää todiste Jumalasta.
Perinteisen kaikkitietävän kertojan kerronnan rinnalla romaanissa esiintyy "sivuhuomautuksia", joissa kertoja analysoi Juditin ja muiden hahmojen toimintaa, epäillen välillä purevasti heidän motiivejaan ja vilpittömyyttään. Loppua kohti Sielut kulkevat sateessa on yhtä kirjalijan mielikuvituksen ilotulitusta, ikään kuin kirjailijan olisi ollut suorastaan vaikeaa pitää mielikuvitustaan aisoissa. Alun karmivuus hälvenee, kun kirjaan sekoittuu tusinoittain intertekstuaalisia viitteitä ja mitä uskomattomampia tapahtumia. Etäisyys tekstiin kasvaa. Vahvan alun jälkeen loppu lässähtää ja menee niin sanotuksi överiksi.
Kenelle? Kotimaisesta kirjallisuudesta, mysteereistä ja Lovecraftista pitäville, intertekstuaalisuudesta nauttiville sekä uskonnosta kiinnostuneille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti