Sofi Oksanen: Norma

Sofi Oksanen on kuulunut niihin kirjailijoihin, joiden kirjoja en ole halunnut lukea. Olen kokenut hänen käsittelemänsä aiheet liian raskaiksi. Kun Nea ehdotti lukupiirissämme Sofi Oksasen Normaa (2015), olin epävarma. Nea kuitenkin vakuutti alkua hieman lukeneena, ettei kyseessä ollut yhtä raju teos kuin Oksasen muu tuotanto.

Voin ylpeänä sanoa, että päätös lukea Norma oli erinomainen. Norma imaisi hyvin mennessään, ja kaikki meistä sai sen luettua. Ella säesti tapaamisessamme, että teoksesta tuli ihan olo, ettei Sofi Oksasta turhaan suitsuteta. Kaikki kolme kirjapiirimme jäsentä tykkäsi kirjasta. Nea oli jopa heti tehnyt varauksen Sofi Oksasen uutuusromaaniin Koirapuisto (2019). Ellaakin jäi Oksasen kirjoitustyyli kiehtomaan, vaikka lukemista saattaa estää Oksasen luotaantyötävät aiheet. Samoilla linjoilla olen myös minä. Jyrkästä eistäni on tullut ehkä.

Teos kertoo Normasta, jonka äiti Anita on hypännyt junan alle ja jättänyt Norman yksin tavallista kasvuvauhtia huomattavasti nopeammin kasvavan tukkansa kanssa. Norman äiti on viettänyt koko elämänsä suojelemalla Norman salaisuutta. Miksi äiti on tappanut itsensä, sitä Norma ei voi ymmärtää. Asiat alkavat kuitenkin selvitä, kun Norma suostuu töihin samaan kampaamoon, jossa hänen äitinsä oli töissä ennen kuolemaansa. Kampaamoa pitää äidin parhaan ystävän, "hullun Helenan" tytär. Marion Kampaamossa on kovassa huudossa ukrainalaiset hiustenpidennykset, jotka ovat parempaa tavaraa kuin mikään muu. Mutta niitä ei ole enää paljoa jäljellä, eikä Anita koskaan paljastanut lähdettään. Norma saa huomata, että Anita on sotkeutunut johonkin vakavaan.

Osa videoista oli kuvattu äidin kotona, osa hotellihuoneissa, jotka olisivat voineet olla mistä päin maailmaa tahansa. Pimennysverhot vilahtivat yhdessä pätkässä tummansinisten, sisustukseen sopivien uutimien takaa, toisessa pyöri kattotuuletin. Joskus kamera oli surrannut myöhään: henkilökunta oli ehtinyt taitella peiton yötä varten, asetella tyynylle iltakonvehdin, yöpöydälle vesipullon ja lattialle sängyn viereen valkoisen puuvillaliinan, sille tohvelit. Osa oli nauhoitettu aamulla: sänky oli nukuttu, äiti levitti päivävoidetta kasvoilleen ja puhui kameralle. Joissakin pätkissä hän hymyili jollekulle, vaikka oli varmasti huoneessa yksin, ja näytti aivan vieraalta ihmiseltä. 

Nea kiinnitti huomiota teoksessa siihen, miten tavallaan kosmopoliittisen miljöön Oksanen on teokseensa luonut. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Helsinkiin ja vielä tarkemmin Kallioon, mutta  Nea ei ollut tunnistaa Kalliota teoksen kuvauksista. Periaatteessa tapahtumat voisivat sijoittua minne vain, ja sitä tukee myös Oksasen henkilöhahmojen kansainväliset nimet. Miljöö jää teoksessa vain pieneen osaan. Pääpaino on juonessa.

Norma ei ole turhan raskas, mutta kantaaottava se on. Maaginen realismi toimii teoksen kerronnassa hienosti, ja ihmiskauppa- ja luonnonoikku-/sirkusfriikki-aihetta on etäännytetty sopivasti. Ihmiskauppaa ei kuvata lähemmin ja Norman maagiset hiukset luovat ongelman, jota kellään ei oikeasti ole. Vaikka sopassa on monta lusikkaa, ihmissuhteita, ihmiskauppaa, hiusten vaikeutta, mennyttä ja tätä hetkeä, on kaikki onnistuttu nitomaan soljuvasti yhteen. Asioita paljastetaan sopivaan tahtiin. Kertojat menevät osittain lomittain niin, että ihan peräkkäin saatetaan kertoa kahden hahmon näkökulmasta samasta tilanteesta. Mielenkiintoisen näistä eri näkökulmista teki se, että kirjan eri henkilöhahmoilla on kaikilla eri määrä tietoa, ja lukija tietää koko ajan enemmän kuin teoksen hahmot yksittäin.

Teoksesta lyö läpi myös feminismi, jota erityisesti Anita edustaa:

Miehet keräsivät hyödyn niin Sutherlandien kuin Elizabethinkin kutreista, ja siksi olen järkyttynyt kaikesta, mitä Marion on kertonut hiusalasta. Evoluutio ei ole kehittänyt naisia ollenkaan. Sutherlandin siskokset elivät aikana, jolloin naisten toimivalta oli rajoitettu kotiin, he tarvitsivat menestyäkseen sirkus- ja viihdealaa pyörittäviä miehiä. Nyt naisilla on samat oikeudet, samat mahdollisuudet, ja silti me emme kerää voittoja. Tarjoamme vain kaiken materiaalin niin monille kauneusaloille, me tarjoamme työvoiman, me tarjoamme vuosisadasta toiseen kasvomme, hiuksemme, kohtumme, rintamme ja edelleen miehet keräävät taskuihinsa niistä saatavat setelit. He johtavat, he omistavat tai ostavat vähänkin menestyvät yritykset heti. 

Ellalle Normasta tuli mieleen viime vuonna lukemamme kanadalaiskirjailijan esikoisteos Not Even Bones, jossa yliluonnollisia kykyjä omaavia jahdataan hyötykäyttöön. Nea löysi yhtymäkohtaa myös siitä, ettei kummankaan teoksen henkilöhahmot ole miellyttäviä.

Norman loppu jakoi mielipiteitämme. En ala siitä tässä juonipaljastuksia tekemään, mutta etenkin Neaa jäi häiritsemään lopun monitulkintaisuus ja kirjailijan intentio. Ella ja minä olimme sitä mieltä, että teos sai sopivan ja tehokkaan lopetuksen. Tästä olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä muilta teoksen lukeneilta.

Kenelle? Sofi Oksaseen epäilevästi suhtautuville, maagisesta realismista ja rikosromaaneista pitäville.