Holly Black: Julma prinssi

Julma prinssi (Cruel Prince 2018, suom. 2024) aloittaa Ilman väki -trilogian. Teos on ollut lukulistallani jo ennen sen suomentamista, mutta mikä sen ihanampaa kuin päästä lukemaan se suomeksi ja samoihin aikoihin muiden kanssa. Joskus englanninkielisiä kirjoja lukiessa saa kokea olevansa niiden kanssa vähän yksin. Missä muut fanit ovat? No, heitä on nyt kirjagram täynnä. (Kuten myös TikTok, jonka puolelle en kuitenkaan itse ole rantautunut.)

Juden vanhemmat tapetaan hänen ollessaan seitsemän. Murhatyön tehnyt keiju on tullut hakemaan vaimoaan takaisin. Kun vaimo ei suostu, mukaan Keijumaahan saavat lähteä tämän lapset. 

Asetelma on kiinnostava. Jude ja hänen kaksoissisarensa Taryn ovat ihmisiä, mutta isosisko Vivienne on oikeasti Madocin tytär ja siis keiju. Elo Keijumaassa on ihmisille vaarallista, mutta onhan heillä Madocin suojelus. Ja Madoc myös todella yrittää parhaansa tyttöjen vuoksi. Suurkuninkaan kenraalina Madocia arvostetaan, eivätkä hänen tytöilleen uskalleta ryppyillä aivan avoimesti.

Madoc vaatii – kenties syyllisyydestä tai häpeästä – että meitä kohdellaan kuin Keijumaan lapsia. Osallistumme samoille oppitunneille ja saamme kaiken minkä hekin. Suurhoviin on tuotu ennenkin vaihdokkaita, mutta ketään ei ole kasvatettu vallasväkenä.

Hän ei ymmärrä, kuinka meitä inhotaan sen vuoksi.

Hitaasta alusta huolimatta nautin tästä kovasti. Ylimielinen prinssi Cardan on suosikkihahmoni. Siitäkin huolimatta, että hän on kiusaajan roolissa, eikä Juden kokema kiusaaminen ole mitään kevyttä. Jännitettä on silti ilmassa.

Ja Cardan on vielä kaikkia muita kauniimpi – hänen mustat hiuksensa heijastavat värejä kuin variksen siipi ja poskipäät ovat niin terävät, että ne voivat leikata irti tytön sydämen. Vihaan häntä enemmän kuin ketään muuta. Vihaan häntä niin paljon, että kun katson häneen, pystyn hädin tuskin hengittämään.

Kukapa tällaisen prinssin edessä pystyisi hengittämään? Oli syynä sitten viha tai jokin muu.

Juden tavallinen elämä keijujen parissa tuntuu melkein vaarallisemmalta kuin vakoilutyö, johon Jude värvätään. Keijut voivat lumota tekemään mitä vain, eivätkä he ole hyväntahtoisinta porukkaa. He ovat lähellä brittien saarten kansanperinteen keijuja, joista on hauskaa pilailla kuolevaisten kustannuksella ja tehdä heille mitä lystäävät. Kuolevaiset ovat nokkimisjärjestyksessä heidän alapuolellaan. 

Olen todistanut kamalampia asioita kuin siipien repimiä tai loukkauksia. Keijut eivät voi valehdella, joten he käyttävät aseinaan petosta ja julmuutta. Vääristeltyjä sanoja, puoliksi lausuttuja totuuksia, piloja, arvoituksia ja skandaaleja. He kostavat toisilleen ikivanhoja, melkein unohtuneita loukkauksia. Myrskyt eivät ole yhtä häilyviä tai meret yhtä oikukkaita.

Judelle selviää, että on ihmisenä olosta myös hyötyä. Heitä on palvelijan töissä hyvinkin arveluttavissa olosuhteissa, mutta tarvitaan heitä muuhunkin. Keijut eivät mm. pysty valehtelemaan, eikä heidän hedelmällisyysasteestaan voi millään muodoin puhua korkeana. Ilman ihmisiä he kuolisivat sukupuuttoon. Ihmisten maailman ja Keijumaan välinen jännite nouseekin yhdeksi tärkeäksi teemaksi Keijumaan tulevaisuuden kannalta. Ei ole yhdentekevää, kuka hallitsee ja miten. Vaikka keijut joutuvat tekemään ihmisten kanssa sopimuksia hyötyäkseen heistä, aina niin ei ole ollut. 

On virkistävää miten avoimen vallanhaluinen ja kunnianhimoinen päähenkilö Jude on. Nämä ovat harvoin naiselle sallittuja ominaisuuksia. Juden kunnianhimo ei myöskään ole sidottuna hyvän avioliiton etsimiseen, vaan hänen omiin meriitteihinsä. Ja vaikka häntä kiinnostaa miekkailu enemmän kuin vallasväen tavoille oppiminen, hänestä ei ole tehty täyttä poikatyttöä. Jude näyttää, miten hienoihin kruunajaisjuhliin on täysin ok pukeutua upeaan mekkoon ja vyöttää miekka vyötäisille. 

Jotkut ovat moittineet teoksen kolmiodraamaa, mutta tykkään siitäkin. Tykkään tosin kolmiodraamasta aika usein, kunhan se on mielekäs ja tarjoaa jotakin kiinnostavaa tarinallisesti. Tässä siinä on omat mausteensa. Hahmojen välit ovat muutenkin tässä jännittäviä, eivätkä kovinkaan yksioikoisia. Rakkaus on monimutkaista. Eikä edes vain se romanttinen rakkaus. Myös Madoc on Judelle rakas, ja heidän välisensä isätytärkohtaukset ovat yksiä suosikkejani. Jude ei silti pysty unohtamaan vanhempiensa murhaa ja sitä, että Madoc on hirviö. 

Ihan niin mustavalkoisia asiat eivät siis ole. Hahmoissa on ihania, herkullisia harmaan sävyjä, ja Cardan on kirjoitettu mielestäni erityisen hyvin. Olkoonkin, että niistä terävistä poskipäistä voisi olla hivenen vähemmän mainintoja. Cardanin hurmaavuus on mielestäni vähän muualla kuin kasvojen luustossa, anteeksi nyt vain.

Juden omien vaikeuksien lisäksi kuvioon kuuluu uuden Suurkuninkaan kruunaus sekä keijuhovin juonittelu ja taistelu vallasta. Keijumaan tulevaisuus joutuu vaakalaudalle, ja Juden on tehtävä vaikeita valintoja.

2024 on tähän mennessä ollut mieletön lukuvuosi. Ja nyt ollaan vasta maaliskuussa. Jos sitä nyt sitten jaksaisi odotella elokuuhun seuraavaa suomennosta. Ihanaa, että fantasiaa suomennetaan. Toivon, että näitä kasainvälisesti menestyksekkäitä sarjoja suomennetaan enemmänkin.