Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Olen aiemmin lukenut Johanna Sinisalolta vain joitakin novelleja. Enkelten verta (2011) on ensimmäinen lukemani Sinisalon romaani. Pyrimme valitsemaan lukupiiriimme varsin lyhyitä teoksia, jotta kaikki jaksaisivat lukea ne, vaikka aihe tai tyyli ei olisikaan ihan omaan makuun. Niin myös tällä kertaa, kun luimme ehdotuksestani tämän.

Luettuani teoksesta noin kolmanneksen kysyin ryhmächatissämme, miksi valitsen niin tylsiä kirjoja. Olin valinnut Enkelten verta tietämättä teoksesta oikeastaan mitään muuta, kuin että se oli äidilläni hyllyssä. Paneutuminen itse sisältöön olisi ehkä kannattanut. Toisaalta Ella piti tästä, joten ei tämäkään mikään huti ollut. Minä olin meistä se, joka oli ehtinyt lukea koko teoksen. Kun sanon, että luin sen, tarkoitan siis sitä, että kuuntelin sen äänikirjana jaksamatta kuitenkaan keskittyä kunnolla. Osa asioista meni ohi. Nealla oli ollut niin paljon muuta, ettei hän ollut kuin hakenut kirjan kirjastosta. Ellalla oli puolestaan noin 50 sivua vielä jäljellä. Jotta lukupiirimme toimii ja pääsee kokoontumaan, emme ota liikaa stressiä luettavista kirjoistamme. Tärkeintä on, että näemme toisiamme, laitamme ja syömme hyvää ruokaa ja pääsemme keskustelemaan jotakin kirjoista.

Vergilius kirjoitti, että mehiläiset omasivat jumalallista järkeä.

Intialaisista jumalista Vishnusta, Krishnasta ja Indrasta käytettiin yhteistä nimitystä Madhava, eli medestä syntyneet. (Kyllä vain, sana ”mesi” on yksi suomen kielen vanhimmista ja juontanee juurensa sanskriitista asti – sanan hunaja, ”madhu”, etymologia ulottuu suomen sukukielten lisäksi Kreikkaan ja anglosaksiseen maailmaan asti, missä sana ”mead”, sima, tarkoittaa hunajasta valmistettua päihdyttävää juomaa.)

Enkelten verta rakentuu eläinten oikeudet -teeman ja mehiläisten katoamisen ympärille. Teoksen maailma kärsii niin kutsusta pesäkadosta. Mehiläiset katoavat pesistä jäljettömiin jättäen jälkeensä maailman, jossa kasvien pölytys käy yhä vaikeammaksi ja ruokatuotanto kärsii suuria tappioita. Teoksen päähenkilö on teurastusta paheksuva mehiläisiä tarhaava Orvo, jonka poika Eero on eläintenoikeusaktivisti ja isä taas teurastamon omistaja. Suhde eläimiin menee siis kolmessa polvessa. Romaani kerrotaan keskimmäisen miehen näkökulmasta. Hän on mehiläisten hoitajan lisäksi hautausurakoitsija, joka pyörittää mitä mainiointa hautausyritystä nimeltä Lähtösatama. Hautausurakoinnista kertovat kohdat olivat omia suosikkejani.

Eeron avulla ja neuvosta nettisivuillamme oli mahdollisuus myös valita arkut, hautakivet, uurnat ja kukkalaitteet, suunnitella muistotilaisuuden ruokalista, kuunnella ehdotuksia virsistä ja muusta musiikista (lienee sanomattakin selvää, että koska Eero auttoi, myös musiikkiehdotuksissamme oli runsaasti valinnanvaraa normaalin ”sua kohti Herrani” -materiaalin lisäksi – Celine Dionin ”My Heart Will  Go On” oli pitkään valtaisa hautajaishitti, samoin Sinatran ”My Way” ja Piafin ”Je ne regrette rien”, jopa Black Sabbathin ”Electric Funeral” soi useammissakin heavyhautajaisissa.

Mutta tämä oli vasta alkua.

Teos sijoittuu lähitulevaisuuteen, ja aika paljon Sinisalon vuosikymmenen vaihteen tienoilla luomasta lähitulevaisuuden maailmasta vaikuttaa edelleen ihan uskottavalta. Teoksen päähenkilön poika Eero ammutaan kuoliaaksi, kun hän on tekemässä iskua isoisänsä teurastamoon. Isoisä on itse käräyttänyt iskun tekijät antaakseen pojanpojalleen kunnon näpäytyksen. Isoisä ei vain tajunnut, että taholla jolle hän iskusta kertoi, oli aika paljon hampaan kolossa ja kainalossa ase.

Enkelten verta avaa kolmen polven perhedynamiikkaa, esittelee Eeron vahvasti aktivistisia blogipostauksia ja kertoo päähenkilön mehiläisiä koskevista havainnoista ja tiedonkaivuusta, mehiläisten symboliikasta ja niihin liittyvästä mytologiasta. Eeron blogin kommentit ovat näin vuonna 2019 jo hieman vanhentuneita. Blogi on täynnä kärkeviä kommentteja, että esim. ei kukaan voi olla syömättä lihaa. Näitä on toki edelleen, mutta koimme, että tällaiset asenteet ovat kuitenkin jonkin verran vähentyneet sitten kirjan julkaisun. Vastapainoksi ei esitetä kommentteja siitä, ettei lihansyönti välttämättä ole tarpeellista. Tällaisten mielipiteiden määrä on kuitenkin huomattavasti kasvanut, ja esim. lehmän maitoa korvaavasta kauramaidosta on tullut ruokatavarakauppojen perusvalikoimaa. Vaihtoehtoisia tuotteita on nykyään huomattavasti paremmin saatavilla.

Teos ei ole niinkään juonipainotteinen, vaan tunnelma- ja asiapainotteinen. Enkelten verta sisältää valtavan määrän eläinten oikeuksien puolesta puhuvaa, hyvin perusteltua asiatietoa. Itse koin osan eläinten kohtelua kuvaavasta tekstistä hyvin ahdistavana. Kelasin näiden kohtien yli. Syynä tähän ei  siis ollut se, että olisin niin eri mieltä asiasta, päin vastoin. Ellalle nämä kohdat eivät tuottaneet ongelmia eli kyse lienee herkkyysasteesta.

Juoniromaaneja rakastavalle lukijalle kuten minulle Enkelten verta ei ole se paras lukuvalinta. Ella kuitenkin kovasti tykkäsi tästä teoksesta ja suosittelisi tätä luettavaksi. Erityisesti vihermielisille, mutta niillekin, joilla vihreä ajattelu vasta orastaa. Runsaiden faktatietojensa ansiosta Enkelten verta soveltuu hyvin myös valistavaksi teokseksi. Lukijalla on kuitenkin oltava hieman mielikuvitusta, sillä Sinisalon tyyliin myös Enkelten verta sisältää scifistisiä ja maagisia piirteitä.

Eniten tästä kirjasta oli saanut irti Ella, joka on lukenut paljon Sinisalon muuta tuotantoa ja tykännyt kaikista. Ella mainitsi, että jotkut lauserakenteet häiritsivät lukemista, mutta kun tarinan imuun pääsi mukaan, ei kielen kiireellisyys ja ajoittainen tekotaiteellisuus häirinnyt.

Kenelle? Johanna Sinisalosta pitäville, ympäristöstä ja mehiläisistä kiinnostuneille.