Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän

Lukupiirimme luki kevään viimeisenä kirjana Kirsikka Saaren esikoisromaanin Hölmön nuoren sydämen (2018), jota saimme jonottaa kirjastosta melkein puoli vuotta. Nyt lukupiiri jää pienelle tauolle ja kokoontuu seuraavan kerran vasta kesäkuussa. Seuraava teos on toki valittuna, enkä itse malta odottaa sen lukemista. On nimittäin minun valintani vuoro, ja teos on tällä kertaa aivan erityinen.

Hän haluaa olla jälleen kevyt ja ihan järjettömän nuori, se koka pystyy tekemään spagaatin farkut jalassa. Se joka menee uimaan vaatteet päällä, joka seurustelee kolme päivää ja saa tarpeekseen, se joka nauraa niin paljon, että cokikset pursuavat nenästä. [Takakansi]

Ihan ensimmäiseksi on todettava, että Hölmössä nuoressa sydämessä hämää, miten sen nimi ja takakansi yksyhteen tuntuvat myyvän teosta jonkinlaisena teiniprinsessaan keskittyvänä teiniraskauskirjana. Paljon suurempaan osaan teoksessa nousee äärioikeistolaisuus kuin teiniraskaus. Teos on ikään kuin yhdeksän kuukauden katsaus kahden 15-vuotiaan nuoren elämään. Mitä lapsen aluillepano saa aikaan nuorissa? Kiira kamppailee kasvavan vatsakumpunsa kanssa, ja päätös pitää lapsi ja itsenäistyä omasta lapsen roolistaan saa Myllypuron näyttäytymään uudessa valossa. Koulukiusatussa heiveröisessä Lennissä isäksi tulo herättää kovan tarpeen aikuistua. On tultava mieheksi, lakattava olemasta poika.

Miehenmallina Lennillä on äärioikeistolainen Janne, joka ei kestä ininää ja joka kaipailee vanhaa Suomea. Hänelle asiat ovat mustaa ja valkoista. Silti Janne on se, joka halaa Lenniä ja onnittelee tätä vauvasta, ottaa tämän mukaan treeneihin ja saunan ylälauteelle. Janne saa nuoremmat pojat jakamaan äärioikeistolaisia maahanmuuttovastaisia lentolehtisiä edes tajuamatta kunnolla missä ovat mukana ja katsomaan Fight Clubia yhä uudelleen ja uudelleen. Väkivallasta innostuneet pojat tekevät hurmoksissaan samoin kuin leffassa: käyvät toistensa kimppuun.

Lenni hyppii Mylden päällä, iskuja sataa, ja vähitellen kipu nousee myös Mylden päähän. Pojat alkavat hakata toisiaan riemastuneina, mitä kovempaa he lyövät, sitä enemmän heitä naurattaa. Kipu ei tunnu enää, veri maistuu makealta suussa.

Kiira jää äitytensä kanssa yksin, kun Lenni ajautuu maahanmuuttovastaisiin piireihin ja porukkaan, jota ei naisten jutut kiinnosta. Niinpä Kiira odottaa pinnasängyn kanssa Lenniä, joka ei tule. Kiiran turhautuminen on käsinkosketeltavaa. Kaverit, jotka aluksi kilvan lupailivat auttaa vauvan kanssa, etääntyvät etääntymistään. Kiira haluaisi paremman elämän, mutta miten nousta lähiöstä yksinhuoltajaäidin kasvattamana teiniäitinä, jonka kumppani on ryhtynyt skiniksi?

Loppumatkan Kiira on vaiti, kävelee huulia viivaksi puristaen, alaviistoon tuijottaen. Parempi olla puhumatta, haaveilematta ääneen. Aina tulee joku, joka sanoo miten asiat ovat, rikkoo ja pilkkaa, tyhmä tyhmä tyhmä tyttö, luulit olevasi jotain, etkä ollut mitään. Kiira ehtii ensin, hän haukkuu itseään, pilkkaa hiljaa haaveitaan, sitä että toivoi pääsevänsä pois, olevansa parempi kuin muut, jotenkin erilainen. Samanlainen hän on, pahimmasta päästä, paksunakin vielä. 

Hölmö nuori sydän on kirja, joka on täynnä epämiellyttäviä hahmoja. Huonoja äitejä, teiniprinsessoja ja tyhmiä valintoja. Kirjan sympaattisin hahmo on Abdi, josta välittyy vastuullisen aikuisen käytös. Hän on tasapainoinen (ehkä vähän liiankin tasapainoinen), reilu kaveri, jolla on vaimo ja lapsia. Naapurin maahanmuuttaja, joka on Lennin puolella, kun vaimo äkkää tämän jakamasta uusnatsiflyereita ja kun Lenni hakkaa toista maahanmuuttajaa. Ja silti Abdi on selvän geneerinen. Abdi on se maahanmuuttaja, jonka on oltava enemmän ja parempi pärjätäkseen. Tällainen henkilökuvaus vain alleviivaa entisestään tällaista stereotypiaa.

Suurin turhautumiseni teokseen liittyy sen uusnatsismia ja äärioikeistolaisuutta vähättelevään tyyliin sekä kirjan nimeen. Teoksen asenne tuntuu olevan, että nuoret ovat nuoria. Nuorten pitäminen vain "hölmöinä" päästää heidät vastuusta. Hölmössä nuoressa sydämessä nuoret eivät joudu vastuuseen teoistaan. Teoksessa riittää, kun sanoo "sori". Välttämättä sitäkään ei tarvitse sanoa, riittää kun pillahtaa itkuun. Sanoma on haitallinen ja vastuuton. Kyllä, nuoret tekevät kaikenlaista, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, etteikö teoilla olisi seurauksia. Kellekään tarinan keskeisistä hahmoista ei oikeastaan käy mitenkään. Pidän siitä, että teos tuo esiin, miten äärioikeistolaisiin piireihin on mahdollista ikään kuin ajautua. Ehkä satut asumaan tietyllä alueella, pyörit tietyssä porukassa tietyssä elämäntilanteessa. Mutta kun tätäkin olisi voinut käsitellä niin paljon paremmin ja otteella, joka ei köykäisyydessään olisi vienyt hälyttävältä tapahtumien kululta ja avoimelta rasismilta niiden vakavuutta.

Mietimme onko Hölmö nuori sydän nuorten kirja vai kirja nuorista. Nea oli lukenut sitä ennemmin kirjana nuorista, ja totesi monen itseään teoksessa häirinneen asian selittyvän sillä, jos Hölmö nuori sydän onkin tarkoitettu nuorten kirjaksi. Loppu vetää mutkia suoriksi, vaikka 205-sivuiseen romaaniin olisi voinut mahtua huolellisemminkin kehitelty lopetus. Mutta nuorten kirjalta ei ehkä sitä voi vaatia, ja noin 200 sivua on nuorten kirjalle juuri hyvä määrä. Suurempi sivumäärä saattaisi karkoittaa nuoria lukijoita. Kirja loppuu mielestäni kuin seinään, kohtaukseen, jossa kaikki on saatu väkinäisesti järjestettyä jotakuinkin hyvin ennen esiriipun laskeutumista, ennen kuin kaikki langat hajoavat käsiin. Annetakoon se genrelle kuitenkin anteeksi.

Tällä kertaa edes Ella ei ollut innoissaan valitsemastaan kirjasta. Kirja meni, mutta se ei ollut mieleenpainuva, ja siinä oli selviä puutteita. Hölmö nuori sydän ei tosiaan ollut se teiniraskauskirja, joksi sitä luulin. Mietimme olisiko kirja iskenyt myöskään omiin teinivuosiimme, mutta ei. Koimme olleemme jo silloin liian keskiluokkaisia, liian kaukana teoksen kuvaamasta Itä-Helsingin lähiömeiningistä ja sosiaalisista ongelmista, jotta teoksessa olisi ollut meille kaikupohjaa. Ihan kaikista nuorimmille teineille Hölmö nuori sydän ei ole. Teos on elokuvamainen, ja siitä tehtyä elokuvaa näkemättä voisin kuvitella sen hyvin samanlaiseksi.

Kenelle? Yläasteikäisille ja sitä vanhemmille nuorille, itähelsinkiläisille, lähiöissä kasvaneille.